Ihmissuhdeasioiden pohdintaa

Eräs ystäväni on pidemmän aikaa majaillut pienemmällä (siis todella pienellä) paikkakunnalla pomppien siellä suhteesta toiseen välittämättä ollenkaan siitä, mitä muut asiasta ajattelevat. Hiljattain kyseinen ystävä aloitti taas uuden suhteen, jonka alkaessa pohdiskelin itsekseni, kuinkahan kauan tämä oikein tulee kestämään.

Ystävälleni en tietenkään puhunut asiasta mitään, sillä en ehdottomasti halunnut loukata häntä millään tavalla. Totta kai toivoin, että hän löytäisi itselleen onnen. Joskaan en ymmärtänyt, miksei hän miehen metsästyksen sijaan keskittyisi tekemään muita juttuja, kuten hankkimaan itselleen omaa asuntoa (siis vuokrattua sellaista) tai opiskelupaikkaa. Tietysti noista asioista olin maininnut tuolle ystävälleni monta monituista kertaa, mutta jostain syystä ei kyseinen ihminen kuitenkaan saanut tartuttua tuumasta toimeen. No, vaan siitä viis.

Ystäväni oli muuten ollut ehkä parisen viikkoa (millähän nimellä minä nyt kyseistä paikkakuntaa kutsuisin?) Korvessa, kun ilmoitti, että tämä hänen uusi poikaystävänsä/miesystävänsä haluaa hänen kanssaan vauvan. Jäin taivastelemaan kuulemaani suu auki, ja sanoin sitten, että kannattaa kyllä varmaan ottaa vielä tässä vaiheessa ihan rauhallisesti. TK totesi, että antaa tulla sitten, kun on tullakseen. Okei, onhan se tietysti noinkin. Omatkin periaatteeni ovat aika lähellä tuota. Mutta kuitenkin, TK pitää bilettämisestä. Erityisesti hänen bilettämiseensä kuuluu juominen. Pohdinpa vain, mahtaako TK ymmärtää, että sitä alkoholin liikakulutusta ei voi lapsi kohdussa tai lapsi käsivarsilla harrastaa. Toki bilettämään ja tuulettumaankin varmasti joskus pääsee, mutta hyvin paljon aikaa menee nimenomaan lapsen kanssa. En tiedä. Toki jokainen saa toimia tyylillään, mutta ihmetyttää vain moinen heittäytyminen...

Tänään tämä kaverini, kutsuttakoon häntä nyt vaikka TK:ksi, ilmoitti, että on menossa huomenna sen nykyisen seurustelukumppaninsa kanssa asuntotoimistoon. Laittavat hänenkin nimensä siihen kämppään. Mielessäni mietin, että melko aikaistahan tuo on vielä tässä vaiheessa, seurustelu kun alkoi suinpäin TK:n majapaikkaa ko. paikkakunnalta etsiessä, eikä sitä muutenkaan niin kovin kauaa ole kestänyt. Totta kai mieleni teki alkaa toppuutella ystävääni, mutta päädyin sitten vain onnittelemaan häntä edistyksestä.

Okei, nyt täytyy myöntää, että olen vähän kateellinen. En kyseisestä miehestä, enhän edes tunne häntä. (En myöskään siitä, että kyseinen mies haluaa TK:n kanssa lapsen. Itse haluaisin nähdä suhteen toimivuuden ja vakavuuden ennen kuin alkaisin puhumaan lapsista.) Tuntuu vain, että muut menevät elämässään eteenpäin - edes jollakin tavalla - ja minä vain poljen paikoillani. Haluaisin itsekin nimenomaan ihmissuhdeasiani siihen kuntoon, että voisin tosiasiallisesti sanoa seurustelevani. Samalla haluan tietysti tehdä myös muita asioita elämässäni, mutta myös tuo seurustelujuttu on ihan listan kärkipaikoilla.

Periaatteessa minulla on meneillään Juttu, mutta kuitenkin tuntuu, että sekin on pikkuhiljaa hiipumassa. Liekö se sitten omaa kuvitteluani vai mitä, mutta kovin konkreettiselta tämä ei ainakaan enää tunnu. Valitettavasti. Koko ajatus Jutun lopahtamisesta tuntuu ikävältä. Ei siitä kyllä ole mitään puhetta ollut, mutta omassa mielessäni olen miettinyt tätä paljonkin. Tuntuu, että se jokin on kadonnut. Pitäisi kai keskustella toisen osapuolen kanssa. En vain tiedä, mitä sanoisin.

Löysinpä nyt kuitenkin sanat ajatuksilleni. Mies vakuuttaa kaiken olevan normaalisti ja hyvin, mutta tällä hetkellä kuulemma väsymys eilen tehdystä pitkästä matkasta painaa. Toin kuitenkin ilmi, että mies voisi minun mielestäni käyttää ajastaan edes minuutin minua varten, vaikka nyt olisi kuinka väsymys. Nähtävästi kuitenkin kaikki muut asiat ja ihmiset tuntuvat olevan hänelle tärkeämpiä, kuin minä. No, mikäpä siinä. Hyvästelin hänet jo mielessäni, vaikka en hänelle sitä sanonutkaan.