Valitusta vol. 1

Kerroinko, että siivoilin tänään? Tai siis pyyhin pölyt joka huoneesta ja paikasta, ja imuroin huolellisesti asunnon. Huomenna sitten pesen lattiat. Tänään sain lisäksi pestyä pyykkikoneen avulla myös kaksi mattoa ja täten siivottua kissan oksennukset. Juu.

Tuossa Salkkareitten jälkeen, hieman ennen yhdeksää, lähdin käyttämään koiraani jokailtaisella lenkillä. Ajattelin aluksi vetää sen lenkin, jonka yhteydessä yleensä vedän mäkijuoksujuttuja, joista minulla siis tänään on vapaapäivä. Päätin sitten kuitenkin kävellä ihan kunnon lenkin, joka sitten kestikin noin puolisentoista tuntia. Tullessani kotiin olin ihan tyytyväinen itseeni, vaikka tänään olikin tarkoitus levätä. (No, tarviihan koira kuitenkin liikuntaa, eikö vain?) Muistin sitten viimeiseksi pestyn maton edelleen olevan koneessa, ja kysäisin isältäni, voisiko hän mahdollisesti viedä sen alas kuivaushuoneeseen kuivamaan. Hän oli kuulemma tehnyt sen jo. Kohautin olkiani, hyvä näin. Hetken päästä isäni sanoi, josko voisin huomenna sitten pestä pari muutakin mattoa. Tuhahdin, mutta en suinkaan sillä tarkoittanut, ettenkö voisi kahta vaivaista mattoa tukkia koneeseen ja laittaa sitten kuivamaan. Isäni kuitenkin suuttui tästä, jonka jälkeen sain kuulla olevani patalaiska. "Makaa vain päivä täällä", se sanoi minulle. "Onpa se nyt kauheaa laittaa pari mattoa koneeseen", isä vielä lisäsi perään. En sitten voinut millään olla huomauttamatta, että näköjään se niin kamalaa on, ettei hän ainakaan itse sitä saa tehdyksi sitten millään, vaikka työ ei järin suuri olekaan.

Minulta siis meni hermot. Juu, ilman muuta. Vaikka en olekaan ollut kahdeksaa tuntia töissä, ja olen toki tehnyt tänään muutakin kuin siivonnut, niin ainakin olen yrittänyt huolehtia kodin puhtaudesta. Mutta ilmeisesti se ei sitten riitäkään. Eikä kelpaa. Harkitsen tässä vakaasti, pitäisikö minun poistua sittenkin omaan kämppääni kituuttamaan nälissäni, vai olla täällä ja tyytyä kuuntelemaan jäkätystä. Harkitsen myös, teenkö tässä huushollissa enää ikinä mitään, koska mikäänhän ei kuitenkaan koskaan ole tarpeeksi hyvin tehty. En voinut muuten olla mainitsematta, että minkäänlaista kiitostakaan en tästä siivoamisestani kuullut. Vaikka enhän minä täällä asu. Minulla on omakin asunto. Eikä sitäkään ole kukaan koskaan tullut kanssani siivoamaan. Perkele soikoon. Anteeksi vain kiroiluni.

Hetken päästä sitten silkkaa lapsellisuuttani poistuin pyykkitupaan istumaan. Mietiskelin, mitä oikein tekisin. Paikkaa mihin mennä, ei oikeastaan ollut. Muu kuin lenkkipolku. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos asuisin tässä kaupungissa. Voisin mennä omaan kotiini ihan milloin mielisin, mutta nyt, kun en asu täällä, ei minulla ole mitään mahdollisuutta lähteä suutuspäissäni kahdensadan kilometrin päähän asunnolleni, jossa minulla ei ole edes ruokaa. Nytkin olisin voinut mennä omaan kämppääni yöksi ja vaikka pariksi seuraavaksi päiväksikin, jos siltä olisi tuntunut. Mutta kun ei.

Totta kai on kohtuullista, että minäkin täällä jotain teen, kun täällä kerran oleilen. Eihän siinä mitään, enkä minä sitä ole sanonutkaan. Tuntuu vain inhottavalta kuulla olevansa patalaiska, kun on kuitenkin juuri vastikään siivoillut täällä ja sitä rataa.

No, joka tapauksessa kävin sitten käppäilemässä sellaisen puolen tunnin mittaisen lenkin, ja tulin kotiin. Isä ainakin on nukkumassa ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Ikävää, ettei minua kaipailla, eikä minun perääni soitella. Toivoisin, että se tekisi niin. Ihan vain siksi, että tietäisin, että joku minustakin välittää. Mutta se, ettei soita, on minun näkökulmastani varsin selvä viesti siitä, että yhtä hyvin se voisi sanoa minulle, että painu minne kerkeät. Kaipa sitä pitää sitten tehdä niin. Tarvitse ainakaan kuunnella kenenkään jäkätyksiä siitä, kuinka on patalaiska.

Elämän pieniä asioita

Minähän tuossa mietiskelin, että hyvästelin mielessäni erään ihmisen siitä huolimatta, vaikka tämä lupasi soittaa ja pitää yhteyttä. No ookoo. Meidän yhteydenpidostamme kului kaksi päivää, enkä minä tehnyt elettäkään soittaakseni siihen suuntaan, tai pitääkseni muutenkaan yhteyttä sinne päin. Ajattelin, että tämä juttu on kai sitten auttamattomasti ohi. Olin jo jollain tavalla ehtinyt sopeutua ajatukseen, sillä tuntui hieman toivottomalta edes odottaa minkäänlaista soittoa kyseiseltä mieshenkilöltä. Tietysti harmittelin mielessäni, että eihän tässä nyt näin pitänyt käydä, ja että enhän minä tätä hommaa tällä tavalla halunnut. Samanaikaisesti sitten ajattelin, että ehkä se on sitten parempi "näin". Vaikka mitään lopullista ei ole sanottu tai tehty, mitään päätöstä jatkosta ei ole tehty. Toiminko siis ennenaikaisesti ja tyhmästi ajatellessani moista? No, kukapa tietää...

...Sillä ihan jokin aika sitten huomasin puhelimeni soivan. Nimenomaan huomasin, en kuullut. Puhelimeni on jostain syystä taas ollut äänettömällä joitakin päiviä, joten todellakaan sitä soittoääntä (Nu) ei voinut kuulla millään ilveellä. Kasvoni olisivat varmaan olleet näkemisen arvoiset, jos minua olisi kuvattu sillä hetkellä, kun tiedostin ruudussa näkyvän soittajan nimen. Aiemmin mainitsema mieshenkilö on puhelimessani nimellä ....ni Rakas. Juu. Ja tietysti ilostuin, hämmästyin ja innostuinkin nähdessäni tuon nimen vilkkuvan näytöllä. Suuntasin parvekkeelle puhumaan, jotta saisin puhua rauhassa pidemmänkin aikaa. Juttelimme niitä näitä. Oikeastaan aika mitäänsanomattomia asioita. Kumpikaan ei sanonut, että on ikävä, eikä myöskään kysynyt, onko toisella ikävä. Kuulumisia tuossa puhelussa vain kyseltiin, puolin ja toisin. Tekemisiä myös. Sitä, onko toinen käynyt missään. (Tosin puhelun alussa Hän tivasi, miksi vastaamiseeni oli mennyt niin kauan. Selitin hänelle sitten jotain tuosta puhelimen äänettömyydestä...) Toki tuo puhelu oli minulle iloinen yllätys, mutta jos järkevästi ajatellaan: Eihän se sisältänyt paljon mitään. Olisi ollut ilo kuulla, kun toinen olisi edes sanonut, että on ikävä. Tai kysynyt minulta, onko minulla ollut ikävä. Jos jotain tällaista olisi sanottu, voisin ajatella, että meillä edelleen on joku mahdollisuus tässä... jutussa. Nyt en voi kuin ajatella, että mikähän tämä kuvio nyt sitten loppujen lopuksi mahtaa ollakaan. Kaipa sekin tässä selviää, kunhan jaksan odotella.

Mutta jotta en nyt vatvoisi tätä mahdottomuuksiin saakka, siirryn toiseen aiheeseen. Tänään minulla on liikunnasta vapaa päivä. Lähtiessäni käppäilemään kohti keskustaa oli tosi tukkoinen olo, mutta jalat eivät olleet millään tavalla kipeät eilisestä päivästä. Luultavasti alan siis tottua liikkumiseen, tai sitten liikuntani on ollut liian kevyttä. :-D Heh. No, huomenna sitten rykäistään oikein kunnolla ja tehdäänkin sellaista treeniä, että varmaan on jalat hapoilla. Edelleen pitäisi se pyörä laittaa kuntoon, että pääsee vähän sitäkin puolta treenailemaan... :-D

Btw, mulla on kainalossani jokin. En oikein tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua. Se on kipeä. Huomasin sen vasta tänään, koska vasta tänään se alkoi vaivata. Se voisi olla finnin alku, mutta tuleeko kainaloihin finnejä, tai voiko edes tulla? Tai sitten se voisi olla joku tulehtunut rauhanen, tai vaikka arka hikirauhanen. Tai hikinäppy. Tosin hikinäpyt kai harvemmin ovat kipeitä. Voihan se toisaalta olla vaikka imusolmuke. Vähän on arka olo mennä arvailemaan tätä asiaa, mutta odottelen ja kuulostelen tässä muutaman päivän, ja jos tilanne alkaa vaikuttaa jotenkin akuutilta, niin painelen tuon kainaloni kanssa sitten tietysti lääkäriin. Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa. Nyt Salkkareita odottelemaan.

Shoppailua

Nyt ollaankin jo viimeisessä päivässä toukokuuta, ja maanantaissa. Juuri tänäänhän minun oli määrä mennä hakemaan se varaamani laukku nahka & laukkuliikkeestä pois. Ennen laukun ostoa poikkesin kuitenkin Haloselle. Heti astuessani ovesta sisälle silmilleni hyppäsi mekko, jota myytiin kolmen värisenä; tummansinisenä, violettina ja mustana. Minusta violetti oli kaikista sopivin väri minulle, mutta otin mukaan myös tummansinisen version mekosta. Sovitin sitten kumpaakin. Sovituksessa oli kuitenkin joitakin huvittavia piirteitä ja ongelmia; en ollut aivan varma, miten mekko tulee laittaa päälle, ja miten se on tosiaan tarkoitus laittaa päälle. Parin väärän kokeilun ja yrityksen jälkeen pääsin sitten oikeaan ratkaisuun, ja sain selville, millainen mekko sitten onkaan kyseessä. Nättihän se oli. Violetti, kuten sanottu, kävi minulle värinä paremmin kuin tummansininen, joten otin sitten sen. Hintaa mekolla oli 29,90 euroa. Siinäpä siis yksi hankinta listaltani tehty...

Mekon maksettuani suuntasin kenkäpuolelle. Aluksi mielessäni iti ajatus liilojen kenkien löytämisestä, mutta katselin siinä aikani kuluksi myös muita kenkiä. Silmiini hyppäsi auttamatta mustat pistokaspiikkarit, eli kuten minä sanon, "tossut". (Käytän tuota sanaa "tossu" sekä kiilapohjaisista että piikkikorkoisista yms. kengistä, jota vain sujautetaan jalkaan ilman mitään remmien kiinnittelyitä.) Korkoa niissä oli jonkin verran. Mietin sitten, että hintaa niillä mahtaa olla kuutisenkymppiä, mutta varmuuden vuoksi sitten kysäisin myyjältä, koska sattumoisin juuri noista kengistä oli revitty hintalaput pois. Myyjä kävi tarkistamassa, ja arvatkaas mitä: hintaa kengillä olikin vain 29.90 euroa! No juu. Minä sitten innokkaana sovittamaan kenkiä, ja sainkin ne varsin vaivattomasti jalkaani. Kävely normaaleilla sukilla tuotti näiden kenkien kanssa hieman ongelmia, mutta päättelin, että avojaloin kävely olisi toki helpompaa. (Niin kuin sitten myöhemmin totesin.) Päädyin lyhyen sovituksen ja kävelytestin jälkeen ostamaan kengät.

Sen jälkeen suuntasin laukkukauppaan hakemaan laukkuni pois. Myyjä oli erittäin ystävällinen ostosta tehdessäni. Kuten tietysti ammattiin kuuluukin. Mietiskelin tässä, että syksyksi voisi sitten ajatella jotain syksyisempää laukkua, kuten vaikkapa ruskeaa, tummanpunaista, tai jotain vihreään vivahtavaa. Siis, jos sopivan hintaisia löytyy, tietenkin.

Huomisen ohjelmaa

Huomenna olisi sitten maanantai. Mitään kovin tarkkaa järjestystä en huomisen tekemisille ole keksinyt, mutta listaan tähän asioita, mitkä olisi ainakin jossain vaiheessa päivää tehtävä. Huomennahan se sitten muotoutuu paremmin, että mitä teen, ja missä vaiheessa. :-)

- Koira pitää tietysti käyttää aamulenkillä. Laitan kellon soimaan aikaisin aamulla, esimerkiksi noin seitsemän korvilla. Tällöin kerkeän käydä koiran kanssa hyvänmittaisen lenkin, ja siirtyä sitten päivän muihin askareisiin.
- Täytyy käydä apteekissa hakemassa sekä matokuuri että punkkikarkoite koiralleni. En todellakaan halua sille kumpiakaan, joten parempi toimia, kun tuolla heinikoissa kuitenkin jonkin verran ollaan. Apteekit taitaa aueta yhdeksän maissa,...
- Pitäisi pyyhkiä pölyt ja imuroida jossain vaiheessa. Kello seitsemän loppuu hiljaisuus taloyhtiössä, mutta tuskinpa tuota siivoilua ihan niin aikaisin aloittelen.
- On haettava varmaani laukku sieltä laukkuliikkeestä pois. Sen voi tehdä mihin aikaan päivästä vain. Periaatteessa paras aika taitaisi olla silloin, kun käy apteekissa ja muualla.
- Niin, muualla. Huomenna voisi olla hyvä päivä käydä myös vaateliikkeissä kiertelemässä. Ellen huomenna inspiroidu kiertelemään, niin voihan tuon jättää toisellekin päivälle.
- Lenkkiä jälleen kerran. Yritän huomenna pidentää peruslenkkiä olennaisesti, mutta koitan kuitenkin olla kahmimatta liikaa kerralla.

Nyt Helpon Elämän pariin. Heippa! :-)

Puolitoista tuntia treeniä

Tulin juuri suihkusta ja lenkiltä. Aluksi suuntasimme pururadalle, jolla lenkitin sekä itseni että koirani. Matkaa tuli siellä noin nelisen kilometriä, minkä aikana kokeilin myös mäkijuoksua ja muuta hölkkäämistä hetken. Ei oikein tuntunut sujuvan, henkikään ei tahtonut kulkea. Muutenkin otti päähän, kun koirani teki vähän väliä stoppeja uusien hajujen perässä. :-D Mutta sainpa kuitenkin sen käytettyä pihalla, ja hyppäsin sitten autoon. Autossa hengähtessäni totesin olevani aika tukossa. Tästähän minua juuri varoitettiin; ei pitäisi rehkiä liikaa, jotta ei menisi aivan "tukkoon".

Vaikka hiki oli tullut pintaan ja pulssikin noussut, en siltikään tuntenut oloani kovinkaan tyydyttyneeksi tämän treenin jäljiltä. Veinkin siis koiran kotiin, kävin itse lenkillä ja pururadalla uudemman kerran. Asfaltilla en niinkään hölkännyt, pururadalla hieman kokeilin. Mäkijuoksua menin sitten pari kertaa, ja muutenkin niitä nousuja. Mäkijuoksussa sain tällä kertaa pidettyä jopa tasaisen rytmin, ja tuntui, etten ainakaan enää ihan yhtä "tukossa" ollut, kuin aiemmalla lenkilläni.

Suunnatessani kotiin päin tunsin sitten oloni jopa hyväksi, eikä paha tuulikaan enää painanut ollenkaan. Jonkinlainen perfektionismi siis kannatti tässäkin asiassa.

Tarkoitus olisi tässä nyt levähdellä huomiseen asti, ja laittaa aamuksi sitten kello soimaan, jotta pääsen hieman aikaisemmin sängystä ylös. Menipä tänään sitten kuinka myöhään valvoessa hyvänsä. Huomenna pitäisi tehdä muutakin, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa, jonka laitan tänne arvatenkin myöhemmin. Kohta nimittäin alkaa Helppo Elämä, jota seuraan aktiivisesti.

Lenkkisuunnitelmia ja ärsytystä

Tuli tuossa juuri syötyä porsaan ulkofilettä perunoiden ja kanttarellikastikkeen kera. Hyväähän se oli, täytyy myöntää. Nyt odottelen ruuan laskeutumista vielä jonkin aikaa, jotta voin sitten lähteä lenkille. Tarkoitus on jonkinlainen lenkki vetää, ja ripotella sinne sekaan sitten hölkkää ja mäkijuoksuakin.

Jälleen kerran se valitettava osuus tulee nyt sitten tässä: Minun on käytävä periaatteessa kahdella lenkillä, mikäli mielin treenailla ilman koirani vetämistä. Ensin olisi siis käytettävä koira jonkinlaisella lenkillä, ja lähdettävä treenailemaan sitten yksinään. Muussa tapauksessa minun olisi joko otettava koira jälleen kerran mukaani, joka ei ajatuksena houkuttele niinkään paljoa juuri siksi, että vaikka liikunta tekee hyvää myös koiralleni, pitäisi minun saada treeniin tehoa nimenomaan ilman koiraa. Tietysti voisin pyytää isäni tuonne jonnekin käppäilemään koiran kanssa, mutta luultavasti se ei onnistu.

Tällä keinoin minun treenaamisestani tai kuntoon pääsemisestäni ei tule oikeasti yhtikäs mitään. Tällä hetkellä ärsyttää aika lailla. Toivottavasti lenkki auttaa ärsytykseeni tuossa jonkin ajan päästä, kunhan tuonne ulos pääsen.

Kaikenlaista pientä...

Niinhän siinä sitten kävi, että Saksa voitti Euroviisut kappaleellaan, jonka nimeä en muista. Pisteitä se kyllä sai aivan huikeasti. Ihan kuin pisteytyksen häntäpäässä olisivat olleet Iso-Britannia ja Valko-Venäjä, mutta en ole tästä nyt aivan saletti. Euroviisuja tuli eilen katseltua jonkin aikaa, mutta se Saksan biisi jäi siitä huolimatta loppujen lopuksi kuulematta... Täytyy siinä kipaleessa silti jotain olla, koska niin moni sitä on minullekin jo tänään tullut kehumaan. :-D

Tästä siirrynkin nyt sitten sujuvasti lisäilemään kirjoja sille lukulistalleni. Löysin nimittäin minua kiinnostavia kirjoja lisää. Ja eittämättä niitä onkin vielä, vaikka en nyt saakaan muotoiltua kiinnostuksiani tähän blogiin... Kirjoista vielä puheenollen; nyt on sitten se Remeksen toinenkin kirja, Ikiyö, luettu. Huomasin siinä lueskellessani, että kirjahan onkin jo ennestään minulle tuttu, ja että olen sen tosiaan aiemmin lukenut. Illalla siirryin sitten siihen Remeksen kolmanteen kirjaan, Hiroshiman porttiin. Vielä olisi Remekseltä muutama kirja odottamassa minua jossain kirjaston perukoilla, joita en ole vielä lukenut.

Tältä päivää juoksut juostu...

Tänäänkään en onnistunut liikkumaan mitenkään ylimaallisen paljon, mutta kävinpä sentään ihan riittävällä iltalenkillä. Aluksi kävelin reippaasti koirani kanssa jonkin aikaa, ja sitten hölkkäilin. Henki tuntui kulkevan aika hyvin. Tuntui jopa, että kunto on ehkä noussut. Lieneekö se sitten vain harhakuvitelmaa, mutta siltä minusta todellakin tuntui. Hölkätessäni tasaisella maalla en kokenut mitään erityisemmän pahaa oloa, vaikka tunsinkin toki hengästyväni yms.

Mäkijuoksua en tänään varsinaisesti treenannut. Yhden kerran mäen juoksin, ja sitten tein kävellen reippaasti pari nousua ja laskua. Kylläpä se sekin jotain on. Hölkkäsin myös jonkin aikaa pururadalla, jossa maasto on sitten epätasaisempaa. Ihan hyvin tuntui sujuvan, ja hikikin tuli pintaan, kuitenkin siten, etten tyystin tuntenut läkähtyväni. Pitempäänkin olisi voinut jatkaa, mutta kun on tuo koira...

Sen mukana olossa ei sinänsä ole mitään vikaa. Onpahan seuralainen, ja tuntuu paljon turvallisemmaltakin kävellä sen kanssa, kuin ilman. Mutta kun se vetää jatkuvasti siihen malliin, että tuntuu tosiaan vähän vaikealta keskittyä samaan aikaan sekä siihen, että koira vetää, ja siihen, että pitäisi juosta. Tai jos se tekee yhtäkkiä äkkinäisen stopin jäädessään nuuskimaan jotain hajua. Siihen tyssää silloin minun juoksunikin, noin suurin piirtein. Koirani ei ole suuri, mutta uskokaa tai älkää, sillä on yllättävän paljon voimaa. Tämän voinevat todistaa jopa mieshenkilöt. :-D

Lenkillä kohtasin naisen, jolla oli minun koirani näköinen pentukoira. Aivan tajuttoman suloinen. Tosin minun koirallani ja tällä ihanalla pennulla oli se ero, että pennulla ei ollut valkoista rinnassa. Se oli kuulemma puhdasrotuinen schipperke, eli laivakoira. Minunkin koirassani on laivakoiraa, tai ainakin siinä pitäisi olla. Yhdennäköisyys oli valtaisa. Koirat siinä hetken nuuskivat toisiaan. Heh. Juttelin naisen kanssa hetken. Lyhyestä kontaktista vieraan ihmisen kanssa jäi kuitenkin hyvä mieli.

Ajattelin, että mikäli saisin vihdoin ja viimein kiskottua itseni aikaisemmin sängystä ylös, voisin harjoittaa tuota hölkkäämistä hieman enemmänkin. Mäkijuoksuakin voisi taas huomenna treenata ainakin yhtä paljon, kuin muina päivinä. Tänäänhän sitä ei tullut juuri työstettyä, mutta ehkä erilainen harjoittelu onkin hyväksi. Unohdin mainita muuten, että kävelin taas raput tänne "yläkertaan", eli kuudenteen kerrokseen. Olihan siinä kävelemistä. Voi olla, että huomenna taas käy jalkoihin tuo tämän iltainen hölkkääminen, mutta ajatus ei tunnu minusta ollenkaan pahalta. Itse asiassa nautin siitä, että tuntuu, että olen tehnyt jotain. :-D Onko tämä nyt vähän typerää? No, oli tai ei...

Nyt siirryn varmaan tästä lueskelun puolelle. Jatketaan huomenna, tai myöhemmin, jos jotain polttavaa tulee. ;-)

Uusi laukku on jo melkein minun

Eilettäin innostuin pohtimaan, millaista täytettä vaatekaappini/meikkipussini yms. mahtaisivatkaan tarvita. Tai vaikkei nyt niin tarvisikaan... Samaan hengenvetoon kerkesin sitten selostaa, että mikään laukkufriikki en ole oikeastaan koskaan ollut, eikä minulla siten ole laukkuja sillä tavalla paljon, kuin esimerkiksi kenkiä. Laukkuja muuten on ihan vain muutama.

Tänään sitten sattumalta eksyin yhteen paikalliseen nahka & laukkuliikkeeseen, koska mummollani oli tarve saada nimenomaan sieltä uusi kukkaro. Katselin toki ympärilleni, ja huomasin siinä sitten aivan ihanan, hieman liilaan vivahtavan, vaalean, metallinhohtoisen laukun. Juu. Pelkäsin hintaa, mutta sitä oli vain 15 euroa. En ostanut laukkua vielä, pyysin laittamaan sen sivuun maanantaiksi. Rahaa olisi ollut kyllä jo nytkin, mutta ajattelin, että parempi päästä hoitamaan nuo mummon asiat ensiksi kuntoon.

Mummo tietysti toppuutteli, että onhan minulla laukku. Selostin siinä sitten, että tämä on jo jonkin aikaa kestänyt, mutta alkaa jo vedellä viimeisiään. Siis ei muuten, mutta vetoketjukin aukeilee keskeltä itsestään, muutenkin laukku on pohjasta hieman kulunut. Ehkä sitä voisi laittaa, hyvä laukkuhan tämä muuten on. Mutta kuitenkin. On se jo aikakin hankkia uusi. Täytyy sitten jossain vaiheessa hankkia myös tällainen samantyyppinen (siis kuin tämä nykyinen hyvinpalvellut laukkuni) laukku, mutta väriltään musta. Musta kun käy kaikkien värien kanssa, ja sopii periaatteessa tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Juu. Täytyy sitten vain muistaa maanantaina poiketa tuonne liikkeeseen.

Onko koskaan tarpeeksi valmis mihinkään?

Vielä hieman lisää tekstiä, ennen kuin painelen nukkumaan. Kello onkin jo sen verran, että on pakko käydä nukkumaan, jos mielin olla nukkumatta ihan koko päivää...

Eräässä aiemmassa kirjoituksessani, tai pikemminkin sen lopussa sanoin hyvästelleeni Hänet mielessäni. Siis ihmisen, jonka kanssa minulla on tässä hieman "ollut juttua", tai miten sen nyt voisikaan viisaasti ilmaista parhaimmalla mahdollisella tavalla. Päätin olla soittamatta hänelle ja ottamatta häneen mitään kontaktia, koska hän ei itsekään ota. Puhelimeen hän kyllä vastaa ja käyttäytyy täysin normaalisti. Niin, ja minähän taisinkin jo kertoa, että omien sanojensa mukaan häntä ei vaivaa muu kuin väsymys, ja se, ettei hän halua kiirehtiä liikaa tämän asian kanssa.

Tänään kuitenkin soitin hänelle taas vaihteeksi. Juttutuokiomme ei ollut järin pitkä, mutta taas kerran Hän lupasi soittaa minulle takaisin heti kun pystyisi puhumaan kunnolla. Pyysin vielä, että hän nyt tällä kertaa soittaisi, kun kerta lupaa - mutta tietenkään mitään soittoa ei ole kuulunut. Enpä ole soittanut siihen suuntaan itsekään. Tympii vain tuollainen lupailu, kun kuitenkaan mitään konkreettista ei tapahdu. Hän on edelleen kyllä muuten ihan oma itsensä, että tuskinpa tuossa jutussa nyt tosiaan on sen merkillisemmästä asiasta kyse, kuin siitä, että hän haluaa edetä hitaammin kuin tähän saakka, ja on väsynyt. Mutta vaikka kuinka tavallaan häntä ymmärränkin, niin tunteeni ovat ristiriitaiset. Tavallaan en ymmärrä häntä ollenkaan, ja tavallaan olen jo päästänyt irti. Työstän tässä sitä edelleen.

Tuntuu, että kaikki polkee paikoillaan, enkä minä halua sitä. En halua toki olla liian kiireinen tai nopea, mutta haluan kuitenkin myös, että jonkinlaista edistystä tapahtuu. En halua tilanteen pysyvän tällaisena ikuisuuksia. Ja koska toinen osapuoli ei selvästikään jostain syystä saa aikaiseksi toimia, eikä myöskään tartu hänelle tarjottuun toimintaan, niin olkoot sitten niin. Minun ideologiaani ei istu se, että minä alan juoksemaan miehen perässä. Toki oven pitää heilua molempiin suuntiin, mutta kun se nyt selkeästi tuntuu heiluvan vain toiseen suuntaan, niin lakatkoon sitten liikkeensä kokonaan. Hän olkoot ja miettikööt rauhassaan. Ottakoon yhteyttä, jos haluaa.

Ideologiaani ei istu myöskään se, että alkaisin niin sanotusti rukoilemaan ketään ihmistä. Tarkoitan siis sellaista pyytämällä pyytämistä... Ei, ehei. En myöskään odota sellaista mieheltä. Toivon vain, että tällaiset asiat sujuisivat luontevasti. Väkinäistä kun se ei ole, eikä pakkoseurustelua tai avioliittoa ole meillä täällä Suomessa olemassakaan. (Pyrin toistelemaan tätä mahdollisimman usein, koska vaikka toki olen tämän koko ajan tiennytkin, sisäistin sen vasta ihan hiljattain kuultuani sen toisen ihmisen suusta.) Eli jos aatteet, haaveet, tavoitteet, mitä nyt sitten ikinä ovatkin, eivät sovi yhteen, niin ainahan voi laittaa kantapäät vastakkain. Kuulostaa ehkä siltä, että olen tunteeton, mutta en suinkaan. Niin se vain on. Minäkin olen laittanut niin sanotusti kantapäät vastakkain aika monta kertaa. Joskus omasta tahdostani, joskus vasten tahtoani. Joskus kai jopa yhteisymmärryksestä. Sellaista se vain on.

Mietin tässä myös sitä, mitä Hän sanoi siitä, ettei ole juuri nyt valmis suhteeseen. Jotenkin ärsytti se, miten Hän kai automaattisesti kuvitteli minun haluavan hänen kanssaan suhteeseen saman tien. Tai ollenkaan. Mistä Hän saattoi tietää, vaikka minä olisin halunnut vain pitää hauskaa hänen kanssaan? Okei, ei se tietenkään niin ollut, mutta kuitenkin. En halua olla kellekään itsestäänselvyys. Ainakaan noin heppoisissa ihmissuhteissa, kuin tämä.

Mietin myös, että voiko koskaan olla tarpeeksi valmis ylipäätänsä yhtään mihinkään. Kaikkeen ei edes voi valmistautua tarpeeksi, vaikka kuinka yrittäisi. Joskus asioita vain tapahtuu, ja ne on otettava vastaan sellaisina kuin ne ovat. Kuulostaa varmaan siltä, että koen seurustelun välttämättömänä pahana, mutta en pyri nyt siihen, vaan siihen, että jos ihminen aina vain vänkää vastaan eikä uskalla yrittää tai kokeilla mitään, tuleeko mistään - tai ihmisestä itsestään koskaan valmista? Ehei, en minä ainakaan usko... Tietysti on osattava ottaa aikalisiä ja annettava itselleen aikaa. Mutta kuitenkin.

Vaikka turhaa kai minä tässä vatvon, koska kuitenkin käytännöllisesti katsoen olen jo lähtöpisteessä.

Kirjoja, jotka aion lukea

On tietysti paljon kirjoja, joita en ole lukenut. On myös paljon kirjoja, jotka aion tai haluaisin lukea. Mikäpä minua estääkään. Kirjastohan on vapaasti käytössäni. Tässä hahmottelenkin nyt jonkinlaisen lukulistan siitä, mitä oikein aion lukea. Kirjat eivät ole sen kummemmassa tärkeysjärjestyksessä, laitan niitä sitä mukaa, miten ne mieleeni tulevat.

- Lisää Laila Hietamiehen tuotantoa
- Kiba Lumberg: Repaleiset Siivet
- Kiba Lumberg: Samettiyö
- Fjodor Dostojevski: Idiootti
- Stephenie Meyer: Houkutus- sarja
- Kreetta Onkeli: Iloinen talo
- Eve Hietamies: Niin paljon kuuluu rakkauteen

EDIT. 30.5.2010 klo. 14:07
[- Anu Kaipainen: Arkkienkeli Oulussa
- Harri Nykänen: Ariel- sarja (Juu, kyseessähän ei ole mikään pieni merenneito- sarja... :-D)
- Laura Lähteenmäki: Kaaso
- Tuuve Aro: Karmiina (Tuota olen joskus selaillutkin.)
- Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria.]

Mikä siinä on, kun päähän ei tunnu tulevan juuri mitään? Vastahan se tuntui suorastaan pursuavan ideoita... Kaipa pääni ei sitten olekaan niin "täysi" ajatuksista, kuin voisi kuvitella.

No, lisäksi aion perehtyä tietysti varsinaisiin kiinnostuksenkohteisiini, eli eri uskonnoista ja kulttuureista kertoviin tietokirjallisiin, faktapohjaisiin teoksiin. Siis muun muassa, toki minulla niitä kiinnostuksenkohteita on useampiakin kuin nämä kaksi mainitsemaani...

Sivustaseuraaja

Voi vitsit, että kävi surettamaan erään ihmisen elämä juuri äskettäin... Tiedän tämän tyttösen olleen jonkinlaisessa perhekodissa tms., mutta en tiedä, miksi. Olen myös jonkin aikaa kyseisen ihmisen käyttäneen jotain hieman sekoittavampaa, kuin alkoholi. Silloin tällöin olen kysellyt hänen kuulumisiaan, saaden aina vastaukseksi, että pelkkää hyvää kuuluu. "Vähän on taas tullut riehuttua ja jouduin laitokseen takas, mutta tässähän tää." Olen sanonut toivovani kaverini rauhoittuvan, oman itsensä takia. Mitäpä hyvää tuolla voi saada aikaan?

No joo, mutta kuitenkin. Juuri äskettäin kuulin hänen olevaan edelleen kiinni aineissa, pahemmin kuin olin edes osannut kuvitellakaan. Itse asiassa voin sanoa jopa nähneeni sen. Alkoi surettaa. Miksi ihminen tekee tuollaista itselleen? Miksi tuollainen aloitetaan? En voi ymmärtää.

Mieleeni putkahti myös toinen kaverini. Juuri se, joka vastikään ilmoitti siirtävänsä kirjat piakkoin uuden poikakaverinsa luo, jonka kanssa on styylaillut nyt... no, kuinka kauan? Ei kovinkaan kauaa kuitenkaan. Tämänkin tuttavuus tuntuu olevan sekaisin monta kertaa viikossa, joskin "vain" alkoholista, mikä ei sekään sinänsä ole mikään hyvä juttu tai vähättelyn aihe. Poikakaverikin tuntuu juovan itsensä tainnoksiin vähän väliä. Poliisikin on alkanut kyläilemään asunnossa tiettyjen tuttavuuksien vuoksi. Hohdokastako? Minusta ainakaan ei. En todellakaan ymmärrä, miksi ihminen ehdoin tahdoin tunkee itsensä seuraan, josta ei pitemmän päälle saa, kuin ongelmia.

Ihan totta. Tuokin ystävä, ristinkö hänet joskus TK:ksi? No kuitenkin. TeeKoolla olisi kaikki mahdollisuudet hakeutua ihan kunnollisiin opiskelupaikkoihin. Sen sijaan se hakee jonnekin haistapaskankursseille, joista ei käytännössä ole yhtikäs mitään hyötyä. Sellaisille, joita järjestetään vain siksi, että näyttää tilastoissa hyvältä, kun niillä käy ihmisiä. Toki niistä saattaa olla enempi iloa kuin kotiinjäämisestä, mutta jos nyt ajatellaan opiskelua muuten, niin ei niillä kyllä mitään järin konkreettista opi. Huumorillahan TK kyllä tälle eräällekin kurssille haki. Siksi, kun mikään muu ei kiinnostanut. Kiinnostiko tämä sitten? Ehei, pitipähän vain hakea johonkin.

En halua mitenkään mollata kumpaakaan mainitsemaani ihmistä, mutta mietinpähän vain, missä heidänkin aivonsa mahtavat olla. Jälkimmäisellä asiat on toistaiseksi paremmin, vaan miten kauan? Ei kyllä todellakaan kovinkaan pitkään, jos tuota rataa jatkuu... Elämä pitäisi saada raiteilleen, mutta muutoksen pitää aina lähteä itsestä.

Uutuuksia

Mietiskelin tässä juuri, että mun pitäisi varmaankin täydennellä vaatekaappiani ja samalla vähän muitakin varastoja, jotta voisin jossain vaiheessa päästää valloilleen hieman tyylikkäämmän minän. Tyyliä minusta ei ole koskaan puuttunut, mutta viime aikoina olen vain hillunut kotona verkkarit tai olohousut jalassa. Ei siis kovin muodikasta, mutta kukapa sitä täällä olisi katsomassa tai arvostelemassa. :-D

Mieleeni tuli, että vaatteiden ja asusteiden lisäksi mun pitäisi varmasti ostaa kaikenlaisia meikkejä ja kynsilakkoja. Tukalleni aion tehdä jotain jossain vaiheessa. Hieman eri sävyä siihen, ja ehkä pientä leikkaustakin. Värinä mietin kullanruskeaa vaalean sävyistä, tai "moniväristä", jossa pohjavärinä tumma, hieman punaiseen taittava ruskea, ja vaaleita sekä tummanruskeita raitoja. Pitäisi ottaa selvää, paljonko tuollainen lysti maksaisi.

Pidän listojen tekemisestä. Siksipä siis seuraavaksi aionkin tänne luonnostella listantyngän siitä, mitä olen aikeissa hankkia. Listat ovat kategorioittain, jotta en sotke niitä.

Meikit ja kynsilakat:
- Muutamia luomivärejä. Tummaa ruskeaa, kullansävyistä, sinistä ja vihreää. Ainakin.
- Tummaa aurinkopuuteria varjostuksien tekemistä varten.
- Vaaleampaa puuteria kiinnitykseen ja ihon mattapintaisuuden saavuttamiseen.
- Ruskeaa ripsiväriä vaaleamman tai ruskeasävyisen meikin tekemiseen.
- Pari huulikiiltoa.
- Huultenrajauskynä.
- Musta rajauskynä.
- Mahdollisesti myös pari sivellintä tai meikin levitystä helpottavaa "työvälinettä."
- Muutamia eri värisiä kynsilakkoja, jotta voin tarpeen mukaan lakata kynsiäni asukokonaisuuteen sopiviksi.

Tulipa tässä muuten mieleeni, että arkenahan en välttämättä meikkaa juuri ollenkaan. Harvemmin nykyään arkioloissa tulee laitettua naamaansa meikkiä. Jos baariin, diskoon tms. juhliin olen menossa, niin silloin tietysti meikkaan enemmän. Meikkaukseni on kuitenkin nykyisin ollut melko sellaista neutraalia, eikä edes "juhlissa" kovinkaan juhlavaa. Tämän vuoksi meikkausjuttuihin panostankin. Samoin kynsiin. Siitä on kuulkaa aikaa, kun olen sormen kynsiäni lakannut, vaikka minulla melkein aina poikkeuksetta pitkät kynnet käsissäni onkin. ;-)

Sitten on vuorossa kengät:
- Turkoosin sävyiset korkkarit
- Hieman pinkkiin vivahtavat korkkarit
- Muutamat ballerinat; ei välttämättä pelkästään yksivärisiä. Voisi olla myös kuviollisia.
- Ainakin yhdet ns. kuviolliset avokaskorkkarit.
- Mustat, polveen saakka ulottuvat todella tyylikkäät saappaat.
- Mustat nauhalliset kävelyyn soveltuvat kengät, jotka käyvät parhaiten housujen kanssa. Sellaiset peruskengät.
- Mikäli alan käymään jossain salilla, olisi kai hyvä olla jonkinlaiset aerobic- tms. salille sopivat kengät. Katsoo nyt sitten.
- Syksyksi sitten ainakin yhdet tyylikkäät, mustat nilkkurit.

Olen aikamoinen kenkäfriikki, ja tietysti ostelisin kenkiä ihan urakalla. Minulla aika paljon kenkiä onkin, pääasiallisesti kuitenkin juuri juhlavampiin tilaisuuksiin soveltuvia korkkareita. Juu, en toki kulje kovinkaan paljon missään juhlissa, mutta jostain syystä kengät eivät ole minusta olleet lainkaan turha kohde rahoille. :-D Pitäisikin tässä joskus laskeskella, monetko kengät minulla onkaan... Noin kaiken kaikkiaan! :-)

Housut:
- Parit uudet farkut haluaisin. Mielellään farkkucapritkin.
- Legginsit. Ehkä. Minulla ei muuten ole yhtiäkään legginsejä, mutta olen pikkuhiljaa alkanut mieltyä niihin. :-D
- Jotkut liikuntahousut, joustavaa kangasta.
- Olohousut. Mielellään turkoosit. Tiedänkin paikan, josta niitä ainakin saisi.

Muut vaatteet:
- Huppari. Siis ei tokikaan nyt kesäksi, vaan sitten syksymmällä. :-D
- Ohut villatakki, viileisiin kesäiltoihin.
- Pari uutta toppia.
- Pari uutta hametta.
- Pari kesämekkoa.
- Syksymmällä sellainen vyötäröltä istuva, polven kohdalle yltävä ja vyötäröltä alaspäin levenevä musta, tyylikäs takki villakangasta tai jotain muuta.
- Pari muutakin takkia. Lyhyttä.
- Muutama uusi paita. Sininen olisi kiva väri, harmi vain, että sitä löytää niin vähän.
- Pari juhlavampaa ns. biletoppia, jotka voisi kuvitella laittavansa vaikka baariin päälle.

No, eihän tuo lista nyt kovin pitkä ollut. Totta kai uusia mielihaluja tulee varmaan koko ajan lisää, mutta tokikaan kaikkia ei ole pakko toteuttaa. Osa tuolla listalla on kuitenkin (suurin osa) tarpeellisia hankintoja, joten täytyypä sitten katsella niiden suuntaan tässä pikkuhiljaa.

Sitten laukut:
- Musta, tilava, nätti, peruskäsilaukku mielellään kahdella olkaimella.
- Pari muuta perusveskaa, jotta ei aina tarvitsisi käyttää samaa. :-)

En ole koskaan panostanut laukkuihin kovin paljon, joten kovin paljon laukkuja minulle ei siis ole kertynyt. Mietinkin, että monilla tietämilläni tyypeillä tuntuu olevan nimenomaan laukkuja kaapit pullollaan. Ehkäpä en vain ole pitänyt laukkuhankintoja kovin suurena osana tyyliäni, vaikka totta kai laukullakin on väliä. Pitääpä siis tehdä parannus, vaikka en edelleenkään kyllä aio hassata koko omaisuuttani laukkuihin.

Hmm, muuta? Eipä juuri nyt tule mieleen, mutta tarvitseeko tullakaan. Onhan sitä tuossakin. Lisäksi tietysti hankinnan alla ovat sitten bileisiin sopivat korut, joita voi käyttää sitten tiettyjen asujen kanssa. Rihkamaan kun en ole myöskään kovin paljoa satsannut, pidän enemmän aidosta kullasta. :-) Heh. Mutta, katsellaan. ;-)

Tätä päivää

Vielä pikakatsaus tähän päivään. Alkuperäisiin suunnitelmiini kuului nousta todella aikaisin ylös, mutta eipä se sitten mennytkään, kuin elokuvissa. Eilen illalla uppouduin katsomaan jotain omituista kauhuleffaa telkkarista, ja se sitten kestikin jonkin aikaa. Sen jälkeen katsoin vielä tennistä, vaikka en edelleenkään sen pistelaskusta tajua yhtikäs mitään. Heh. En tainnut sentään lueskella eilen illalla, vaikka mieleni tekikin.

Koko päivää en sentään tullut nukkuneeksi, vaan olen onneksi ehtinyt tekemään myös muuta... Lainasin esimerkiksi neljä uutta kirjaa kirjastosta. Yksi Remeksen kirjoista (Itäveri) on ihan kohta luettu, ja sen jälkeen luen ne kaksi muuta Remeksen kirjaa. Tällä kertaa kirjastosta tarttui mukaan Laila Hietamiehen kolme kirjaa, sekä yksi Wallander- kirja. Koetin myös etsiä pikaisesti jostain etelän maasta kertovaa teosta, mutta kiireessä en sellaista löytänyt. (En näet viitsinyt viettää kirjastossa koko päivää, koska minua odotettiin.) Seuraavalla kerralla varmaan sitten otan mukaan ihan listan siitä, mitkä kirjat minun pitäisi lukea. Kukaan ei tietenkään itseni lisäksi käske minua tässä asiassa, mutta minähän pidänkin lukemisesta...

Kävin myös mummoni luona taivastelemassa tätini yhtäkkistä muuttoa melkeinpä uunituoreen miesystävänsä kanssa saman katon alle. Pariskunta oli tavannut grillillä, josta mies olikin sitten sujuvasti lähtenyt saman katon alle tätini kanssa. Siitä pitäen nämä kaksi ovatkin olleet aika erottamattomat. Mikäpä siinä, vaikka melkoisena yllätyksenä tuo tätini muuttaminen & muut asiaan liittyvät jutut tulivatkin. Tietysti olen tyytyväinen, että tätini tuossa iässä löytää itselleen jonkun sopivan kaverin. Pitkään se onkin ollut hakusalla...

Seuraavaksi päivän ohjelmistossa on Salkkarit, jotka katson, vaikka en enää tiedä, miksi. Ehkäpä siitä on tullut vain tapa, kovin tähdellisenä en muuten enää Salkkareita pidä. Tuntuu, että ohjelma muuttuu vain päivä päivemmältä hullummalle mallille. Myöhemmin sitten sille uudelle lenkille. Mutta nyt television ihmeelliseen maailmaan!

Tämän päivän intervalliharjoittelusta

Enpä sitten mennytkään katsomaan niitä rullaluistimia tänään, vaikka alkuperäinen ajatus niin kuuluikin. Sain silti käytyä hikeä pukkaavalla ja sykettä nostavalla lenkillä tuolla läheisellä pururadalla koiran kanssa. Harmi vain, että lopussa alkoi ärsyttää, kun koirani veti kohti vastaantulevia koiria niin, ettei juoksemisestani tahtonut tulla yhtään mitään.

Tulinkin sitten siihen tulokseen, että lähden käymään tuolla samaisella pururadalla vielä myöhemmin tänään. Mikäpä pakko se kerralla onkaan rytkäistä, kuulemma muutenkin parempi, että tekeekin tuota hommaa ikään kuin pienissä erissä.

Kävellyt en kuin reilut pari kilometriä. Sitä mäkijuoksua sitten koitin viiteen kertaan, kuudes kerta meni vähän pipariksi yrittäessäni samaan aikaan keskittyä hallitsemaan koiraa ja pääsemään mäkeä ylös. Noh, ei auta itku markkinoilla. Mitään kun ei ole vielä kuitenkaan menetetty. Joka tapauksessa sain hien pintaan aika kivasti, ja otaksun, että tuollainen pienikin rehkiminen on aina parempi kuin ei mitään, ja varmasti kuitenkin edistää kuntoa.

Havaitsin muuten yhden jutun. Sykkeen noustessa ja hengityksen muuttuessa raskaammiksi tuntui vähän pahalta. Hengityksen raskaus kävi jollain tavalla vähän kipeää johonkin. (Huono kunto, tiedetään.) Välillä tuntui vähän heikottavaltakin. Pidinkin siinä sitten taukoa, ja jatkoin, kun tunsin oloni taas paremmaksi. Kuitenkin, kun hengitys oli sitten tämän niin sanotun intervalliharjoittelun (ja lenkin) jälkeen tasaantunut, tuntui, että hengitys kulkee paljon vapaammin ja paremmin. Siis sen jälkeen, kun pahimmat limat olivat irronneet sieltä, mistä nyt sitten irtosivatkaan. :-D

Että on sitä jotain saatu aikaiseksi tänäänkin. Myöhemmin menen tosiaan sitten vielä uudemman kerran harjoittelemaan tuota intervallijuttua. Siinä se kunto varmaan nousee kaikista parhaiten, ja paranee kestävyyskin. Näin olen ainakin kuullut väitettävän. Jeps.

Onneksi muuten join ennen lenkille lähtöä. Minua ei suuremmin janottanut, mutta tulihan se sitten tarpeeseen, kun hikeä alkoi pukata. Myöhemmin tässä luinkin siitä, että nimenomaan ennen lenkkiä pitäisi juoda jotain noin 2-3 dl. Jos pitemmän lenkin tekee, niin myös sen aikana pitäisi juoda pieniä määriä noin 15-20 minuutin välein. Lenkin jälkeenkin toki pitää muistaa tankata. Koska minun varsinainen "lenkkini" oli vain sen pari kilometriä, en minä mitään juomista sille välille ottanut mukaan. Lenkin jälkeen join sitten ihan vain kraanavettä. Katsotaan, otanko jonkinlaisen juomapullon myöhempää harjoitustani varten mukaan. Siitä saattaisi tietysti olla hyötyä, jos päätänkin viihtyä pururadalla ja mäessä pitempään. :-)

Treenien jälkeisiä tunnelmia

Tällä hetkellä olen aika tyytyväinen itseeni. Lähdin tuossa jokin aika sitten koiran kanssa lenkille. Tarkoitus olikin vetää sellainen tunteroisen lenkki, mutta päädyin sitten matkan varrella eräälle pururadalle, jossa on mahdollisuus harrastaa myös mäkijuoksua. Reippaana likkana minä sitten hetken mielijohteesta koetin juosta mäkeä peräti neljään otteeseen, keuhkojeni pyrkiessä kovasti pihalle. Niin huono kunto minulla on, mutta tulipahan kokeiltua. Paluu matkalla vielä kävelin portaat kuudenteen kerrokseen. ;-)

Mäkijuoksusta sainkin uuden kipinän. Ajattelin nyt alkaa treenailemaan sitä melkein päivittäin kohottaakseni kuntoani enemmän. Kaipa sen nyt luulisi kuntoa kummasti kohottavan, kun tarpeeksi kauan harjoittelee?

Tarkoitus olisi nyt sitten huomisaamuna nousta aikaisin ylös, ja käydä koiran kanssa jonkin mittainen lenkki. Sellainen, että koira saa hoidettua asiansa, ja samalla tuo lenkki saa luvan toimia minulle jonkinlaisena lämmittelynä. Tuon alkuverryttelyn jälkeen vien koiran kotiin, jotta saan sitten liikkua yksikseni jonkin aikaa. Otaksun sen olevan tehokkaampaa, sillä koiran kanssa joutuu hidastelemaan, koska se haluaa nuuskia joka paikan. Kuten sen tietysti pitää saada tehdäkin, ettei se aivan kokonaan tylsistyisi.

Huomenna suuntaan luultavasti myös sinne Intersportiin katsastamaan, löytyisikö sieltä minulle sopivia (etenkin hinnaltaan) rullaluistimia, joiden avulla voisin sitten myös päästä nauttimaan Suomen kesästä ja liikunnan tuomasta ilosta.

Huomasin muuten, että oloni on jotenkin tyytyväisempi, vaikka aika kuumissani ja hikinen ja muutenkin läkähtynyt moisen mäkijuoksun jäljiltä olin. Ehkäpä siinä railakkaamassa liikunnassa kuitenkin on sitten sitä jotain, minkä vuoksi sitä kannattaa harrastaa edes pieni määrä päivässä. Hermot eivät tunnu olevan alkuunkaan niin kireällä, kuin yleensä. Muutenkin on oudon seesteinen olo. Ei sitä varmaan siis ihan syyttä sanota, että liikunta on hyväksi myös ihmisen henkiselle puolelle... Vielä, kun saisi tämän homman toden teolla käyntiin. Tämäkin päivä kun meni lähinnä haaveillessa. Onneksi pakotin itseni ulos edes iltasemmalla. Aamulla se olisikin sitten aikainen nousu.

Tässä liikuntaan liittyviä asioita miettiessäni mieleeni juolahti, että ehkä tuota ruokavaliotakin pitäisi katsastaa vähän uudelleen. Ainakin osan tuosta makeansyönnistä voisi jättää pois, vaikka ihan kokonaan en sitä toistaiseksi henno heittää. Lienee turhan vaikeaa lopettaa kaikkea ihan totaalisesti kerralla. Tai mikä ettei, jos se jonkun kohdalla tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta... Jossain kuitenkin neuvottiin joskus, että pitäisi antaa itselleen lupa myös herkutella välillä, jotta ei tapahdu ikään kuin liian jyrkkää nousua painonpudotuksessa.

No joo. Mutta minäpäs painunkin tästä kohtapuolin nukkumaan, kunhan ensin selailen ravintoon liittyviä juttuja netistä. Kirjoittelen sitten aamusta, yritän psyykata itseni aikaisin lenkille. :-)

Terveisiä verotoimistosta

Aloitin aiemmin kirjoittamaan terveiseni verotoimistosta. Kirjoittaessani täällä aiemmin ollutta juttua jonotin kyseisessä virastossa peräti jo toisen kerran tänä päivänä. Mielialani ei ollut kovinkaan hyvä, varsinkin, kun verotoimistossa oleva kone sammui joka kerta, kun onnistuin saamaan facebookin tai tämän blogspotin päälle. Kahteen kertaan jouduin verotoimistossa ramppaamaan vastikään kotiin lähetetyn esitäytetyn veroilmoituksen vuodelta 2009 vuoksi. Minun piti näet toimittaa se eräälle taholle, vaan kas kummaa, en enää löytänytkään kyseistä nelisivuista rätinkiä mistään. Ei sitten muuta kuin verotoimistoon.

Ensimmäisellä kerralla tiesin, että jonottaminen on pakollista. Luulin kuitenkin asioiden hoituvan suht. näpsäkästi. Yllättäen huomasin kuitenkin jättäneeni lompakkoni, ja täten myös ajokorttini kotiin, enkä tietenkään saanut esitäytettyä veroilmoitusta matkaani. Maksukin siitä piti antaa. Pyysin sitten virkailijaa laittamaan veroilmoituksen minulle valmiiksi, ja kerroin tulevani hakemaan sitä ihan hetken päästä.

Toisella kerralla jonottaminen alkoi toden teolla tympäistä. Ihmisiä oli entistäkin enemmän, ja verotoimisto oli tunkkainen, kuten yleensäkin. Ihme kyllä, jouduin pois tämän kertaiselta asioinniltani yllättävän nopeasti. Olin kuvitellut joutuvani jonottamaan siellä kuka ties kauemminkin. Ehkä viihtyvyydestäni vastasi kuitenkin sitten enimmäkseen se verotoimiston surkeasti toimiva kone, ja tällä tavoin aika kului kuin siivillä. Kuka tietää. Pää asia, että tuo juttu on nyt pois päiväjärjestyksestä.

Piakkoin syömään.

Ihmissuhdeasioiden pohdintaa

Eräs ystäväni on pidemmän aikaa majaillut pienemmällä (siis todella pienellä) paikkakunnalla pomppien siellä suhteesta toiseen välittämättä ollenkaan siitä, mitä muut asiasta ajattelevat. Hiljattain kyseinen ystävä aloitti taas uuden suhteen, jonka alkaessa pohdiskelin itsekseni, kuinkahan kauan tämä oikein tulee kestämään.

Ystävälleni en tietenkään puhunut asiasta mitään, sillä en ehdottomasti halunnut loukata häntä millään tavalla. Totta kai toivoin, että hän löytäisi itselleen onnen. Joskaan en ymmärtänyt, miksei hän miehen metsästyksen sijaan keskittyisi tekemään muita juttuja, kuten hankkimaan itselleen omaa asuntoa (siis vuokrattua sellaista) tai opiskelupaikkaa. Tietysti noista asioista olin maininnut tuolle ystävälleni monta monituista kertaa, mutta jostain syystä ei kyseinen ihminen kuitenkaan saanut tartuttua tuumasta toimeen. No, vaan siitä viis.

Ystäväni oli muuten ollut ehkä parisen viikkoa (millähän nimellä minä nyt kyseistä paikkakuntaa kutsuisin?) Korvessa, kun ilmoitti, että tämä hänen uusi poikaystävänsä/miesystävänsä haluaa hänen kanssaan vauvan. Jäin taivastelemaan kuulemaani suu auki, ja sanoin sitten, että kannattaa kyllä varmaan ottaa vielä tässä vaiheessa ihan rauhallisesti. TK totesi, että antaa tulla sitten, kun on tullakseen. Okei, onhan se tietysti noinkin. Omatkin periaatteeni ovat aika lähellä tuota. Mutta kuitenkin, TK pitää bilettämisestä. Erityisesti hänen bilettämiseensä kuuluu juominen. Pohdinpa vain, mahtaako TK ymmärtää, että sitä alkoholin liikakulutusta ei voi lapsi kohdussa tai lapsi käsivarsilla harrastaa. Toki bilettämään ja tuulettumaankin varmasti joskus pääsee, mutta hyvin paljon aikaa menee nimenomaan lapsen kanssa. En tiedä. Toki jokainen saa toimia tyylillään, mutta ihmetyttää vain moinen heittäytyminen...

Tänään tämä kaverini, kutsuttakoon häntä nyt vaikka TK:ksi, ilmoitti, että on menossa huomenna sen nykyisen seurustelukumppaninsa kanssa asuntotoimistoon. Laittavat hänenkin nimensä siihen kämppään. Mielessäni mietin, että melko aikaistahan tuo on vielä tässä vaiheessa, seurustelu kun alkoi suinpäin TK:n majapaikkaa ko. paikkakunnalta etsiessä, eikä sitä muutenkaan niin kovin kauaa ole kestänyt. Totta kai mieleni teki alkaa toppuutella ystävääni, mutta päädyin sitten vain onnittelemaan häntä edistyksestä.

Okei, nyt täytyy myöntää, että olen vähän kateellinen. En kyseisestä miehestä, enhän edes tunne häntä. (En myöskään siitä, että kyseinen mies haluaa TK:n kanssa lapsen. Itse haluaisin nähdä suhteen toimivuuden ja vakavuuden ennen kuin alkaisin puhumaan lapsista.) Tuntuu vain, että muut menevät elämässään eteenpäin - edes jollakin tavalla - ja minä vain poljen paikoillani. Haluaisin itsekin nimenomaan ihmissuhdeasiani siihen kuntoon, että voisin tosiasiallisesti sanoa seurustelevani. Samalla haluan tietysti tehdä myös muita asioita elämässäni, mutta myös tuo seurustelujuttu on ihan listan kärkipaikoilla.

Periaatteessa minulla on meneillään Juttu, mutta kuitenkin tuntuu, että sekin on pikkuhiljaa hiipumassa. Liekö se sitten omaa kuvitteluani vai mitä, mutta kovin konkreettiselta tämä ei ainakaan enää tunnu. Valitettavasti. Koko ajatus Jutun lopahtamisesta tuntuu ikävältä. Ei siitä kyllä ole mitään puhetta ollut, mutta omassa mielessäni olen miettinyt tätä paljonkin. Tuntuu, että se jokin on kadonnut. Pitäisi kai keskustella toisen osapuolen kanssa. En vain tiedä, mitä sanoisin.

Löysinpä nyt kuitenkin sanat ajatuksilleni. Mies vakuuttaa kaiken olevan normaalisti ja hyvin, mutta tällä hetkellä kuulemma väsymys eilen tehdystä pitkästä matkasta painaa. Toin kuitenkin ilmi, että mies voisi minun mielestäni käyttää ajastaan edes minuutin minua varten, vaikka nyt olisi kuinka väsymys. Nähtävästi kuitenkin kaikki muut asiat ja ihmiset tuntuvat olevan hänelle tärkeämpiä, kuin minä. No, mikäpä siinä. Hyvästelin hänet jo mielessäni, vaikka en hänelle sitä sanonutkaan.

"Mitä aiot tehdä tänä kesänä?"

... on hyvin yleinen kysymys tähän aikaan vuodesta. Jaa-a, mitäpä sitä sitten aikoisi tehdä tänä kesänä? Mahdollisuuksiahan on monia. Jos olisin rehkinyt koko pitkän vuoden koulussa, vastaisin varmasti ihan ensitilassa, että aion ottaa rennosti ja löhöillä rannalla ja nauttia lomasta. Mutta kun en ole, voi pelkkä löhöily aiheuttaa nopean tylsistymisen. Ja sitähän minä en halua.

Tähän väliin piti tulla minun täyttämäni gallup siitä, mitä aion tehdä kesällä, mutta jostain syystä kyseinen juttu ei oikein tuntunut olevan minua varten, joten jätin sen väliin. Sen sijaan kerron joitain satunnaisia neronleimauksia, joita nyt mieleeni sattuu juolahtamaan:

1.) Tietysti aion uida. En ole käynyt oman paikkakuntani uimahallissakaan moniin vuosiin, joten sielläkin täytyy vierailla. Tietysti täytyy pulahtaa johonkin järveen, ja mereenkin. Soramonttu kun on jo koitettu.
2.) Aion myös ottaa aurinkoa ja ruskettua.
3.) Testailen erilaisia jäätelöpallomakuja, minkä kerkiän. ;-)
4.) Yritän tutustua uusiin ihmisiin.
5.) Yritän myös saada ihmissuhdeasiani kuntoon. Tai rakkauselämäni. Miten sitä nyt sitten pitäisi kutsuakin.
6.) Harrastan ulkoliikuntaa mahdollisimman paljon.
7.) Aion matkustella Suomessa, koska tällä hetkellä voin vain haaveilla pääsystä johonkin kauemmas.
8.) Aion valmistautua henkisesti - ja muutenkin - syksyllä alkavaan opiskeluun. Oli se sitten mitä hyvänsä siinä vaiheessa.
9.) Shoppailen. En tuhottomasti, vaan jonkin verran.
10.) Yritän aivopestä itseni erääseen muutokseen.
11.) Koetan liikkua luonnossa.
12.) Tapaan sukulaisiani mahdollisuuksien mukaan ja vietän serkkujeni kanssa enemmän aikaa.
13.) Hommaan istuintyynyt parvekkeen tuoleihin.
14.) Hommaan myös maton parvekkeelle.
15.) Katson muutaman uutuuselokuvan.
16.) Käyn elokuvateatterissa.
17.) Käyn kesätapahtumissa. En välttämässä festareilla, onhan niitä muitakin tapahtumia. :-)
18.) Käyn teatterissa katsomassa näytelmän.
19.) Opettelen rohkeutta. Kaikella tavalla.
20.) Kehitän itseäni asioissa, jotka tunnen heikkouksiksi.
21.) Luen. Kaikenlaisia kirjoja, pysyäkseni kärryillä asioista.
22.) Olisi mukavaa käydä jossain huvipuistossa..
23.) Yritän opetella myös pitämään kasvisruuasta.

Siinäpä siis jotain. Mikäli jotain juolahtaa mieleeni, ilmoitan siitä toki tänne. ;-)

Tämä kesä tulee muuten olemaan kovin erilainen kuin viime kesä. Äitini kuoltua elämä tuntuu vähän tyhjältä, etenkin kuin viime kesänä vietin paljon aikaa myös hänen kanssaan. Paljon tulee pohdittua, että mieluusti sitä aikaa hänen kanssaan olisin viettänyt myös tänäkin kesänä. Valitettavasti se vain ei ole nyt mahdollista. Vaikka tämä kesä on omalla tavallaan surumielisempi kuin viime kesä, tulee se myös omalla tavallaan olemaan parempi, kuin viime kesä. Tänä kesänä en tee ainakaan samoja virheitä kuin viime kesänä, ja toivottavasti olen muutenkin koko viime vuodesta oppinut yhtä sun toista!

Pitipä vielä sanomani, että muistin juuri, että on keskiviikko. Meinasin ihan unohtaa sen, kun on niin ihmeellisen hiljaista. :O Missään ei raikaa musiikki, kuten monesti keskiviikkoisin. Autojen ääniä ei kuulu, vaikka asunto on aika vilkkaan tien varressa. Toki tämä kyseinen vilkas tie hiljenee aina iltaisin ja varsinkin tähän aikaan yöstä, mutta nimenomaan keskiviikot, perjantait ja lauantait ovat yleensä aika vilkkaita. Ehkäpä kaikki valmistautuvat nyt piakkoin koittavaan kesälomaan, eivätkä siksi rellestä ulkosalla. Nyt minunkin olisi hyvä tehdä öinen kävelyretki. Tuntuu vain, ettei jaksa lähteä mihinkään. Ehkä siis nousen sittenkin jo kello kuusi aamulla, vaikka tarvis ei olisikaan, ja lähden käppäilemään kylille tehden samalla näyteikkunaostoksia...

Hei, mieleeni tuli vielä ainakin yksi asia, mitä ajattelin tehdä tänä kesänä: Aion ottaa peitekuvan erään minua kiusaavan tatuoinnin päällä. Kyseessä ei ole epäonnistunut tai sinänsä ruma kuva. Kyseessä on vain hetken mielijohteesta otetut kirjaimet, joista haluan päästä eroon, koska ne ovat alkaneet pikkuhiljaa kiusata minua. :-)

Kohti parempaa oloa

Tästä päivästä hieman; sain käytyä noin tunteroisen mittaisella lenkillä. Tosin lenkki ei ollut erityisen tehokas, sillä mukanani oli koira, jonka kanssa minun oli pysähdeltävä vähän väliä.. Luulisi kuitenkin suhteellisen reippaan kävelynkin olevan parempi, kuin ei mitään. Ainakin huomasin sen hyvän olon heti lenkiltä tultuani. Koirakin tykkäsi kovasti, ja on ollut paljon levollisempi käytyään ihan "kunnon" lenkillä taas noin viikon tauon jälkeen. [Siis toki sitä on pihalla käytetty, mutta ei tuon pituista lenkkiä.] Huomenna minun onkin sitten tarkoitus jatkaa tätä lenkkeilyä, mutta käydä lenkillä myös ihan ilman koiraa. Jotta saan siis siitä kaiken ilon ja tehon irti. Koiran kera kun ei voi heilutella käsiään, eikä lenkki siksi ole välttämättä kovin tehokas.

Tarkoitus olisi myös tämän viikon aikana katsastaa pyörän kunto, ja lähteä ajelemaan ihan pitempiä lenkkejä. Pohdiskelin myös, paljonko rullaluistimilla mahtaa olla hintaa. Jos vaikka ostaa päräyttäisin sellaiset. Mitään huippuluistimia kun en tarvi, niin luulisin löytäväni sellaiset tavalliset ihan kohtuuhintaan jostain paikallisesta kaupasta. Itse asiassa voisin huomenna käydä tekemässä kaupoissa pientä hintavertailua, ja vaikka sitten ostaa ne luistimet, jos sellaiset sopivan hintaiset löydän. Kaivoin oikein lenkkaritkin esiin. Kuntoiluhan voi siis alkaa. ;-)

Maalailin mielessäni salilla käymistäkin, mutta näin kesäaikaan sitä mieluusti olisi kuitenkin ulkona. Toki se salilla käyminenkin olisi ihan hyvä juttu. Harmittelen vain sitä, että se on suhteellisen kallista. Toisaalta, voihan sen rahan huonomminkin käyttää, eikä omasta kunnosta ja terveydestä pitäminen kai mitään rahanhukkaa ole, vaikka siihen vähän panostaisikin... Pitää miettiä vielä, mikä olisikaan se kaikkein edullisin kuntosali, ja mikä paras hinta-laatu-suhde. ;-)

Ajatus kuntoilusta, hyvästä olosta ja kenties pienestä painonpudotuksestakin on itänyt jo jonkin aikaa, mutta sanottakoon, etten ole välillä ollut oikeinkaan aikaansaavalla tuulella. Ehkäpä ne tämänpäiväiset kommentit sitten saivat minut ajattelemaan, että se aloite on tehtävä tasan nyt. (Tosin erään tuttavani mukaan vain kasvoni ovat pyöristyneet - ei niinkään muu kroppa. Mutta samapa se, liikunta kun on aina hyväksi...) Jos tämä hyvin lähtee liikkeelle ja hyvin myös jatkuu, niin tiedä häntä, kuinka hyvässä kunnossa sitä jo ollaan syksyyn mennessä.

Tietysti näiden liikuntajuttujen yhteydessä tuli sitten ajatus siitä, että pitäisi ehkä hankkia joitain uusia liikuntavaatteitakin, mutta ehkä nyt en kuitenkaan ala ihan ensimmäiseksi panostamaan niihin. Katsotaan nyt, miten tämä lähtee liikkeelle. Verkkareissa ja lenkkareissa voi tehdä jo aika paljon. Menen sitten jossain vaiheessa katsomaan itselleni jotkut toiset joustavat housut, kunhan nyt saan tämän kaiken alulle...

Hmm, olin ihan unohtaa. Minun piti puhua tästä päivästä, mutta jumituinkin puhumaan liikuntaan liittyvistä asioista. Noh. Tänä päivänä en suinkaan ole tehnyt mitään kovin mielenkiintoista. Minun piti ensin alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä käymään eräässä paikassa, jossa oikeasti vielä "asun" ja "olen kirjoilla", mutta en sitten lähtenytkään. Tarkoitus oli käydä toimittamassa eräälle taholle eräitä papereita henkilökohtaisesti. Aamusta olisi kuitenkin pitänyt olla jo aikaisin ylhäällä, enkä minä jaksanut olla. Siirsin siis ajatusta huomiselle. [Päätimme kuitenkin jo täällä, ettemme huomennakaan lähde sinne päin tuon asian takia, koska voin yhtä hyvin postittaa paperit. Huomenna keksitään siis jotain muuta mukavaa. Tietysti luvassa myös liikuntaa minulle.]

Kerroinkin jo aiemmin lainanneeni kolme Remeksen kirjaa. Yhtä niistä olen lueskellut tänään, ja Remekselle uskolliseen tyyliin pidän kyllä kirjasta. Remeksen jälkeen ajattelin lainata Laila Hietamiestä. Siinäpä sopivaa kesälukemista. Tietysti, jos ilmat on hyvät, kannattaa siirtyä sisätiloista auringonpaisteeseen lukemaan kirjaa. Olisi muuten ihana mennä puistoon jonkinlaiselle piknikille. Ottaa mukaan kirja, evästä... Harmi vain, että yksinään se tuntuu hieman kulahtaneelta idealta.

Taannoinen ärsyttävä radio-ohjelma

Kuuntelen radiota lähinnä autossa ollessani, mutta kuitenkin päivittäin. Pyrin vaihtelemaan kanavia, mutta useimmiten radioni on kuitenkin viritetty Voicen taajuudelle. Kuuntelen radiota usein siihen aikaan, että juontamassa hyvin monta kertaa on juuri Vappu Pimiä. Ja mikäs siinä; Vapultahan tulee ulos ihan hyviä radio-ohjelmia. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja hauskoja. Ainakin melkein kaikki.

Yhtenä päivänä nimittäin närkästyin esillä olevaan aiheeseen. Ohjelmassa Vappu kertoi menneensä shoppailemaan johonkin liikkeeseen, jossa oli ollut huikeita meikkitarjouksia ja alennuksia. Ihmisiä oli ollut paljon. Vappu oli asettunut jonoon odottelemaan, mutta närkästynyt sitten (tietysti ihan ymmärrettävästi) kun kaksi nuorta naista oli alkanut väen vängällä kiilaamaan koko jonon ohi. En ole aivan varma, kertoiko Vappu avanneensa suutaan vaiko ei, mutta jonkinlainen muistikuva on siitä, ettei olisi avannut. No kuitenkin. Hetken päästä oli paljastunut, että nämä kaksi naista olivat venäläisiä. Ohjelmassa Vappu esitti kysymyksen: Miksi venäläiset käyttäytyvät huonosti?

Okei, tuossa vaiheessa minua alkoi ärsyttää. Kerron siitä kohta lisää, mutta joka tapauksessa päädyin kuitenkin kuuntelemaan ohjelmaa eteenpäin. Voicelle soitti naishenkilö, enpä nyt muista mistä päin Suomea. Hänen mukaansa tuntui kuitenkin myös, että monella venäläisellä (ja nimenomaan naisella) on aivan törkeät käytöstavat. Siinä sitä sitten päiviteltiin, että mistä tämä oikein johtuu.

Valitettavasti en kerinnyt kuuntelemaan aiheesta enempää. Olisin kovasti halunnut kuulla, että joku olisi esittänyt eriävänkin mielipiteen. Pitäisi ilmeisesti itse alkaa soittelemaan radiokanaville aina jonkin puhuttelevan aiheen tullessa vastaan... Vaikka en nyt tiedä kyseisenkään aiheen puhuttelevuudesta, kunhan vain ärsytti kysymyksen asettelu. Ikään kuin kaikki venäläiset olisivat huonokäytöksisiä!

Palatakseni takaisin ärtymykseeni; tunnen itse muutamia venäläisiä täältä omalta paikkakunnaltani. He kaikki ovat naishenkilöitä, ja aika sivistyneitä sellaisia. Heillä ainakin on hyvät käytöstavat, mitä nyt olen päässyt tuollaista jokapäiväistä asiointia kaupoissa yms. heidän kanssaan kokemaan. Ihan samalla tavalla siellä on käyttäydytty, kuin kaikki muutkin. Lisäksi mietin tässä, että voisiko olla niin, että Venäjällä pääsee monessa asiassa eteenpäin vain käyttämällä kylmästi kyynärpäätaktiikkaa. Byrokratia ainakin saattaa kuulemma siellä olla melkoinen. Ehkäpä siis Vapun olisi kannattanut perehtyä Venäjään ja venäläiseen nyky-yhteiskuntaan ennen kuin esittää noin huonosti aseteltuja kysymyksiä radiossa...

Liikaa sitä, liian vähän tätä

Miten voikaan olla mahdollista, että oikeastaan mitään ei onnistu (tai en ainakaan minä) tekemään kohtuudella? :-D Tällaista pohdiskelen tänään, kun vaikuttaa, että jokaista asiaa tekee joko liian vähän tai sitten liikaa.

Erään uskonnollisen tuttavani mukaan kiroilen liikaa. Tai "kamalasti", kuten hän tänään innostui päivittelemään. Voi tietysti olla, että kirosanat voisi korvata enemmän asiaa sisältävillä sanoilla ja ilmaisuilla, mutta kuitenkin. Minusta neutraalin teeskelyn sijaan on parempi päästää sitten ilmoille vaikka pari ärräpäätä. Tietystikään ei paikassa, jonne sellainen ei ehdottomasti kuulu. Toki minullakin käytöstavat on. Mutta puhutaanpa nyt vaikka tästä kaikki tavoittaneesta ja kaiken kattavasta, ihanasta ystävästämme Facebookista. Miksi ihmeessä en saisi omaan tilapäivitykseeni kirjoittaa, mitä lystään? Ehkä tekstini ei katsojan silmää hivele (kyseistä päivittelyä edelsi muutama rivi täälläkin näkyvästä kirjoituksesta, jossa ihmettelin supisuomalaista Suomivihaajaa) mutta eipähän ainakaan tarvitse teeskennellä.

Mummoni mukaan puhun liikaa puhelimessa, ja käytän täten aivan liikaa rahaa puhelimeen. Tämä käsitys hänellä on sen takia, koska joskus takavuosina puhelinlaskuni olivat pilvissä. Nykyään hoidan puhelimella pakollisia asioita. Lisäksi olen junaillut taitavasti niin, että minulla on puhepaketti, jonka ansioista voin juoruta kaukana asuvan hyvän ystäväni kanssa pitkiäkin aikoja maksamatta kuitenkaan lystistä itseäni kipeäksi. Tämä liikaa puhelimessa puhuminen nousi taas esille joutuessani soittamaan eräälle viralliselle taholle ollessani kylässä mummulla. Koko puhelun ajan mummo huuteli väliin, kuinka minun pitää jo lopettaa puhelu, vaikka käsiteltävä asia ei ollut likimainkaan selvä. Meinasi jo alkaa ottamaan pattiin.

Omasta mielestäni olen viime aikoina liikkunut liian vähän, mikä varmasti pitääkin paikkaansa. Olen kuitenkin aikeissa korjata asian, mikä on ajatuksena varmaankin oikein hyvä. Sanoista tekoihin siirtyminen alkaa myöskin jo tänä iltana. ;-)

Mummostani sen verran, että hänen mielestään huolehdin koirastani liian vähän, mikäli haluan joskus tehdä viikonloppuna jotain sellaista, minne en voi koiraani ottaa mukaan - jolloin tietysti hankin koiralle hoitajan. Mummon puheista kuitenkin saa sellaisen käsityksen, että kyseessä on suoranainen maailmanlaajuinen katastrofi.

Välillä mietin, että entä jos minulla olisi lapsi? En varmaankaan saisi koskaan käydä yhtään missään, tai jos kävisin, niin varmaankin olisin silloin maailmankaikkeuden huonoin äiti. Toki lapsi ja koira ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta on fakta, että molemmista on joskus saatava lomaa. Omaakin aikaa on oltava, eihän sitä muuten pysy virkeänä eikä likimainkaan niin hyvällä tuulella, kuin silloin, jos sitä omaa aikaa aina välistä siunaantuu. No, kyseinen mummo on kyllä jo 87-vuotias, ja muutenkin töksäyttelee asiat aika tiukkaan sävyyn välillä, mutta silti moiset puheet ottavat aina välillä pattiin.

Värjään tukkaanikin liikaa, juuri mummon mukaan. Viimeksi olen tainnut laittaa siihen väriä kaksi kuukautta sitten, ja senkin kotitekoisesti. Kampaajalla en ole käynyt valehtelematta moneen vuoteen. Toki mummo ja muut serkkuni ovat täysin oikeutettuja käymään kampaajalla tai värjäämään tukkaansa itse vaikka aina kahden viikon välein, siinähän ei ole mitään kummallista.

Aah, jopa alkaa helpottamaan, moinen liiallisuus tai vähäisyys, kummasta nyt sitten missäkin tapauksessa on kysymys... Näitähän riittää, mutta jotta mieli pysyisi parempana, niin eipä aleta nyt kaivelemaan niitä.

Supisuomalainen Suomivihaaja

Keskustelin ystäväni kanssa siitä, miten harmillista loppujen lopuksi on, kun Suomi ei päässytkään jatkamaan Euroviisuissa. Molemmat olimme yhtä mieltä asiasta, vaan kuinka ollakaan, puheeseen puuttui vielä eräs kolmaskin henkilö, joka päin vastoin oli oikein onnellinen siitä, ettei Suomi vahingossakaan päässyt jatkamaan.

"Ihan oikein. Mä vihaan tätä Suomea!" tämä kyseinen tuttava kommentoi Suomen Euroviisuista tippumista.

Vaikka toki suomalaiseksi itseni tunnenkin ja minulla eräänlainen suomalainen identiteetti onkin, en koe olevani erityisemmän isänmaallinen ihminen. Tietysti kaikissa maiden ja valtioiden välisissä kamppailuissa ja kisoissa kannustan Suomea, ja toivon "meidän" voittavan. Heh. Kuitenkin tämä äsken mainittu kommentti nosti niskakarvani pystyyn, ja voin sanoa, että tuo lausahdus suorastaan suututti minua. (Niin lauseen sanoja kun on itsekin suomalainen.) Todellakin, kyseinen lause ärsytti minua niin paljon, että siihen oli suorastaan pakko tarttua.

Yleensä olen välttänyt kaikenlaista maiden välisistä huonommuuksista tai paremmuuksista inttämistä, mutta nyt en millään voinut pitää suutani kiinni. Tuntui ihan totta, kuin minua henkilökohtaisesti solvattaisi. :-D

Päädyin siis toteamaan tälle suomalaiselle Suomen vihaajalle, että vaikka tässäkin maassa omat huonot puolensa on, ja parempiakin toki löytyy, ei Suomi kuitenkaan maana ole sinänsä huono asua tai elää. Koin myös erittäin tarpeelliseksi sanoa, että ainahan voi vaihtaa maata, jos ei kerran kelpaa. Lisäksi toin esille näkemykseni siitä, että tällaiset supisuomalaiset Suomea karsastavat tapaukset voisi kaikin mokomin lähettää joksikin aikaa vaikkapa Mogadishuun katsomaan sitä paikallista meinkiä. Luultavasti mielipiteet Suomestakin alkaisivat muuttua ihan kuin itsestään. Perkele.

[Tähän väliin on pakko sanoa, että Mogadishu oli ensimmäinen mieleenjuolahtava paikka, jossa olot kuitenkin ovat ehkä "hieman" toista, kuin täällä Suomessa. En siis maininnut kyseistä kaupunkia suinkaan siksi, että minulla olisi jotakin vastaan sitä, tai sen asukkaita.]

"Muru, ootko sie paksuna?"

"Muru, ootko sie paksuna?" pudotti eräs miespuolinen tuttavani minulle tänään yllättäen facebookin välityksellä. Minä siinä sitten ihmettelemään, että miksi se tuollaisia kyselee - minä kun en todellakaan ole raskaana, en sitten millään. Mies totesi minun näyttävän uusissa facebook kuvissani siltä, että saattaisin odottaa lasta. Äimän käkenä vastasin sitten asianmukaisesti, että en tosiaan odota lasta. Lisäksi päätin alkaa vähintäänkin asumaan lenkkipolulla, ja lopettamaan vaaleiden, vähän kullanväriseen taittavien vaatteiden käytön ainakin joksikin aikaa.

Todella imartelevaa. Ei minun itsetuntoni ole tokikaan sitä lajia, että se tuollaisesta täysin viattomasta kysymyksestä menee ihan romuksi, tai lähellekään sitä. Mutta ehkä olisin ennemmin halunnut jättää tuollaisen kommentin kuulematta (siis että näytän ihan siltä naamasta katsottuna, kuin olisin raskaana) vaikka se paikkaansa pitäisikin. Heh.

Vaikka itsetuntoni ei litistynyt lattiamatoksi, kuten ehkä olisi voinut kuvitella, oli minun silti kysyttävä vielä kolmannenkin osapuolen mielipidettä asiasta. Siis että onko naamani jotenkin erityisemmän turvonneen näköinen, vai lieneekö kyseessä katsojan piilevä näköharha. :-D Kolmas osapuoli ei kyllä huomannut naamassani mitään erikoista. Tulinkin sitten siihen tulokseen, että kyseessä on tällä kertaa vain minulle ehkä hieman väärä värivalinta. Harmi sinänsä, jos se tekee minut paksun näköiseksi, sillä kyseinen väri on kyllä erittäin kaunis muuten.

Tavallista miestä etsiessä

Minulla on ilmeisesti jonkinlainen ihmissuhde meneillään miehen kanssa. Seurustelua se ei ole, mutta kuitenkin ystävyyttä syvempää. Säätöä? Typerä nimitys, jos minulta kysytään. En halua "säätöä" tai "säätöjä", vaan pysyvän seurustelusuhteen. Vakavan sellaisen.

Valitettavaa tässä tapauksessa on jälleen kerran se, ettei mies tunne olevansa valmis vakavampaan suhteeseen. Siihen kuulemma menee aikaa. En tiedä, olenko minäkään valmis mihinkään täysin mutrusuiseen hommaan vielä tässä vaiheessa, mutta jonkinlainen vakavamielisyys kyllä olisi poikaa. Kas, jos ei mitään voi ottaa millään tavalla vakavasti, niin koko hommahan menee lekkeriksi. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Huokausten keskeltä en voi kuin kysyä, mikä siinä on, että onnistun aina ihastumaan sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa hommasta ei tunnu oikein tulevan mitään? Ne, joiden kanssa sen sijaan tulisi, eivät taas tunnu minua kiinnostavan - syystä tai toisesta. Liekö tähän olemassa jokin järjellinen selitys, siis muukin, kuin että olen ehkä liian kranttu?

Kranttuuden nimeenkään en menisi vannomaan. Minähän olen itse asiassa aika joustava näissä asioissa, jos ajatellaan esimerkiksi monen muun tuntemani naisen kriteereitä miehen suhteen. He toivovat miehen muistuttavan kasvonpiirteiltään jotain julkisuuden henkilöä. Heillä on kunnon listat siitä, millainen miehen pitäisi olla. No, minulla ei ole sellaisia vaatimuksia - vaikka en minäkään tietenkään "ihan ketä tahansa" kelpuuta. Ulkonäön suhteen vaatimukseni ovat kohtuulliset. Miehen ei tarvitse olla kansikuva-ainesta, kunhan on kuitenkin ihan mukavan näköinen. Ehkä hieman epämääräisesti sanottu, mutta tarkempi määrittely aiheuttaisi sekä minulle että lukijalle suurta päänvaivaa. Luonne on sen sijaan tärkein, ja totta kai toivon, että miehen pään sisältä löytyisi muutakin kuin sahanpurua.

Ei siis luulisi olevan kovin vaikea löytää minulle sopivaa kumppania, kun kerran "vaatimukseni" ovat suunnilleen keskitasoa, tavallisia. Tavallisia miehiähän on maailma täynnä, ja täälläkin heitä luulisi olevan pilvin pimein. Varmaan heitä onkin, mutta ehkä se syy onkin minussa. Taidan katsella väärään suuntaan silloin, kun näitä minun tarvitsemiani tavallisia miehiä kävelee vastaan.

Mistä siis pääsemmekin takaisin itse asiaan. Tuntuu, että ihastun aina väärään kaveriin. Joko mies ei ole valmis seurustelemaan, tai sitten luvassa on joukko lukuisia muita ongelmia, jotka tuntuvat olevan tehty täysin mahdottomiksi ratkaista.

Juu. Tämän hetkinen kokelas tuntuu olevan ihan Tavallinen Mies. Ikä on lähellä omaani, eikä sen suhteen ole ongelmia. Voimme hyvin halutessamme tavata, mutta emme myöskään asu vierekkäisissä asunnoissa. Mies on tavallisen näköinen, aika komea itse asiassa, jos nyt alan tarkemmin miettimään. Mies on myös mukava. Hänellä on käytöstavat. Mutta hän ei ole valmis seurustelemaan. Vielä.

No juu. Kuten sanottu, en välttämättä ole vielä itsekään valmis sellaiseen. Kuitenkin kuten myös sanottu, haluaisin ottaa homman edes jollakin tavoin vakavasti, jotta koko "säätämisestä" voisi tulla jotakin. Tuntuu kuitenkin, ettei mies osaa ajatella asiaa samalla tavalla, kuin minä. Tuntuu myös, että koko juttu pyörii tällä hetkellä minun varassani. Että jos minä lopetan, niin se juttu on sitten sen myötä historiaa. Tällaiset asiathan pitäisi olla kahden kauppa. Oven tulisi heilua kahteen suuntaan. Onko tässä tapauksessa näin, vai kuvittelenko minä vain, ettei ole, koska mies ei ole huomioinut minua tai tätä "juttua" viime päivinä tarpeeksi?

Kuka tietää, mutta minä aion antaa pallon miehelle. En jaksa epätietoisuutta, epävarmuutta tai typeriä ajatustenlukuyrityksiä, joihin olen saanut kuluttaa varmaan puolet nuoruudestani. Jos ja kun homma kääntyy niin sanotusti alamäkeen, niin tiedän, mitä tehdä. En edes yritä väittää, ettei minulla olisi ässää hihassani. Odotan vain oikeaa hetkeä, milloin todella otan sen sieltä.

En toki ole mikään pelinainen. Kuitenkin pelatessa olisi hyvä muistaa pelata varman päälle. Niin minäkin aion nyt tehdä.

Euroviisut 2010

Jostain syystä ennen Euroviisujen semifinaalin 2010 alkua elättelin toiveita, että Suomikin pääsisi sitten jatkoon, ja voitaisiin jopa sijoittua kohtuullisen hyvin. Suomella kun kuitenkin oli ainakin minun mielestäni ihan mukavan kuuloinen ja musiikillisesti antoisa kappale - edustettuina oli paljon huonompiakin kappaleita. Lisäksi olin sattunut juuri ennen semifinaalien alkua kuulemaan kommentteja siitä, että Kuunkuiskaajista ollaan diggailtu ihan ulkomaillakin. Mikä siis estäisi, etteikö Suomi pärjäisi Euroviisuissa hyvin?

No, kuinkas sitten kävikään? No, kuten jo varsin hyvin tiedämme: Suomi ei tullut valituksi jatkoon, eikä meillä siis ainakaan tänä vuonna ole mahdollisuuksia voittaa Euroviisuja. Valitettavaa, mutta totta. Pessimistini nosti päätään jo siinä vaiheessa, kun valituksi Suomea ennen alkoi tulla minun mielestäni joitakin omituisia tai muuten vain maustani poikkeavia kappaleita. Vaikka juontaja kuinka vakuutteli, ettei mitään hätää ole, olin jo aika varma siitä, että saa nyt tytöt kyllä tulla maitojunalla kotiin.

Tulipahan sitten tuokin nähtyä, vaikka ehdottomasti olisin ennemmin halunnut kannustaa Suomen hyville sijoille. Yritys hyvä kymmenen, kai "me" parhaamme kuitenkin teimme. Ei aina voi voittaa, eikä Kuunkuiskaajat suinkaan huono ollut. Itse ainakin nautin esityksestä. Ensi vuonna sitten laitetaankin ihan kunnolla tuulemaan näissä Euroviisutouhuissa. Ja vähän muussakin. ;-)

Olin melko varma muutamien maiden mukanaolosta heti kuultuani kappaleet. Suomen edustuskappale olikin ainoa, jota olin etukäteen kuullut useaan otteeseen. Luultavasti noita muita en ollut kuullut edes sitä yhtä kertaa. Moldovan veikkasin heti pääsevän jatkoon, samoin Bosnia-Hertsegovinan. Arvelin myös Venäjän olevan jatkossa, vaikka en heidän kappaleestaan hirveästi pitänytkään. Makedoniaa veikkasin myös jatkoon, mutta olin väärässä. Samoin myös Slovenian kohdalla. No, ihminenhän on tunnetusti erehtyväinen...

Jospa sitten ensi vuonna lopetettaisiin tämä tällaisen perinteen jatkaminen (tuntuu siis jo ihan muodostuneen eräänlaiseksi traditioksi, että Suomi ei pääse jatkoon) ja puskettaisiin eteenpäin sillä kuuluisalla sisulla. Miten olisi?

Ne kuuluisat sata faktaa

Koska blogini on vasta alkutekijöissään, en luultavimminkaan ala ihan heti avautumaan tänne pahimmista kipupisteistäni. Pääni on muutenkin niin täynnä ajatuksia, että niiden purkamisesta luultavasti aiheutuisi vain päänsärkyä. Siksipä nyt aloitankin tämän blogin vähän kevyemmin, kertomalla 100 faktaa minusta. Kiinnostaako ne 100 faktaa ketään muuta kuin minua itseäni, onkin sitten toinen juttu. Vaan enhän minä muille tätä blogia oikeastaan kirjoitakaan. Toki lukijat ovat aina toivottu asia.

100 faktaa minusta:
1. Olen syntynyt vuonna 1989.
2. Olen alkujani keskipohjalainen, mutta juureni ovat myös pohjoisessa.
3. Jostain syystä en kuitenkaan tunne kuuluvani oikeastaan millekään paikkakunnalle.
4. Minulla on veli, jonka kanssa en tosin ole tekemisissä juuri ollenkaan. Mahdollisuus kyllä olisi, mutta jostain syystä yhteyttä ei vain tule pidettyä.
5. En ole itse asiassa ihan varma, minkä väriset silmät minulla on. Kerron yleensä niiden olevan siniset, mutta moni on sanonut niitä sinivihreiksi, siniharmaiksi tai pelkästään vihreiksi. Kaipa ne sitten heijastavat valoa jotenkin omituisesti näyttäen siten aina eri värisiltä :-D
6. Minulla on oikeasti vaalea kullanruskeaan taittava tukka, mutta olen vuosikaudet värjännyt hiuksiani ihan tummanruskeiksi. Oikeastaan kaipaan omaa väriäni, kuitenkaan saamatta aikaiseksi tehdä asialle mitään.
7. Olen vaihtanut nimeni syystä, jota en tässä tule kertomaan, koska suurimmalle osalle ihmisistä se olisi ihan oikeasti liian vaikea ymmärtää. Lyhyesti voisi sanoa, että olen halunnut unohtaa itseni.
8. Minulla on tapana juosta karkuun asioita. Toisaalta osaan myös tarpeen vaatiessa jäädä paikoilleni selvittämään tilanteen. Mieluiten kuitenkin pinkoisin aina pakoon.
9. Koulutustaustani on surkea: Olen käynyt vain peruskoulun. Opiskelut jäivät siihen aikoinaan koulukiusaamisen takia. Sittemmin aloitin ammattikoulun, joka kuitenkin keskeytyi toisenlaisen kriisin vuoksi.
10. Pidän eniten ns. tavallisesta kotiruuasta ehkä siksi, että en ole tottunut mihinkään "hienompiin" herkkuihin. Esimerkiksi karjalanpaisti tai savusiika ovat mielestäni jo varsinaista herkkuruokaa. :-)
11. Minulla on n. 16-vuotias kissa, ja loppusyksystä kolme vuotta täyttävä koira. Pidän myös monista muista eläimistä. Käärmeitä kammoan, vaikka varmaan kokisin sellaisenkin varteenotettavana lemmikkinä, jos sellaiseen olisin vaikkapa pienestä pitäen tottunut.
12. Kaipaan koulun penkille! Ihan totta. Tuntuu typerältä sanoa näin tässä vaiheessa vuotta, kun juuri näillä main ihmiset pääsevät viettämään hyvin ansaittua kesälomaa ja iloitsevat siitä. Toki minulla asia on vähän eri, koska olen ollut varmaan vuoden verran kotona työttömänä vasten tahtoani.
13. En ymmärrä rasisteja. Ymmärrän, että kaikkien ihmisten kanssa ei voi millään tulla toimeen, mutta olen sitä mieltä, ettei ihmissuhde voi olla kiinni kenenkään rodusta, uskonnosta, tms. Itse olen hyvinkin kansainvälinen ihminen, vaikka toki minullakin valitettavasti on jonkinlaisia piileviä ennakkoluuloja.
14. Haluaisin matkustella ja käydä vaikka jokaisessa maailman kolkassa. Ihan täällä Suomessakin olisi ihana matkustella enemmän. Ihan "oikeassa" Lapissa en ole ikinä käynyt, ja yksi unelmareissuistani olisikin lähteä joskus talvella lumiseen Lappiin viettämään ihanaa lomaa rakkaani kanssa. (Siis sitten joskus, kun minulla sellainen on.) Myös Norjassa olisi hieno käydä. Kaukomatkatkin tietysti houkuttelevat.
15. Tähän mennessä olen käynyt Bulgariassa, Liettuassa, Ruotsissa, Turkissa ja Eestissä. Jokaisesta paikasta olen pitänyt kovasti. Kaupungilla kiertely yms. paikkojen katselu on minun juttuni, joten esimerkiksi Tallinnan tai Tukholman vanhat kaupungit kiehtoivat minua kovasti.
16. Olen melkoinen tunteella eläjä. Toki minulla järkikin on, ja sen mukaan myös paljolti toimin - mutta joskus sydän vain vie voiton.
17. Pidän kaikenlaisesta musiikista. Minulla ei ole lempiartistia tai yhtyettä. Saatan kuunnella vaikka islamilaisvaikutteista musiikkia, lattarirytmejä, räppiä, diskojumputusta, iskelmää, rokahtavampaa... Tokikaan en jokaisesta vastaantulevasta kipaleesta pidä. ;)
18. Minulla on itse asiassa vain yksi ystävä, joka tietää minusta suurin piirtein kaiken, ja silti hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen.
19. Televisiosta täytyy katsella ainakin Salatut Elämät ja Helppo Elämä. Seuraan myös Kotikatua, Housea ja Lemmen viemää. Jälkimmäiseksi mainittu tosin jää aina välillä, mutta kyllähän tuossa näyttää kärryillä pysyvän. Myös Muodin huipulle ja Huippumalli haussa- sarjat ovat minun mieleisiäni.
20. Kotimaisista kirjailijoista lempikirjailijoitani ovat Leena Lehtolainen ja Ilkka Remes. Toki muitakin hyviä on, mutta nämä kaksi tulivat nyt ensimmäisinä mieleen.
21. Rakastan Suomen kesää, mutta en myöskään inhoa talvea, syksyä tai kevättä. Nämä kaikki ovat mielestäni erittäin kauniita vuodenaikoja Suomessa, omalla tavallaan toki. Jokaisessa on myös huonot puolensa.
22. Olen todella suurelta osin hame- ja mekkoihminen. Välillä on toki ihan mukava vetää housutkin jalkaan.
23. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole tehnyt yhtään tyhmyyksiä. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä. Osaa niistä olen katunut, mutta oppinut elämään niiden kanssa. Tiedänpähän ainakin, mitä en jatkossa tule tekemään.
24. Tykkään tanssia, kunhan vain ensin pääsen vauhtiin. Olen aika ujo lähtemään diskoilemaan, koska jostain syystä todella harvoin tulee käytyä missään.
25. Olen jo riisunut talviturkkini tältä vuodelta. ;-)
26. Haluaisin tulevaisuudessa työpaikan, jossa pääsisin hyödyntämään kiinnostuksen kohteitani ja myös nauttimaan työstäni sitä kautta. (Olen kiinnostunut kielistä, historiasta, uskonnoista ja kulttuureista, ruuasta,... Näitähän riittää.)
27. En ymmärrä yltiöpinnallisia ihmisiä, mutta "tunnen" toki muutaman sellaisenkin. :-)
28. Lueskelen paljon ulkosuomalaisten blogeja. On mielenkiintoista kuulla kuvauksia esim. elämästä Intiassa, Afrikassa tai ihan vaikka jostain lähempäänkin. Erojahan kuitenkin aina löytyy.
29. Lempikarkkini on varmaankin hedelmätoffee tai suklaa. Erityisesti ruskea Fazerina, Geisha tai Maraboun minttukrokantti ovat minun mieleisiäni suklaita. Ja ne muuten auttavat sydänsuruihin ja muihinkin murheisiin. ;-)
30. Koen joskus erittäin nautinnolliseksi sateisen sään tai jopa ukonilman. Silloin on mukava käpertyä sohvan nurkkaan tai sänkyyn lämpimään lueskelemaan jotain hyvää kirjaa tai lehteä.
31. Haluaisin aloittaa tanssiharrastuksen. Harmi vain, kun kaikki tuntuu olevan niin tolkuttoman kallista.
32. Olen tarkka kodin siisteydestä. Ikkunoistani pitää nähdä läpi, pölyä ei saa näkyä, ja tuoksun pitää muutenkin olla puhdas ja raikas. Näin joka huoneessa. Joskus mennessäni kylään muiden koteihin, saatan saada vastustamattoman halun alkaa siivoamaan luodessani silmäyksen jonkun pöydän tai hyllyn päälle. Kaikki kuitenkin tavallaan. :-)
33. En ole erityisemmän hengellinen ihminen, mutta minulla on kuitenkin itselläni tietynlainen luottamus tuonne Yläkertaan, ja tavallaan jonkinlaiset hengelliset arvotkin. (Ehkä suurimmalla osalla ihmisistä onkin.) Minusta ei ole kuitenkaan katsomista siihen, mihin ihminen uskoo tai ei usko.
34. Olen horoskoopiltani leijona, mikä näkyy myös osittain luonteessani. Sattumoisin olen kuitenkin syntynyt siihen aikaan vuorokaudesta, jolloin leijonan merkki on vaihtumassa neitsyeksi. Ei siis liene kovinkaan suuri yllätys, että minussa on yllättävän paljon myös neitsyelle ominaisia luonteenpiirteitä. (Tämä oli pakko mainita, vaikka en sen kummemmin horoskooppeihin uskokaan, ja harvoin niitä edes nykyään luen.)
35. Olen ihastunut monta kertaa elämäni aikana. Olen myös rakastunut. Valitettavasti se tunne pitempiaikaisena tuntuu karttavan minua.
36. Haluaisin tehdä hyväntekeväisyystyötä ja lahjoittaa rahaa eri kohteisiin. Valitettavasti talouspuoleni kanssa on vähän niin ja näin, mutta muuta työtähän kyllä olisi mahdollisuus tehdä.
37. Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa minua, samoin myös matkailuala. Ensiksi mainitulla on luultavasti tarjota enemmän töitä, ainakin jos näitä Suomen työmarkkinoita ajatellaan.
38. Minulla täytyy olla haastetta asiassa, jota kulloinkin teen. Esimerkiksi työelämässä motivaationi lopahtaa, jos töitä on liian vähän. Tai jos joku asia on liian helppoa, niin tuntuu, ettei jaksa yrittää kunnolla.
39. En voi sietää juorukellojen kalkattamista, enkä myöskään ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä minun asiani ja elämäni paremmin, kuin minä itse.
40. Minulla ei ole lempiväriä. Saatan käyttää yhtenä päivänä vaikka keltaista, toisena päivänä mustaa. Ihan fiiliksen mukaan. Eri vaatteisiin myös sopivat eri värit, samoin kuin eri vuodenaikoihin.
41. Joskus taannoin en voinut kuvitellakaan astuvani ovesta ulos ilman, että olin ainakin laittanut ripsiväriä. Nyttemmin moinen vouhkaaminen on jäänyt pois. En välttämättä meikkaa arkena ollenkaan. Toki juhliin yms. bileisiin tykkään laittautua ja meikata tilanteeseen sopivasti. ;-)
42. Tällä hetkellä olen tavallaan kahden vaiheilla koko elämäni kanssa. Tuntuu, että jokaisen asian kohdalla on kaksi vaihtoehtoa. Huonompi ja parempi. Harmi vain, etten nyt erota, kumpi on kumpi.
43. Cosmopolitan on lempilehteni.
44. Jos joku näkisi, miten minä elän, hän aivan varmasti sanoisi minun viettävän jonkinnäköistä kaksoiselämää.
45. Aluksi kuvittelin, että nämä faktat on helppo keksiä, mutta sittemmin huomasin, että näin ei taida ollakaan. Yritän siis kuumeisesti miettiä, mitä tänne kirjoittaisin.
46. En ole koskaan ajanut skootterilla, mopolla tai moottoripyörällä. Tänä kesänä aion kuitenkin testata jompaa kumpaa edellä mainittua ja hankkiutua moottoripyörän kyytiin.
47. Olen yleisesti ottaen melko tyytyväinen itseeni. Aion kuitenkin aloittaa jonkin näköisen kuntokuurin, joten ehkä en sittenkään ihan täysin tyytyväinen. Tavoitteeni ei ole mikään "Rantakuntoon Juhannukseksi" tms., vaan hyvä olo ja parempi mieli. :-)
48. Ihmettelen välillä naapurista kantautuvia outoja ääniä, ja pysähdyn joskus jopa kuuntelemaan niitä silkasta mielenkiinnosta. Eli vaikka kuinka valitan ns. kyttääjistä, minussakin näemmä piilee sellainen puoli.
49. Minulla on kaksi tatuointia, jotka otin viime kesänä. Toiseen olen ihan tyytyväinen, mutta toisen aion joko poistattaa tai tehdä siihen päälle jonkun peitekuvan. Se nimittäin häiritsee minua ihan liikaa.
50. Olin monta vuotta olematta tekemisissä sukulaisteni kanssa, kunnes erään perhetrategian myötä kontaktit palautuivat ja ehkä hieman parantuivatkin. Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen siitä, että minulla on ympärilläni ihmisiä, joiden kanssa puhua melkeinpä mistä tahansa.
51. Haluaisin kovasti ompelukoneen, jotta voisin alkaa tekemään itselleni jos jonkinlaisia luomuksia. Ideoita olisi paljon, mutta rahaa vähän.
52. Minusta kesä on reissailun aikaa. Kuitenkaan mihinkään ulkomaille ei minusta kannata lähteä rantaloman perässä, kun Suomen kesä on kuitenkin niin kaunis, mutta lyhyt.
53. Olen harkinnut benji-hyppyä. Ehkä sen teenkin tänä kesänä. Vaan riittääkö rohkeus?
54. Minulle ei ole koskaan ollut tärkeintä vaatteissa merkki, vaan se, että ne näyttävät hyviltä ja tuntuvat mukavilta. Joillekin se merkki tuntuu taas olevan suorastaan henki ja elämä.
55. Olen musikaalinen, ja tanssirytmien tajuakin minulta kyllä löytyy.
56. Olen ollut töissä siivoojana ja puhelinmyyjänä. Puhelinmyyntityöt jäivät kyllä aika lyhyeen, koska asiakkaita ei löytynyt, enkä provikkapalkattuna siten myöskään tienannut mitään.
57. Voisin kuvitella joskus tulevaisuudessa perustavani oman yrityksen ja palkkaavani sinne jopa muutaman työntekijän.
58. Juon harvoin kahvia ollessani yksin, vaikka kahvi onkin seuran kanssa ihan hyvää. Ainakin, kun sinne lorauttaa sekaan maitoa tai kermaa, ja sokeripalan.
59. Olen aika jääräpäinen, ja tietyissä tilanteissa se ärsyttää itseäni todella paljon. Osaan myös myöntyä ja tehdä kompromisseja, mikä on tietysti aina plussaa.
60. Ollessani osa vuosikaudet tiettyä yhteisöä, olen törmännyt monenlaisiin ennakkoluuloihin ja odotuksiin. Kaikki niistä ei suinkaan ole tulleet ns. ulkopuolelta.
61. En omista autoa. Välillä se harmittaa, mutta voihan senkin aina kääntää myönteiseksi puoleksi. Onpahan sitten ainakin luontoystävällisempää meininkiä, vai mitä?
62. Tänä kesänä haluaisin käydä mahdollisimman monessa tapahtumassa ja tehdä asioita, joita en ole ennen tehnyt. Toivottavasti tämä on mahdollista!
63. Mielestäni kenkiä ei koskaan ole liikaa. Siksipä minulla onkin niitä aika monet...
64. Toinen asia, mihin olen panostanut, on astiat. Eli siis kahvikupit ja lautaset ja sen sellaiset. Niitäkin pitää minusta olla monenlaisia. Ei välttämättä mitään Iittalaa tai Arabiaa, ihan tavalliset halvemmatkin astiat riittää, jos ne ovat mielestäni silmää miellyttäviä.
65. Puusaunaa ei voita mikään.
66. Paras jäätelö on minusta minttujäätelö. Ei siis liene yllätys, että kesän ensimmäinen pallojäätelö olikin minttua.
67. Pelkään ampiaisia, mehiläisiä ja kimalaisia, vaikka suurin osa niistä ei välttämättä ohitseni lentelekään sillä mielellä, että saisi siinä sujuvasti pisteltyä minua. Näin vain on ollut lapsesta saakka, vaikka mitään ihmeellisempiä traumoja en tietääkseni mistään näistä ole saanut.
68. Minulla on siitepölyallergia, joka tuntuu vain pahentuneen tänä vuonna. Aiemmin tulin toimeen ilman allergialääkkeitäkin, nyt niitä tuntuu olevan pakko ottaa, tai silmiä kutisee niin, että tulen hulluksi.
69. Helsinki on minusta paikka, jossa on kiva käydä ja vaikka olla useampikin päivä. Asuvani en siellä kuitenkaan voisi kuvitella.
70. Olen kyllästynyt facebookin sekoiluun. :-D
71. Olen seurustellut reilusti minua vanhemman miehen kanssa, mutta en ole koskaan kokenut iän olevan mikään ongelma. Muut asiat sen sijaan saattavat olla paljon ongelmallisempia.
72. Tällä hetkellä voisin sanoa, etten oikeastaan tiedä, mikä seurustelutilanteeni on. En voi sanoa seurustelevani, mutta en voi myöskään väittää olevani täysin sinkkukaan. Olen päättänyt asioiden sujuvan omalla painollaankin.
73. Haluaisin joskus kokeilla kasvojen mikrohiontaa tms., koska se kuulemma häivyttää esim. finneistä aiheutuneet arvet iholta.
74. Pidän kovasti vaatteista, mutta tuntuu, ettei mieleisiäni tahdo löytyä oikein mistään. Ehkä olen liian vaativa, tai sitten muiden maku on outo. :-D
75. Olen koiraani ajatellen harkinnut agilityn aloittamista. Enää täytyisi ottaa selvää seuroista & kustannuksista.
76. Olen törmännyt elämäni aikana ihmiseen, joka aivan selvästi on jonkinnäköinen patologinen valehtelija. Kyseinen miespuolinen tapaus valehteli aivan kaikessa, missä vain suinkin pystyi. Onneksi tajusin hänen vilppinsä ennen pitkää, ja sain annettua samalla mitalla takaisin.
77. Haluaisin tulevaisuudessa ison perheen.
78. Minulla on 87-vuotias mummo, joka on varsinainen teräsmummo ;-)
79. Minun on jätettävä tämän sadan faktan kirjoittaminen kesken, jos mielin nähdä Salkkarit tässä välissä. Jatkan siis Salkkareiden jälkeen lisää ;-)

(Edit. klo. 19:55 )80. Minulla on aiemmin ollut muutamakin blogi, jotka kuitenkin ovat syystä tai toisesta jääneet junnaamaan paikoilleen.

(Edit. klo. 22:08)
81. Minusta Suomen Euroviisubiisi on oikeasti hyvä ja tuo hyvin esille jonkinlaista slaavilaista musiikkiperinnettä. Tosin en ole varma, saavutetaanko tällä Euroviisuvoittoa. Rehti kilpahan se kuitenkin tärkeintä on.
82. Minulla on yleensä aika pitkät kynnet, joista nyt kuitenkin suurin osa on katkennut, eivätkä ne siksi olekaan ihan niin hienot.
83. Toivoisin saavani joskus rakkaaltani punaisia ruusuja. Minusta sellainen olisi hyvin romanttista. ;-)
84. Mietin varmaan tuhannetta kertaa, pitäisikö minun valita eri ja erinlainen "kumppani", kuin minulla tällä hetkellä on. Sillä nimittäin olisi vaikutusta muihinkin elämän osa-alueisiin.
85. En ole koskaan lasketellut, mutta haluaisin kokeilla.
86. En voisi kuvitella ottavani lemmikiksi rottaa, hiirtä, hamsteria tms. Tämäkin lienee tottumuskysymys. Tuntuisi vain, että se jatkuva jyrsimisen ääni tekisi minut ennen pitkää hulluksi.
87. Tykkään seurata telkkarista jääkiekkoa, taitoluistelua, rytmistä kilpavoimistelua ja tanssia. Jalkapallosta en niinkään jostain syystä välitä. Myös ampumahiihtoa ja mäkihyppyä olen seurannut.
88. Minulla olisi huomenna aikainen nousu, mutta en tiedä, suunnittelenko nousuni sittenkin jollekulle toiselle päivälle. Huomenna kun ei suinkaan ole viimeinen päivä eikä mahdollisuus hoitaa näitä minun "asioitani".
89. Huomasin taas tänään, että vaikka en suinkaan ole ainut joka eräänlaista roolia muiden ihmisten nähden vetää, niin ainakin minä teen sen vielä jollakin tavalla kunniallisesti ja kunnolla.
90. Loppuillan aion pysytellä sisällä ja ehkä mussuttaa lisää minttujäätelöä katsellen samalla Euroviisuja. Tartun myös melko varmasti tänään yhteen noista lainaamistani Remeksen kirjoista.
91. Olen kateellinen hyväkuntoisille ihmisille. Haluaisin itsekin pystyä juoksemaan pidemmän matkan. Mikäpä, etten pystyisi. Pitäisi vain olla tarpeeksi tahdon voimaa jaksaa harjoitella sitä tarkoitusta varten.
92. En ole koskaan tajunnut yleistämisen pointtia. Mitä itua siinä on?
93. Yleisin neste, mitä kaadan suuhuni, on ehdottomasti maito.
94. Tulevaisuudessa haluaisin oman pesän ja perheen, aivan ehdottomasti. Elämään saisi kuulua tietysti paljon muutakin.
95. Jatkuvasti uutisissa olevien lento yms. onnettomuuksien takia olen alkanut elätellä kauhukuvia ulkomaille lähtemisestä, vaikka sinne uudelleen haluaisinkin käymään. Tuntuu vain, että toistaiseksi on turvallisinta pysytellä täällä Suomessa!
96. Minusta olisi mielenkiintoista käydä ns. aavekaupungissa, kuten Chernobylissä. Tosin taitaisi olla aika vaarallinen kohde, joten ehkäpä ei kuitenkaan. :-D
97. Myös Laila Hietamies on yksi lempikirjailijoistani. Hänen tuotantoaan olen lukenut muutaman kirjan verran, mutta lisää aion lukea heti, kun saan nämä Remekset luettua.
98. Minusta vanhat, ennallaan säilytetyt talot ovat aivan ihanaa katseltavaa. Niissä on se ajan henki säilynyt aivan upeasti.
99. Pidän valokuvaamisesta, ja haluaisin kuvata paljon esim. luontoa. Valitettavasti parempiin kuviin pitäisi varmaankin olla järjestelmäkamera, joka ei ole aivan ilmainen sekään.
100. Voisin kuvitella asuvani vähän aikaa ulkomailla - tosin en aivan yksin.

Omaa elämää rakennellessa

Kuten blogin otsikko kuuluu, tämä aika kuluu nyt nimenomaan omaa elämää rakennellessa. Olen tällä hetkellä 20-vuotias naishenkilö, jolla oma paikka maailmassa on vielä kaikella tavalla aika hukassa. Vaikka pahimmat teini-iässä koetut myllerrykset tunnetasolla ja muutenkin ovat jo taaksejäänyttä elämää, kaikenlaisia kasvukipuja esiintyy silti edelleen.

Blogi seuranani yritän tehdä monenlaisia asioita matkalla oman paikkani etsimiseksi. Tässä niistä lukuisista neljä. (Tavoitteita on toki kaikenlaisia, mutta niistä sitten joskus.)
1.) Toipumista läheisen ja rakkaan ihmisen menetyksestä.
2.) Erilleen pyrkiminen yhteisöstä. Tiedossa siis myöskin kipuilua.
3.) Rakentaa pikkuhiljaa elämää yhteisöstä eroamisen jälkeen.
4.) Aloittaa opiskelu syksyllä, ja täten myös siirtyä elämässä eteenpäin.

Blogissani tulen varmasti puhumaan muistakin jokapäiväiseen elämääni kuuluvista asioista. Tiedossa ei siis ole pelkkää valitusta tai motkotusta, vaikka varmasti nimenomaan näitä juuri suurelta osin. Ihmissuhteet, kesä, shoppailu sekä yleinen asioiden tutkailu ja pohdiskelu tulevat varmasti näyttelemään hyvin suurta osaa tässä blogissa. Kirjat, lemmikit, sisustus, musiikki ja muoti ovat myös eräitä kiinnostuksen kohteitani. Sille listalle mahtuisi myös aika paljon muuta, mutta koska minulla on nyt vähän kiire, en ehdi alkaa luettelemaan tässä koko elämäntarinaani.

Nyt täytyy taas lentää, seuraavaksi vuorossa 100 faktaa minusta. Jos nyt keksin, mitkä faktat haluan täällä jakaa. :D