Voi vitsit, että kävi surettamaan erään ihmisen elämä juuri äskettäin... Tiedän tämän tyttösen olleen jonkinlaisessa perhekodissa tms., mutta en tiedä, miksi. Olen myös jonkin aikaa kyseisen ihmisen käyttäneen jotain hieman sekoittavampaa, kuin alkoholi. Silloin tällöin olen kysellyt hänen kuulumisiaan, saaden aina vastaukseksi, että pelkkää hyvää kuuluu. "Vähän on taas tullut riehuttua ja jouduin laitokseen takas, mutta tässähän tää." Olen sanonut toivovani kaverini rauhoittuvan, oman itsensä takia. Mitäpä hyvää tuolla voi saada aikaan?
No joo, mutta kuitenkin. Juuri äskettäin kuulin hänen olevaan edelleen kiinni aineissa, pahemmin kuin olin edes osannut kuvitellakaan. Itse asiassa voin sanoa jopa nähneeni sen. Alkoi surettaa. Miksi ihminen tekee tuollaista itselleen? Miksi tuollainen aloitetaan? En voi ymmärtää.
Mieleeni putkahti myös toinen kaverini. Juuri se, joka vastikään ilmoitti siirtävänsä kirjat piakkoin uuden poikakaverinsa luo, jonka kanssa on styylaillut nyt... no, kuinka kauan? Ei kovinkaan kauaa kuitenkaan. Tämänkin tuttavuus tuntuu olevan sekaisin monta kertaa viikossa, joskin "vain" alkoholista, mikä ei sekään sinänsä ole mikään hyvä juttu tai vähättelyn aihe. Poikakaverikin tuntuu juovan itsensä tainnoksiin vähän väliä. Poliisikin on alkanut kyläilemään asunnossa tiettyjen tuttavuuksien vuoksi. Hohdokastako? Minusta ainakaan ei. En todellakaan ymmärrä, miksi ihminen ehdoin tahdoin tunkee itsensä seuraan, josta ei pitemmän päälle saa, kuin ongelmia.
Ihan totta. Tuokin ystävä, ristinkö hänet joskus TK:ksi? No kuitenkin. TeeKoolla olisi kaikki mahdollisuudet hakeutua ihan kunnollisiin opiskelupaikkoihin. Sen sijaan se hakee jonnekin haistapaskankursseille, joista ei käytännössä ole yhtikäs mitään hyötyä. Sellaisille, joita järjestetään vain siksi, että näyttää tilastoissa hyvältä, kun niillä käy ihmisiä. Toki niistä saattaa olla enempi iloa kuin kotiinjäämisestä, mutta jos nyt ajatellaan opiskelua muuten, niin ei niillä kyllä mitään järin konkreettista opi. Huumorillahan TK kyllä tälle eräällekin kurssille haki. Siksi, kun mikään muu ei kiinnostanut. Kiinnostiko tämä sitten? Ehei, pitipähän vain hakea johonkin.
En halua mitenkään mollata kumpaakaan mainitsemaani ihmistä, mutta mietinpähän vain, missä heidänkin aivonsa mahtavat olla. Jälkimmäisellä asiat on toistaiseksi paremmin, vaan miten kauan? Ei kyllä todellakaan kovinkaan pitkään, jos tuota rataa jatkuu... Elämä pitäisi saada raiteilleen, mutta muutoksen pitää aina lähteä itsestä.
perjantai 28. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti