Tavallista miestä etsiessä

Minulla on ilmeisesti jonkinlainen ihmissuhde meneillään miehen kanssa. Seurustelua se ei ole, mutta kuitenkin ystävyyttä syvempää. Säätöä? Typerä nimitys, jos minulta kysytään. En halua "säätöä" tai "säätöjä", vaan pysyvän seurustelusuhteen. Vakavan sellaisen.

Valitettavaa tässä tapauksessa on jälleen kerran se, ettei mies tunne olevansa valmis vakavampaan suhteeseen. Siihen kuulemma menee aikaa. En tiedä, olenko minäkään valmis mihinkään täysin mutrusuiseen hommaan vielä tässä vaiheessa, mutta jonkinlainen vakavamielisyys kyllä olisi poikaa. Kas, jos ei mitään voi ottaa millään tavalla vakavasti, niin koko hommahan menee lekkeriksi. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Huokausten keskeltä en voi kuin kysyä, mikä siinä on, että onnistun aina ihastumaan sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa hommasta ei tunnu oikein tulevan mitään? Ne, joiden kanssa sen sijaan tulisi, eivät taas tunnu minua kiinnostavan - syystä tai toisesta. Liekö tähän olemassa jokin järjellinen selitys, siis muukin, kuin että olen ehkä liian kranttu?

Kranttuuden nimeenkään en menisi vannomaan. Minähän olen itse asiassa aika joustava näissä asioissa, jos ajatellaan esimerkiksi monen muun tuntemani naisen kriteereitä miehen suhteen. He toivovat miehen muistuttavan kasvonpiirteiltään jotain julkisuuden henkilöä. Heillä on kunnon listat siitä, millainen miehen pitäisi olla. No, minulla ei ole sellaisia vaatimuksia - vaikka en minäkään tietenkään "ihan ketä tahansa" kelpuuta. Ulkonäön suhteen vaatimukseni ovat kohtuulliset. Miehen ei tarvitse olla kansikuva-ainesta, kunhan on kuitenkin ihan mukavan näköinen. Ehkä hieman epämääräisesti sanottu, mutta tarkempi määrittely aiheuttaisi sekä minulle että lukijalle suurta päänvaivaa. Luonne on sen sijaan tärkein, ja totta kai toivon, että miehen pään sisältä löytyisi muutakin kuin sahanpurua.

Ei siis luulisi olevan kovin vaikea löytää minulle sopivaa kumppania, kun kerran "vaatimukseni" ovat suunnilleen keskitasoa, tavallisia. Tavallisia miehiähän on maailma täynnä, ja täälläkin heitä luulisi olevan pilvin pimein. Varmaan heitä onkin, mutta ehkä se syy onkin minussa. Taidan katsella väärään suuntaan silloin, kun näitä minun tarvitsemiani tavallisia miehiä kävelee vastaan.

Mistä siis pääsemmekin takaisin itse asiaan. Tuntuu, että ihastun aina väärään kaveriin. Joko mies ei ole valmis seurustelemaan, tai sitten luvassa on joukko lukuisia muita ongelmia, jotka tuntuvat olevan tehty täysin mahdottomiksi ratkaista.

Juu. Tämän hetkinen kokelas tuntuu olevan ihan Tavallinen Mies. Ikä on lähellä omaani, eikä sen suhteen ole ongelmia. Voimme hyvin halutessamme tavata, mutta emme myöskään asu vierekkäisissä asunnoissa. Mies on tavallisen näköinen, aika komea itse asiassa, jos nyt alan tarkemmin miettimään. Mies on myös mukava. Hänellä on käytöstavat. Mutta hän ei ole valmis seurustelemaan. Vielä.

No juu. Kuten sanottu, en välttämättä ole vielä itsekään valmis sellaiseen. Kuitenkin kuten myös sanottu, haluaisin ottaa homman edes jollakin tavoin vakavasti, jotta koko "säätämisestä" voisi tulla jotakin. Tuntuu kuitenkin, ettei mies osaa ajatella asiaa samalla tavalla, kuin minä. Tuntuu myös, että koko juttu pyörii tällä hetkellä minun varassani. Että jos minä lopetan, niin se juttu on sitten sen myötä historiaa. Tällaiset asiathan pitäisi olla kahden kauppa. Oven tulisi heilua kahteen suuntaan. Onko tässä tapauksessa näin, vai kuvittelenko minä vain, ettei ole, koska mies ei ole huomioinut minua tai tätä "juttua" viime päivinä tarpeeksi?

Kuka tietää, mutta minä aion antaa pallon miehelle. En jaksa epätietoisuutta, epävarmuutta tai typeriä ajatustenlukuyrityksiä, joihin olen saanut kuluttaa varmaan puolet nuoruudestani. Jos ja kun homma kääntyy niin sanotusti alamäkeen, niin tiedän, mitä tehdä. En edes yritä väittää, ettei minulla olisi ässää hihassani. Odotan vain oikeaa hetkeä, milloin todella otan sen sieltä.

En toki ole mikään pelinainen. Kuitenkin pelatessa olisi hyvä muistaa pelata varman päälle. Niin minäkin aion nyt tehdä.