Liikaa sitä, liian vähän tätä

Miten voikaan olla mahdollista, että oikeastaan mitään ei onnistu (tai en ainakaan minä) tekemään kohtuudella? :-D Tällaista pohdiskelen tänään, kun vaikuttaa, että jokaista asiaa tekee joko liian vähän tai sitten liikaa.

Erään uskonnollisen tuttavani mukaan kiroilen liikaa. Tai "kamalasti", kuten hän tänään innostui päivittelemään. Voi tietysti olla, että kirosanat voisi korvata enemmän asiaa sisältävillä sanoilla ja ilmaisuilla, mutta kuitenkin. Minusta neutraalin teeskelyn sijaan on parempi päästää sitten ilmoille vaikka pari ärräpäätä. Tietystikään ei paikassa, jonne sellainen ei ehdottomasti kuulu. Toki minullakin käytöstavat on. Mutta puhutaanpa nyt vaikka tästä kaikki tavoittaneesta ja kaiken kattavasta, ihanasta ystävästämme Facebookista. Miksi ihmeessä en saisi omaan tilapäivitykseeni kirjoittaa, mitä lystään? Ehkä tekstini ei katsojan silmää hivele (kyseistä päivittelyä edelsi muutama rivi täälläkin näkyvästä kirjoituksesta, jossa ihmettelin supisuomalaista Suomivihaajaa) mutta eipähän ainakaan tarvitse teeskennellä.

Mummoni mukaan puhun liikaa puhelimessa, ja käytän täten aivan liikaa rahaa puhelimeen. Tämä käsitys hänellä on sen takia, koska joskus takavuosina puhelinlaskuni olivat pilvissä. Nykyään hoidan puhelimella pakollisia asioita. Lisäksi olen junaillut taitavasti niin, että minulla on puhepaketti, jonka ansioista voin juoruta kaukana asuvan hyvän ystäväni kanssa pitkiäkin aikoja maksamatta kuitenkaan lystistä itseäni kipeäksi. Tämä liikaa puhelimessa puhuminen nousi taas esille joutuessani soittamaan eräälle viralliselle taholle ollessani kylässä mummulla. Koko puhelun ajan mummo huuteli väliin, kuinka minun pitää jo lopettaa puhelu, vaikka käsiteltävä asia ei ollut likimainkaan selvä. Meinasi jo alkaa ottamaan pattiin.

Omasta mielestäni olen viime aikoina liikkunut liian vähän, mikä varmasti pitääkin paikkaansa. Olen kuitenkin aikeissa korjata asian, mikä on ajatuksena varmaankin oikein hyvä. Sanoista tekoihin siirtyminen alkaa myöskin jo tänä iltana. ;-)

Mummostani sen verran, että hänen mielestään huolehdin koirastani liian vähän, mikäli haluan joskus tehdä viikonloppuna jotain sellaista, minne en voi koiraani ottaa mukaan - jolloin tietysti hankin koiralle hoitajan. Mummon puheista kuitenkin saa sellaisen käsityksen, että kyseessä on suoranainen maailmanlaajuinen katastrofi.

Välillä mietin, että entä jos minulla olisi lapsi? En varmaankaan saisi koskaan käydä yhtään missään, tai jos kävisin, niin varmaankin olisin silloin maailmankaikkeuden huonoin äiti. Toki lapsi ja koira ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta on fakta, että molemmista on joskus saatava lomaa. Omaakin aikaa on oltava, eihän sitä muuten pysy virkeänä eikä likimainkaan niin hyvällä tuulella, kuin silloin, jos sitä omaa aikaa aina välistä siunaantuu. No, kyseinen mummo on kyllä jo 87-vuotias, ja muutenkin töksäyttelee asiat aika tiukkaan sävyyn välillä, mutta silti moiset puheet ottavat aina välillä pattiin.

Värjään tukkaanikin liikaa, juuri mummon mukaan. Viimeksi olen tainnut laittaa siihen väriä kaksi kuukautta sitten, ja senkin kotitekoisesti. Kampaajalla en ole käynyt valehtelematta moneen vuoteen. Toki mummo ja muut serkkuni ovat täysin oikeutettuja käymään kampaajalla tai värjäämään tukkaansa itse vaikka aina kahden viikon välein, siinähän ei ole mitään kummallista.

Aah, jopa alkaa helpottamaan, moinen liiallisuus tai vähäisyys, kummasta nyt sitten missäkin tapauksessa on kysymys... Näitähän riittää, mutta jotta mieli pysyisi parempana, niin eipä aleta nyt kaivelemaan niitä.