Eilisillasta tähän päivään

Perjantaissa ollaan. Minä se valvoin noin puoli kuuteen saakka aamulla, kun en untakaan saanut. Hermot olivat liian tiukalla Miehen takia. Se oli tosiaan eilen ravintolassa, ja melko humalassa. Kotiin se pääsi jollakin konstilla, en tiedä, miten. Minulla oli omat epäilykseni asiasta. Lisäksi niitä epäilyksiä lisäsi suuresti se, että se kertoi erään minunkin tunteman ystävänsä tulleen käymään luonaan. Katsoin epäuskoisesti kelloa, mutta en sanonut mitään. Se käski soittaa jonkin ajan päästä uudelleen, minä soitin. Se sanoi, että olivat lähteneet jonnekin kylään. Käski soittaa taas uudelleen. Minä olin varma, että se pettää minua jonkun naisen kanssa. Ihan oikeasti. Niin epäluuloinen se minä olen, mutta vähänhän tuo oudolta vaikutti. En uskonut vähääkään, että ne olisivat olleet jonkun luona siihen aikaan yöstä kylässä - kuka niitä edes taloonsa siinä vaiheessa yötä laskisi? En jaksanut riidellä, mutta päädyin soittamaan vielä kerran. Vastausta soittooni en saanut, ja siitähän se minun hermoiluni pääsi vauhtiin ihan kunnolla. Sain sitten onneksi nukuttua, ja heräsin noin puolilta päivin.

Huomasin Miehen soittaneen minulle peräti kahteenkin otteeseen. Kerroin, että olin vasta herännyt. Kerroin myös, että valvoin sen takia aamuun saakka. Livautin myös, että se oli sanonut minulle illalla, että sillä oli joku nainen mukanaan. Tietenkään niin se ei oikeasti sanonut, mutta kunhan nyt kokeilin. Se naurahti ja pyysi anteeksi. Sanoi, ettei ole ollut. Jos on noin sanonut, niin on halunnut vain kiusata. Niin tai näin, niin kai minä sitä uskon, vaikka yöaikaan olinkin niin epäluuloinen, että mieleni teki hakata nyrkillä seinää. Mieleni teki myös siltä istumalta lähteä päivystämään Miehen talon eteen ja katsomaan, näkyykö siellä mitään liikettä ja ketä sieltä tulee ulos. :-D Hah hah. Tietenkään minä en lähtenyt, täältä asti, enkä olisi toteuttanut ajatuksiani muutenkaan, vaikka olisin siellä suunnilla ollutkin. Olen todennut, että Mies tietää itse, mitä tekee. Se tietää myös, miten tässä jutussa on pelattava, jos sen haluaa kestävän. Ei sitä tarvitse sille sanoa, vaikka joskus se tuntuu pientä muistutusta kaipaavan.

Oli miten oli, se oli mennyt erääseen tuttuun baariin loiventelemaan krapulaansa. Minä huokaisin mielessäni, mutta en kuitenkaan ääneen. Kysyin, aikooko se juoda tämän päivän. Se vastasi, ettei tiedä. Minä sen sijaan kyllä tiesin - tokihan se aikoo. Totesin Miehelle, että saattaa hyvinkin olla, että vääntäydyn tänään illemmalla sinne. Se ilostui. Sanoi myös, että minun olisi sitten toimittava sille kuskina. Minä huokaisin: siinähän se minun iloni meneekin. Enhän minä voi itse mitään kitata, jos minun on kerran ajettava autoa. Rupesin myös pohtimaan tätä flunssaani ja totesin, että tietysti olisi kivempi toimia kuskina ja vaikka juhliakin sitten, kun olisi terveenä. Katsotaan nyt, mihin tämä mieli tästä iltaa kohden kääntyy... Tokaisin kuitenkin Miehelle noiden kuski- puheiden yhteydessä, että siinähän se taitaakin ainut syy olla, miksi se minut sinne haluaa. Mies tokaisi piruuttaan, että onhan minusta toki muutakin hyötyä. Sanoin myrkyllisesti, että vai niin. Mies tuumasi, että no kun niinhän minä kuitenkin ajattelen - että se ajattelee vain hyötyä. Se alkoi puhua siitä, ettei se ole sellainen. Huoh. No ei kai se olekaan, mutta ihmisen, jolla on niin paljon huonoja kokemuksia miespuolisista ihmisistä, kuin minulla, on vähän hankala uskoa tuota. Sitä paitsi Mies käyttäytyy välillä siihen malliin, että se tosiaan hakee minusta vain ja ainoastaan hyötyä. En tiedä, huomaako se sitä tai tekeekö se niin tietoisesti. Ikävää se kuitenkin on.

Mietin tässä nyt sitten, olenko tänä iltana lähdössä johonkin, vai enkö ole. Autolla olisi kiva mennä, mutta kun suunnitelmissani oli, että menisin tosiaan sitten perillä johonkin ravintolaan, ja olisin Miehen kanssa kaksin. Kaksin olo ei kuitenkaan onnistu, koska tällä hetkellä sillä on ympärillään ainakin kaksi muuta miestä. Joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kuitenkin. Toki sitä kahdenkin keskeistä aikaa tarvitsisi. Enkä minä tiedä, haluaisinko minä sittenkään niin kovasti mennä sinne ravintolaan. Se kai oli vain suuttumukseni tulos. Että mennään nyt sitten, kun millään ei kerran ole mitään väliä. Itse asiassa ilostuin, kun Mies kysyi hieman toruvasti, että tarvitseeko naisten istua ravintoloissa. Kuulostaa varmaan typerältä, mutta jos Mies ei olisi sanonut mitään, olisin kai ottanut sen niin, ettei se välitä minusta. Toki se on taas puhunut tänään rakkaudesta, siitä, miten se rakastaa minua. Korjasin, ettei se rakasta minua, mutta tykkää minusta. Mies myönsi, että se on totta. Eikä minusta kovin pahalta tuntunut tällä kertaa. Toivoisin vain, että Mies puhuisi asioista niiden oikeilla nimillä. Minusta on väärin puhua rakastamisesta, jos ei kuitenkaan rakasta toista. Vaikka nyt tarkoittaisi sillä tykkäämistä. Mutta silti... Se puhui myös siitä, että haluaisi kyllä oppia rakastamaan minua. Se kysyi, olisiko se huono juttu. Vastasin, että ei ollenkaan. Eihän se toki olisikaan, mutta kannattaako noita päissään olevan ihmisen puheita taaskaan niin todesta ottaa.

Muistui yhtäkkiä mieleeni viime viikonloppu ja se, mitä silloin tapahtui. Ihan totta, olen jotenkin onnistunut pyyhkimään mielestäni sen, että herranjumala mehän niin sanotusti vannoimme toisillemme valat. Että pysymme yhdessä. Se on sentään jo jotain, mutta voineekohan tuotakaan nyt niin kovin vakavasti ottaa, vaikka haluaisikin? Mietin nimittäin, että mahtaakohan Mies edes muistaa koko asiaa? Itse olin selvin päin, eikä sekään nyt niin sekaisin ollut, mutta hyvänen aika - jos minä olen onnistunut unohtamaan jotain tällaista, niin miten voisin sitten olettaa, että Mieskään sitä muistaa? Täytyisi varmaankin ottaa asia puheeksi jossain vaiheessa, mutta puhelimitse en sitä kuitenkaan tee. Nämä tällaiset kun hoidetaan ihan paikan päällä. Totta kai minä haluaisin tuosta asiasta ajatella jotain suuria, mutta sitä en nyt kuitenkaan tee. Kaikki on niin alussa, tästä ajasta huolimatta... Haluaisin muutenkin puhua Miehelle asioista. Että mennään vain hitaasti, minuakin pelottaa. Että Mies tekee jotain, vaikka en tiedä, mitä se nyt tekisi, tai miksi. Ja että tykkään siitä kovasti. Mutta että vaikka tätä juttua ei kuoleman vakavasti tarvisi ottaakaan, niin voitaisiinko silti ajatella tätä hieman toisella tavalla, kuin seksisuhteena. Tätä minä olen suunnitellut sanovani sille. Luultavasti sen sanonkin, sitten jossain vaiheessa.