Viikonlopusta

Tajusin juuri, mikä tässä tekstinmuokkausjutussa oli "vikana". Varsinaista vikaa ei ollut, olin vain ylävalikosta painanut kohtaa "Muokkaa HTML-koodia", jolloin tietenkään tekstinmuokkausvalikot eivät olleet käytössä sen kummemmin. Että ihmisen pitää ollakin ajattelematon!

No, joka tapauksessa kerkesin eilen luomaan ihka uuden blogin, jota varmasti alan nyt päivittelemään säännöllisesti, kun asiaa tulee. Tämä blogi pysyy kuitenkin edelleen hengissä ja voi hyvin, mikäs sen mukavampaa. Jatkossa saatan ilmoittaa uuden blogini osoitteen tänne, vaikka lukijoita minulla ei taida olla sitten ainuttakaan, eikä sen kummemmin kiinnostustakaan. Heh heh. ;-D

Viime yönä kolmen aikaan on menehtynyt eräs miespuolinen sukulainen, mutta syy on toistaiseksi epäselvä. Ilmeisesti jotain häikkää munuaisten kanssa on ainakin ollut, joten liekö se syy sitten olisi siinä. Tiedä häntä. Hautajaiset on siis tulossa, mutta kutsutaanko minua tai olenko menossa, on toinen juttu. Tavallaan kai minun pitäisi mennä, mutta katsotaan nyt sitä asiaa sitten, kun se on ajankohtainen.

Tässä vaiheessa on nyt kuitenkin palattava torstai-iltaan, jolloin "siskoni" pyysi minua lähtemään kanssaan Kaustiselle. (Siellä oli meneillään Kaustinen Folk Music Festival.) Lupasin harkita asiaa, mutta perjantaihin tultaessa lähteminen sinne ei huvittanut sitten tippaakaan. En tiedä miksi. Oloni oli jotenkin masentunut, eikä oikeasti kiinnostanut mennä yhtään mihinkään. Ties miksi. Kaverini lähti kuitenkin ajelemaan Tänne, jolloin nähdessäni hänet päädyin sittenkin lähtemään sinne Kaustiselle, Luoja ties miksi. Heh.

Ensialkuun menimme Nikulan raviradalle, jolla oli käynnissä ravit. Minä en ollut aiemmin koskaan käynyt raveissa, joten kokemus oli sinänsäkin ihan mielenkiintoinen. Sainpahan nähdä eräänkin voittajahevosen, josta sitten uutisoitiin ihan lehdessäkin. Valokuvia olisi ehkä pitänyt ottaa, mutta kas, kun ei tullut kameraa mukaan. Ravien päätyttyä lähdimme ajamaan Kaustisen keskustaan, joka oli kyllä aivan täynnä ihmisiä. Varsinaiselle festarialueelle emme menneet, sinne olisi pitänyt maksaa pääsymaksua ties kuinka paljon. Pyörimme vain ympäriinsä ja katselimme ihmisiä. Alunperin siskollani oli tarkoitus nähdä minulle entuudestaan tuntematonta mieshenkilöä kylillä, mutta jostain syystä tämä mies ei sitten vastannutkaan puhelimeensa, eikä häntä siis tultu näkemään. Myöhään, jo yön puolella, ajelimme takaisin Tänne ja pyörimme vielä jonkin aikaa kaupungilla. Kävimmepä jopa kahdessa ravintolassakin, kuitenkaan mitään juomatta.

Satuin olemaan illan aikana TJ:n kanssa yhteyksissä. Se kyseli, milloin voitaisiin nähdä. Vastasin sille, että seuraavana viikonloppuna en kyllä ainakaan pääse Sinne, mikä onkin totta. Olen jo suunnilleen vuotta aikaisemmin suunnitellut tuon seuraavan viikonlopun, nimittäin menen erääseen tapahtumaan, joka kylläkin kestää koko seuraavan viikon, mutta jonne itse olen joka vuosi mennyt nimenomaan lauantaina. Tästä johtuen yhdeksi päiväksi lähteminen Sinnekin olisi kai vähän typerää. TJ ilmoitti ilmeisesti hieman närkästyneenä, että nimenomaan seuraavana viikonloppuna hän on itsekin menossa Sinne, ja että seuraavan kerran vasta siitä kahden viikon päästä. Vastasin sille, että täytyy sitten katsella sitä. Siihen se ei vastannut mitään, joten otaksuin sen suuttuneen.

Yöksi siskoni tuli tänne "meille". Lauantaiaamuna heräsin siihen, että Mies soitti minulle. Soitin sille takaisin, ja heräsin aamuun aivan hyvällä tuulella. Juttelin Miehelle tavallisia ja yritin olla ystävällinen. No, eipä siinä juuri yritystä tarvittu, koska olin hyvin seesteisellä mielellä. Heh. Hyvin pian hyvä tuuleni ja mieleni kuitenkin katosivat taivaan tuuleen, kun Mies alkoi suoranaisesti vittuilla. Aloin sitten vittuilla sille takaisin, ja huomautinkin siitä, että piti sitten pilata minunkin hyvä tuuleni sillä, että vittuilee. Se tuumasi, että "Sainpahan sitten jotain hyvää tänäkin päivänä aikaan." Tarkoitus siis olikin näköjään nimenomaan tehdä minulle paha mieli. Kiistelin vielä hetken sen kanssa puhelimessa, kunnes sovimme, että soitellaan myöhemmin.

Päivemmällä Mies kärtti minua tulemaan Sinne. Millä, minä kysyin. Kävelenkö, kun auto ei ole kunnossa. Rahaakaan ei ole. Mies ei kuitenkaan tätä suostunut ymmärtämään, vaan jankutti ja jankutti. Sanoin sitten sille myöhemmin, että ehkä saan autoa lainaksi joltakin tutultani. Tätä mahdollisuutta ei oikeasti ollut olemassa, mutta kun en jaksanut kuunnella sen narinaa. Pysyin illan kotosalla, enkä siis lähtenyt ajelemaan Sinne. Käteistä minulla olisi kenties ollut dieseliin ja muuhunkin, mutta eipä nyt sattunut huvittamaan. Sitä paitsi minähän päätin, etten hetkeen käy siellä. Mitäpä minä käymään, kun Mies ei osaa oikeasti arvostaa minua tippaakaan. Olin pitkän ajan käymättä Siellä, ja Mies lupasi minun tullessani viettää rauhallisen viikonlopun. Mutta kas, kun se viikonloppu oli kaikkea muuta kuin rauhallinen, juomiseksihan se meni. Siis sen puolelta. Ja muinakin viikonloppuina, saanen muistuttaa itselleni. Rauhalliset viikonloput on olleet nyt erittäin vähissä. Joten eipä taida kiinnostaa.

Tänäänkin Mies on kärttänyt minua lähtemään Sinne. Mutta kun ei tässä nyt voi lähteä, se ei vain ymmärrä sitä. Sanoin sille, että yritän järjestää asian, mutta oikeasti yritystä ei ole juuri nimeksikään. En jaksa enkä halua enkä viitsi lähteä katsomaan sinne, kun se makaa krapuloissaan tai pahimmassa tapauksessa istuu kuppilassa, vaikka tuskin se tänne juuri nyt lähtee. Se muuten valitti minulle, että sen pitäisi mennä maanantaina eräisiin hautajaisiinkin, mutta kun ei sillä ole vaatteita. Tiedä häntä sitten, minä en ainakaan niitä sille rupea hankkimaan. Sellaista voisin kuvitella siinä tapauksessa, että tosiaan olisimme jokin pari. Mutta koska emme ole, niin...

Painavat mietteet

Mietinnän alla on juuri nyt etenkin kaksi seuraavaa asiaa: Milloin ihmeessä minulla on ollut viimeisimmät kuukautiset, ja mahdankohan olla raskaana? Olen yrittänyt laskea takaperin siihen päivään, milloin viimeisimpien menkkojen olisi pitänyt olla, mutta kas kun nyt on sattumoisin niin, etten oikeasti muista yhtään, milloin ne ovat viimeksi olleet. Muistan vain päättäneeni muutamia päiviä sitten, että katson vielä kaksi viikkoa ja ostan sitten apteekista raskaustestin. Luojan kiitos sentään olen kärryillä siitä, että nyt on se ensimmäinen noista kahdesta viikosta kulunut melkein umpeen.

Mitä tässä nyt sitten pitäisi ajatella? Turha varmaan kiusata itseään loputtomilla mietteillä, kun ei se kuitenkaan ole vielä varmaa. Olen pohdiskellut, että Mies ei tosiaankaan ole valmis saamaan lapsia - eikä se kuulemma niitä edes haluakaan. Minä, no, minä en tällä hetkellä myöskään välittäisi niinkään saada lapsia, mutta en minä mitään aborttiakaan haluaisi tehdä, jos nyt sellainen juttu paljastuisi. Luultavasti harmittelisin sitä koko ikäni. Kenties. Mutta mietitään sitä sitten. Olen tässä koko ajan yrittänyt toiveajatella, että kyllä ne menkat sieltä tulevat, mutta ei noita näy kuuluvaksi. Kenties stressaan liikaa. Tai jotain. En tiedä. Pitänee se testi ostaa, jos ei ensi viikon sunnuntaihin mennessä ala kuulumaan.

Tekisi mieli kirjoitella tähän nyt vähän muutakin, mutta en oikein jaksa. Päänsärky piinaa ja elohiirikin tuolla jossain silmässä hyppii, mistä lie sekin johtunee. Voin kertoa, että krapulaa minulla ei ole, mutta silti väsyttää ja laiskottaa aivan mahdottomasti. Ehkä sitten lisää myöhemmin.

Ps. Mikä ihme tätä minun blogiani rupesi yhtäkkiä riivaamaan? Nimittäin yllättäen tämä tekstinkäsittelyosio jotenkin "yksinkertaistui", eikä minulla näy tässä enää valikkoa siitä, minkä kokoisena teksti ilmestyy. Myöskin lukuisia muita valikkoja on poistunut. Fonttivalikko muiden muassa. Käy tämä tietysti näinkin, mutta mietinpähän vain, että mikä ihme tätä nyt riivaa.

Painavat mietteet

Mietinnän alla juuri nyt:
Milloin viimeiset kuukautiseni ovat olleet, ja mahdankohan olla raskaana?!

Sitä ja tätä

Sattumalta silmiini osui eilettäin netissä surffaillessani tarinoita omasta kotikaupungistani. Ei siis "Sieltä", vaan Täältä. Täältä minä olen kotoisin, Siellä minä asun, kodiksi minä en sitä osaa sanoa. No mutta kuitenkin. Ajattelin, että näitä kansantarinoita, urbaanilegendoja, yms. voisin tänne huvikseni kirjoitella aina silloin tällöin omaksi huvikseni. Mahdollisesti jos joskus saan täältä asunnon, alan kirjoittamaan ihan ihkauutta blogia, jonne tulee myös juttuja näistä nimenomaisista asioista.

Kansantarinoita alan kirjoittelemaan myöhemmin, mutta tähän väliin lainaus Arto Paasilinnan Hirnuvasta maailmanlopusta, jossa hevonen alkoikin yhtäkkiä puhua: "Saatana. No perkele, ku on niin raskas kuorma. Älä Renne tykkää paskaa."

Taidan vihata miehiä.

...Ainakin yhtä tiettyä.
Mies nimittäin paljasti minulle eilen kolme asiaa. Suhteemme alkuaikoina se oli pettänyt minua kerran. Sen mielestä olisi normaalia, jos entiset seurustelukumppanit voisivat silloin tällöin käydä kuksimassa keskenään. Kolmannekseen; se ei halua lapsia enää.

Täytyy sanoa, että tuosta "pettämis"jutusta raivostuin ensin tosi pahasti, mutta suuttumukseni lieveni sitten ajatellessani, että ehkei se niin kamalaa olekaan, kun juttu on kerran tapahtunut joskus jutun ollessa aivan alussa. Siis, huonompi juttuhan se silloin olisi, mikäli jotain tuollaista olisi tapahtunut ihan nyt vasta. Tai vaikka koko "juttumme" ajan. Siksi en siis jaksakaan loppujen lopuksi pitää tuota kovin pahana, mutta mietin vain, miksi ihmeessä Mies kertoi tuon minulle. Oliko siitä jotain hyötyä? Minä ainakin sain siitä vain pahan mielen, ja yhden kimmokkeen mietintääni "Pitäisikö meidän erota?"

Ja sitten tuo toinen asia, Miehen kommentti. Siitä suutuin aivan älyttömästi. Loukkaannuin. En tiennyt, mitä sanoa. Sain entistä suuremman kimmokkeen siihen, että mietin vakavissani, onko tämä juttu nyt tässä. En edes ole varma, sanoiko Mies tuon kommenttinsa aivan vakavalla naamalla, mutta siltä se ainakin kuulosti, eikä piru vie tuntunut minusta kovinkaan hyvältä.

Kolmannekseen; minä kyllä haluan lapsia joskus. En välttämättä vielä, mutta joskus tulevaisuudessa. Jos toinen ei halua lapsia ollenkaan "enää", niin mietinpähän vain, mitä minä sellaisen ihmisen kanssa teen. Ihan oikeasti. Vaikka kuten sanottu, ei sitä jälkikasvua juuri nyt tarvita. Mutta kuitenkin. Tietysti voidaan ajatella, että mielipiteet muuttuvat, mutta epäilenpä, että Miehen kohdalla ne eivät muutu.

Tuskinpa nuo ovat minunkaan suhteeni juurikaan muuttuneet tässä kahdeksan kuukauden aikana.

Vaan mitä helvettiä minä nyt teen? Miksi ne kuukautisetkaan eivät ala millään? Ehkä olen laskenut jotenkin väärin ja odottelen niitä etuajassa hermoillen aivan turhaan. Yritin tuossa laskeskella, milloin ne ovat viimeksi olleet, mutta en todellakaan muista. Muistan vain, että Juhannuksena ne eivät ainakaan olleet. Jos ne ovat loppuneet juuri ennen Juhannusta, niin silloinhan tässä ei periaatteessa ole vielä mitään hätää. Pitääpä varmaan tarkistaa tästä blogista, milloin olen alkanut pohdiskelemaan kuukautisten poissaoloa. Jos tästä on enemmän kuin kuukausi, niin...

Ja mitä tulee Miehen suhtautumiseen siihen, jos olisin raskaana, niin minähän tiedän vastauksen. Se sanoi sen eilen. Se sanoi, että minun pitäisi välittömästi tehdä abortti. Suutahdin, sillä minunhan päätökseni se ensisijaisesti kuitenkin olisi, ja karjaisin, että luuleeko se mielessään, että kysyisin siltä siinä vaiheessa yhtään mitään. Mies sanoi, että todellakin kysyisin, koska hänenhän lapsensa se olisi. Mieleni teki sanoa, että minunhan kroppani se on, jolle toimenpiteitä tehtäisiin. Ja että lapsi olisi yhtälailla minunkin. Vituttaa tuollainen. Mies luulee tosissaan, että hyppään ilmaan tai juoksen pääni seinään, jos se vain käskee.

Siinä se erehtyy ja todella pahasti.

Mutta mitä minä Miehen suhteen tekisin? Soitin sille joku aika sitten, juttelin normaaleja. Hieman kipakasti, tosin. Päätin, etten soita sille enää. Soittakoon itse, jos on asiaa. Varmaan se illemmalla soittaakin ja käskee minun soittaa sille. Saatanhan minä tietysti soittaa, ja sanoa, että tulin siihen tulokseen, ettei minun kannata varmaan soitella sille. Siksi, koska sen mielestä olisi kerran ihan normaalia käydä kuksimassa exiä.

Ehkä olisi fiksumpaa ja aikuisempaa muotoilla asia jotenkin toisin. Kuitenkin niin, että sanoma olisi suurinpiirtein sama. Vaan ymmärtäisikö se sittenkään, että nuo sen kommentit oikeasti loukkaavat minua? No, ehkä se on tarkoituskin, en tiedä.

Sen minä kuitenkin tiedän, että saan taatusti jonkun sellaisenkin kumppanin, jonka mielestä ei olisi normaalia silloin tällöin kuksia jotain entistä kumppania, ja joka ottaa homman alusta asti vakavasti. Tosiaan, miksi jäädä huonoon suhteeseen, jos kerran parempaakin kohtelua on tarjolla.

Tällaista tänään

Viime yö oli taas kerran melko hikinen. Täältä on pakko pitää parvekkeen ovea ja kaikkia mahdollisia ikkunoita auki, jotta ilma vaihtuu edes vähäsen. Muuten ei todellakaan pysty nukkumaan, ja sitten sitä onkin ihan hätää kärsimässä. Heräsin joskus yhdentoista korvilla ja lädin käyttämään koiraa pihalla. Muistin jopa senkin, että mummoa pitäisi lähteä käyttämään korjuuttamassa silmälasiensa kehyksiä. Pohdiskelin, unohtaisinko sen tahallani, mutta en sitten viitsinyt tehdä sille sitä, vaikka autossa olikin aivan hemmetin kuuma istua.

Se päätyi ostamaan itselleen kalliin verenpainemittarin. Nyt se arvatenkin sitten mittailee verenpainettaan monta kertaa päivässä, mutta noh... Kukin tavallaan. Kävimme myös apteekissa ja suutarilla. Lisäksi kävin kahdessa ruokakaupassa. Kävin myös kirjastossa palauttamassa jo luettuja kirjoja, sekä vaatekaupassa, josta tarttui mukaani ihana limenvihreä olkaimeton toppi, joka solmitaan naruilla pään takaa. Toppi maksoi vähän päälle seitsemän euroa.

Ai niin; pakettini Savonlinnasta saapui perille. Se leopardikuvioinen paljetein koristeltu mekko. Tai pitkä tuubitoppi, miksi tuota nyt pitäisikään sanoa. Toppi oli pitempi, kuin olin kuvitellut. Legginsejä ei välttämättä tuon kanssa tarvi. Pitää päästä näyttämään sitä mummolle ja muillekin, kunhan vain tässä kerkeää. Mahdollisesti otan jo tänä iltana joitakin kuvia. :-D Vielä, kun tulisi se minun takkini...

Painelen tänään vielä mahdollisesti uimaan ja otan koirastani joitain kuvia.

Iltaiset

Vautsi vau, sain sanottua Miehelle, että olen Täällä. Se suutahti, ja raivosi, että minulla on niin omituisia liikkeitä ettei se voi ymmärtää niitä. En jaksanut alkaa selittämään sille, etten voi pitää tuota autoa kohtuuttomasti lainassa, koska se ei kuitenkaan ole loppupeleissä minun. Ja että ihan koirankin takia minun on oltava täällä. Kysyin siltä myös, miksi sen kanssa pitää aina vatkata. Sain kuulla olevani orimainen. Lausuin ääneen ihmetykseni siitä, mitä orimaista on siinä, jos sanon, niin kuin asia on: siis että aina pitää normaaliasioista väitellä. Mies kysyi, onko nyt kyseessä normaali asia. Minun mielestäni oli, Miehen mielestä ei ollut. Emme jatkaneet väittelyä kovinkaan kauaa, vaikka sillä hetkellä minun teki kyllä mieli lyödä Miehelle luuri korvaan. Juttelimme sitten niitä näitä. Miehellä oli ääni pahoin painoksissa, olo oli kuulemma jonkin verran parantunut. Oli se koittanut syödäkin. Levähdellyt oli. Kaipasi minua lähelleen. Kysyi myös samassa yhteydessä, että onhan minulla ehkäisy. Ihan kuin se olisi lukenut ajatukseni. Ajattelin nimittäin hetkeä ennen tuota kysymystä, että olen mahdollisesti raskaana. Vakuuttelin, että minulla on ehkäisy. Mitä minun olisi pitänyt sanoa? "Juu ei ole. Minulle ei käy mitkään pillerit. Kondomeille olen allerginen. Kierukka ei ajatuksena kiehdo minua, sillä eräskin kaverini tuli kierukasta huolimatta raskaaksi ja kummitädiltäni irtosi kierukka aivan yllättäen. Niin että ei, ei minulla ole ehkäisyä. Ai niin - saatan myös olla raskaana, joten ehkäisystä ei välttämättä tässä vaiheessa ole kauheasti hyötyä."

Mies muuten kysäisi, olenko käynyt tänään kaupungissa. Siis Siellä. Sanoin, että ei, en ole käynyt. Koska en tosiaankaan käynyt. Se sanoi, että jonkun olisi pitänyt nähdä minut ajelemassa ja että minulla olisi pitänyt olla kyydissäni porukkaa. Sanoin, että eipä minun kyydissäni ole ollut ketään muita, kuin minä yksin. Mieleni teki lisätä, että onpa juoruisia ihmisiä, jos raportoivat toisten liikkeistä - ja varsinkin, kun ne liikkeet ovat olemattomia. En jaksanut kuitenkaan suuttua tuosta sen kummemmin, sillä mieleeni juolahti, että tuo saattoi olla Miehen taholta vain sellainen niin sanottu puhutusyritys. Se kai yritti saada minut sanomaan, että olen ollut kaupungissa. Kai se jostain syystä kuvitteli minun olleen kaupungissa. Vaikka en kyllä tajua, miksi. Mitäpä minä edes sunnuntaina olisin tehnyt kaupungissa, ihan totta? Eihän siellä ole mitkään kaupatkaan oikein auki. Kai se ajatteli, että olen koko päivän heilunut joidenkin muiden kanssa ja varmaan nimenomaan kaupungissa, koska en ole vastannut sille puhelimeen. No, väärässähän se oli.

Olen yrittänyt tavoittaa parasta ystävääni koko päivän kuitenkaan saamatta koko ihmistä kiinni. Se ei vastaa puhelimeen, eikä mihinkään sille osoitettuihin viesteihin netissä eikä puhelimitse. En tajua, mikä sitä nyt oikein vaivaa. Voisihan se antaa vaikka jonkun elonmerkin itsestään. Jos on joku, niin sanoa siitä ja jos ei ole mikään, niin käyttäytyisi sitten ihan normaalisti. Kyllähän se tietää, että se voi minulle puhua, jos joku asia on huonosti tai painaa sen mieltä. Tai vaikkei painaisikaan. Yritin vielä vähän aikaa sitten saada siihen yhteyden, kunnes päätin luovuttaa. Soittakoon itse tai ottakoon yhteyttä, en minä jaksa koittaa pommittaa. Jos se ei kerran halua yhteydenottoja minulta syystä tai toisesta, niin ei kai tässä voi sitten paljon mitään tehdä. Kai siitä aikanaan kuuluu. Tiedän, että on eräs asia, mikä saattaa painaa sen mieltä jonkin verran - käsittääkseni on myös toinen asia, josta en sen kummemmin tiedä, mutta että joka kuitenkin ilmeisesti jollain tavoin kalvaa sitä. Näiden asioiden vuoksi minä haluaisinkin saada sen kiinni, ja kysyä siitä toisesta jutusta. Että mikä se on. Ja jutella siitä ensiksi mainitusta. Koska se ainakin on asia, jolle ystäväni ei voi yhtään mitään, vaikka kuinka haluaisikin.