keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kohti parempaa oloa

Tästä päivästä hieman; sain käytyä noin tunteroisen mittaisella lenkillä. Tosin lenkki ei ollut erityisen tehokas, sillä mukanani oli koira, jonka kanssa minun oli pysähdeltävä vähän väliä.. Luulisi kuitenkin suhteellisen reippaan kävelynkin olevan parempi, kuin ei mitään. Ainakin huomasin sen hyvän olon heti lenkiltä tultuani. Koirakin tykkäsi kovasti, ja on ollut paljon levollisempi käytyään ihan "kunnon" lenkillä taas noin viikon tauon jälkeen. [Siis toki sitä on pihalla käytetty, mutta ei tuon pituista lenkkiä.] Huomenna minun onkin sitten tarkoitus jatkaa tätä lenkkeilyä, mutta käydä lenkillä myös ihan ilman koiraa. Jotta saan siis siitä kaiken ilon ja tehon irti. Koiran kera kun ei voi heilutella käsiään, eikä lenkki siksi ole välttämättä kovin tehokas.

Tarkoitus olisi myös tämän viikon aikana katsastaa pyörän kunto, ja lähteä ajelemaan ihan pitempiä lenkkejä. Pohdiskelin myös, paljonko rullaluistimilla mahtaa olla hintaa. Jos vaikka ostaa päräyttäisin sellaiset. Mitään huippuluistimia kun en tarvi, niin luulisin löytäväni sellaiset tavalliset ihan kohtuuhintaan jostain paikallisesta kaupasta. Itse asiassa voisin huomenna käydä tekemässä kaupoissa pientä hintavertailua, ja vaikka sitten ostaa ne luistimet, jos sellaiset sopivan hintaiset löydän. Kaivoin oikein lenkkaritkin esiin. Kuntoiluhan voi siis alkaa. ;-)

Maalailin mielessäni salilla käymistäkin, mutta näin kesäaikaan sitä mieluusti olisi kuitenkin ulkona. Toki se salilla käyminenkin olisi ihan hyvä juttu. Harmittelen vain sitä, että se on suhteellisen kallista. Toisaalta, voihan sen rahan huonomminkin käyttää, eikä omasta kunnosta ja terveydestä pitäminen kai mitään rahanhukkaa ole, vaikka siihen vähän panostaisikin... Pitää miettiä vielä, mikä olisikaan se kaikkein edullisin kuntosali, ja mikä paras hinta-laatu-suhde. ;-)

Ajatus kuntoilusta, hyvästä olosta ja kenties pienestä painonpudotuksestakin on itänyt jo jonkin aikaa, mutta sanottakoon, etten ole välillä ollut oikeinkaan aikaansaavalla tuulella. Ehkäpä ne tämänpäiväiset kommentit sitten saivat minut ajattelemaan, että se aloite on tehtävä tasan nyt. (Tosin erään tuttavani mukaan vain kasvoni ovat pyöristyneet - ei niinkään muu kroppa. Mutta samapa se, liikunta kun on aina hyväksi...) Jos tämä hyvin lähtee liikkeelle ja hyvin myös jatkuu, niin tiedä häntä, kuinka hyvässä kunnossa sitä jo ollaan syksyyn mennessä.

Tietysti näiden liikuntajuttujen yhteydessä tuli sitten ajatus siitä, että pitäisi ehkä hankkia joitain uusia liikuntavaatteitakin, mutta ehkä nyt en kuitenkaan ala ihan ensimmäiseksi panostamaan niihin. Katsotaan nyt, miten tämä lähtee liikkeelle. Verkkareissa ja lenkkareissa voi tehdä jo aika paljon. Menen sitten jossain vaiheessa katsomaan itselleni jotkut toiset joustavat housut, kunhan nyt saan tämän kaiken alulle...

Hmm, olin ihan unohtaa. Minun piti puhua tästä päivästä, mutta jumituinkin puhumaan liikuntaan liittyvistä asioista. Noh. Tänä päivänä en suinkaan ole tehnyt mitään kovin mielenkiintoista. Minun piti ensin alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä käymään eräässä paikassa, jossa oikeasti vielä "asun" ja "olen kirjoilla", mutta en sitten lähtenytkään. Tarkoitus oli käydä toimittamassa eräälle taholle eräitä papereita henkilökohtaisesti. Aamusta olisi kuitenkin pitänyt olla jo aikaisin ylhäällä, enkä minä jaksanut olla. Siirsin siis ajatusta huomiselle. [Päätimme kuitenkin jo täällä, ettemme huomennakaan lähde sinne päin tuon asian takia, koska voin yhtä hyvin postittaa paperit. Huomenna keksitään siis jotain muuta mukavaa. Tietysti luvassa myös liikuntaa minulle.]

Kerroinkin jo aiemmin lainanneeni kolme Remeksen kirjaa. Yhtä niistä olen lueskellut tänään, ja Remekselle uskolliseen tyyliin pidän kyllä kirjasta. Remeksen jälkeen ajattelin lainata Laila Hietamiestä. Siinäpä sopivaa kesälukemista. Tietysti, jos ilmat on hyvät, kannattaa siirtyä sisätiloista auringonpaisteeseen lukemaan kirjaa. Olisi muuten ihana mennä puistoon jonkinlaiselle piknikille. Ottaa mukaan kirja, evästä... Harmi vain, että yksinään se tuntuu hieman kulahtaneelta idealta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti