Kaikenlaisia ajatuksia

Ehdin tuossa jo hetken pohdiskella, olisiko mahdollista, että olisin raskaana. Menkkoja ei alkanut kuulumaan, ja pohdiskelin lisää. Sieltä ne sitten tulivatkin, mikä oli samalla kertaa sekä helpotus että myös hienoinen pettymys. Vaikka enemmän kuitenkin helpotus, sillä tämä elämäntilanteeni on nyt sellainen, että on parempi, ettei ole lapsia. Sitten joskus, kun asiat ovat enemmän mallillaan. :-)

Tänään tapahtui jotain odottamatonta. Sain puhelun eräältä minulle hyvin rakkaalta ihmiseltä, joka ei kuitenkaan ole soittanut hetkeen. Emme ole paljon tekemisissä nykyisten elämäntilanteidemme vuoksi, tai siis paremmin kai tässä pitäisi puhua hänen elämäntilanteestaan, kuin minun. Eihän minulla ole mitään esteitä. En tosin tiedä, onko hänelläkään, vähän siihen malliinhan tuo minulle tänään jutteli. Järkytyin, kun kuulin puhelimesta hänen äänensä. Ihmisen, joka varmaan aina tulee merkitsemään minulle enemmän, kuin kukaan muu. Ihmisen, jonka minä vieläkin ottaisin takaisin, jos vain saisin. Ihmisen, jonka kanssa olen kokenut niin paljon, silloin muutama vuosi sitten. Oli mukava tietää, ettei hänkään ole unohtanut minua ainakaan ihan kokonaan mielestään. Mieleni teki kysyä, mitä hänen rakkauselämäänsä kuuluu, mutta päätin sitten pitää pääni kiinni. Ajattelin, että asia tulee aikanaan esille, jos tässä tekemisissä ollaan enemmänkin. Toisaalta, jos hänellä on kaikki hyvin, niin haluanko ihan tosissani kuulla sen? Haluan tietysti, että hän on onnellinen, mutta kaiken kaikkiaan haluaisin edelleen, että se onnellisuus tapahtuisi nimenomaan minun kanssani. Eihän sitä tietenkään koskaan tiedä, en ole heittänyt vielä kirvestä kaivoon, mutta kaikkihan on nyt vain minun omien ajatusteni summaa, enkä siksi mitenkään kuolemanvakavasti näitä haudokaan.

Hermotkin olivat mennä yhdessä vaiheessa, kun olisin kokenut tarpeelliseksi päästä katsomaan hieman muita ikäisiäni ihmisiä, enkä kuitenkaan päässyt. Tarkoitus oli lähteä tuonne maakuntiin illaksi ja tulla huomenna viimeistään puolen päivän maissa pois. Mutta koska autoa ei lainaksi saanut, oli sitten jäätävä kotiin. Sen tein vähän myrtyneenä, mutta minkäs teet. Ehkä parempikin niin, ties minkälaista ryyppyiltaa sitä olisi siellä päätynyt viettämään. En totta vie kaipaa nyt mihinkään discoon tai ravintolaan. Halusin rauhallisen illan, ja nyt sen ainakin sain. (Naapurissakin tuntuu olevan hiljaista tähän aikaan.) Kävin ajelulla hieman toisaalla, istun nyt koneella jonkin aikaa ja aion paneutua Wallander- dekkariin. Sen jälkeen minulla onkin sitten luettavanani joukko muita kirjoja, mutta aion lukea ne totta kai läpi.

Mieleeni tuli tälle viikonlopulle suunnattu poliisin tehovalvonta. Tulipa mieleeni myös erään kaverini kertomus: Bussipysäkillä oli noin 17-vuotias miehenalku nauttinut jopa yhden pullon kaljaa, jolloin oli poliisipartio kurvannut ohi ja iloisesti virnuillen tehnyt nopean uukkarin ja painunut sakottamaan tätä nuorukaista. Kaverini mielestä on hyvä, että nuorten alkoholinjuontiin puututaan, mutta että miksi siitä pitää sakotkin antaa - eikö asian voisi kuitata jotenkin muuten? Kaveri totesi myös, että jotkut saattavat saada kotonaan jopa selkäsaunan moisen asian takia - onko se sitten hyvä juttu? Minä olen kyllä sitä mieltä, että alaikäisten ei pitäisi juomalla juoda, mutta niinhän nykyaikana tuntuvat tekevän kaikki, joten parempi varmaan olla esittämättä tuollaisia mielipiteitä. Heh. Aika kovalla kädellä tuohon juomiseen minustakin kyllä puututaan, mutta toisaalta - saataisiinko muunlaisella menettelyllä jotain aikaiseksi? Onko sekään hyvä, jos nuorten annetaan ryypätä ja rellestää ihan rauhassa ja sitten saa poliisit ja ambulanssit olla kärräämässä puskaan sammuneita nuoria ensiapuun? Kyllähän siitäkin menee tieto vanhemmille, ja sitten sitä vasta huolestuneita ja vihaisia ollaankin, hyvänen aika.

Luin myös surullisen kirjoituksen Suomi24:n sivuilta. Ylioppilaaksi päässyt nuori, mutta niin yksinäinen. Jollain tavalla kirjoitukset tuntuivat sivuavan omaa elämääni, vaikka en mikään ylioppilas olekaan. Kyllä, minäkin olen aika yksinäinen. Kavereita on, joitakin. Yksi ystävä, joka tosiaan tietää minusta aivan kaiken. Mutta että sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisin esimerkiksi täällä lähteä baariin, elokuviin, syömään, kahville, kaupungille, shoppailemaan, kuntosalille, lenkille...? Ehei, ei minulla sellaisia ole. Kaipaan sellaisia, totta kai. Mutta mistä sellaisia löytyy, kun ei ole mitään varsinaista harrastusta, työtä tai tällä hetkellä vielä sitä opiskelupaikkaakaan? Ei oikein mistään. Toivonkin, että syksyllä (kun joka tapauksessa aloitan opiskelun jossain opinahjossa) tutustuisin siellä ihmisiin, ja saisin sieltä uusia tuttavuuksia. Se olisi todellakin mieleeni, siis jos saisin ympärilleni sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi hengailla. Yksinäänkään ei ole kiva olla, enkä voi jatkuvasti olla matkustamassa johonkin siksi, että ainoat ystäväni sattuvat asumaan muualla, kuin missä itse olen. No joo, mutta se nyt siitä. Aika itsestäänselviä asioitahan minä kai taidan tässä puhua, mutta puhunpa silti.

Taidan olla nyt siinä pisteessä, että valun tästä pikkuhiljaa pois ja alan lueskelemaan, jonka jälkeen sitten nukkumaan. Että hyvät yöt vain joka iikalle.