sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Huomisen ohjelmaa

Huomenna olisi sitten maanantai. Mitään kovin tarkkaa järjestystä en huomisen tekemisille ole keksinyt, mutta listaan tähän asioita, mitkä olisi ainakin jossain vaiheessa päivää tehtävä. Huomennahan se sitten muotoutuu paremmin, että mitä teen, ja missä vaiheessa. :-)

- Koira pitää tietysti käyttää aamulenkillä. Laitan kellon soimaan aikaisin aamulla, esimerkiksi noin seitsemän korvilla. Tällöin kerkeän käydä koiran kanssa hyvänmittaisen lenkin, ja siirtyä sitten päivän muihin askareisiin.
- Täytyy käydä apteekissa hakemassa sekä matokuuri että punkkikarkoite koiralleni. En todellakaan halua sille kumpiakaan, joten parempi toimia, kun tuolla heinikoissa kuitenkin jonkin verran ollaan. Apteekit taitaa aueta yhdeksän maissa,...
- Pitäisi pyyhkiä pölyt ja imuroida jossain vaiheessa. Kello seitsemän loppuu hiljaisuus taloyhtiössä, mutta tuskinpa tuota siivoilua ihan niin aikaisin aloittelen.
- On haettava varmaani laukku sieltä laukkuliikkeestä pois. Sen voi tehdä mihin aikaan päivästä vain. Periaatteessa paras aika taitaisi olla silloin, kun käy apteekissa ja muualla.
- Niin, muualla. Huomenna voisi olla hyvä päivä käydä myös vaateliikkeissä kiertelemässä. Ellen huomenna inspiroidu kiertelemään, niin voihan tuon jättää toisellekin päivälle.
- Lenkkiä jälleen kerran. Yritän huomenna pidentää peruslenkkiä olennaisesti, mutta koitan kuitenkin olla kahmimatta liikaa kerralla.

Nyt Helpon Elämän pariin. Heippa! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti