Kaikenlaista ajattelua

Puhun taas aikamuodolla "tänään", mutta tarkoitan eilistä - torstaita. Tänään suostuin vihdoin ja viimein puhumaan M:n kanssa. Kerroin sille jopa suoraan, että sulaa vittumaisuuttani en vastannut sille puhelimeen, vaikka se oli soittanut minulle useita kertoja keskiviikon aikana. Siis sen jälkeen, kun suutuin sille. Se oli omien sanojensa mukaan menettänyt hermonsa, ja päättänyt lähteä naukkailemaan alkomaholia. Siellä se silläkin hetkellä istui eräässä B-oikeudet omaavassa kuppilassa, jonka nimenkin lausuminen jo alkaa tulla pikku hiljaa korvista ulos. Se pyyteli kovasti minua tulemaan luokseen. Minä sen sijaan esitin toiveeni siitä, että M voisi hilata itsensä jonkin ajan kuluttua kiltisti kotiin nukkumaan. Sanoin myös, että toivoisin näkeväni senkin päivän, että M ei lähde juomaan, vaan istuu kotosalla. M tuumasi, että jos minä tulisin, niin hän ei lähtisi. Minä naurahdin. Tuhahdin, ettei minun siellä oloni ole häntä ennenkään estänyt, miksi estäisi nytkään. M tokaisi, että nyt se estää, estää vain. Mieleni olisi tehnyt kysyä M:ltä, että mikä minä sille olen. En nimittäin tiedä oikein itsekään, minä se minua pitää. Ystävänä? Satunnaisena kuulijana, tukijana? Lohtuna? Ihmisenä, jonka kanssa se voisi kuvitella rakentavansa jotain? En nyt lausu ääneen sanoja tyttöystävä tai naisystävä, sillä ne eivät sovi nyt sovi tähän siten sanottuna, vaikka jompaakumpaa haettaisiinkin.

Mutta M ei tiedä, mitä minä suunnittelen. Se ei itse asiassa tiedä, että minulla minkäänlaisia suunnitelmia onkaan, ainakaan tämän tyyppisiä. Jos nyt ajatellaan yleisesti ottaen, niin eihän M muutenkaan taida tietää minun suunnitelmistani hölkäsen pöläystäkään. [Sivuraiteille tämä menee taas kerran, mutta ajatellaanpa vaikka tavoitteitani elämässä tai sitä, mitä minä haluan elämässäni yleisesti ottaen tehdä. Ei M:llä ole siitä hajuakaan, ehkä joku pieni aavistus jossain siitä, mitä olen joskus sille ohimennen sanonut, mutta ei sen kummempaa. Minä haluan opiskella, kirjoittaa vielä ylioppilaaksikin ja saada töitä. Haluaisin mennä naimisiin. Haluaisin lapsiakin. Haluaisin ennen kaikkea tavallista elämää. Toki M varmasti ymmärtää, että tavallisuutta minä haen, mutta ehkäpä meidän käsityksemme tavallisuudesta sitten eroavat niin merkittävästi, ettei se voi millään käsittää minun tuollaisia ajatuksiani. Mutta koska minun piti nyt tykkänään puhua muista suunnitelmistani, niin jätän nyt tuon aiheen sikseen ja jatkan siitä, mihin jäinkin.] Niin, M ei tiedä, mitä tällä hetkellä haudon mielessäni. Minä nimittäin ajattelen toista ihmistä. Jonka tavallaan väliaikaisesti unohdutin mielestäni, syystä, jota en itsekään tiedä. Onneksi olen tullut järkiini. Paino sanalla onneksi. Minullahan on mahdollisuudet vaikka mihin, kun vain älyäisin tarttua niihin. En toki väitä, että olisi reilua M:ää kohtaan toimia näin, mutta onko senkään peli aina minua kohtaan niin kovin reilua ollut. En nyt yritä mitenkään kostaa sille tuntemaani yksinäisyyttä tai mitä se nyt sitten on minulle "aiheuttanutkin", koetan vain seurata sydämeni ääntä ja toivoa, että se vihdoin ja viimein olisi oikeassa.

Mutta niin, tähän henkilöön, jota tällä hetkellä pidän sydämeni päällä ja ajattelen häntä mahdollisena ehdokkaana ties mihin. Tarkempia yksityiskohtia en ala hänestä nyt paljastamaan, kuin että oikein mukavahan se on ja muutenkin todella varteenotettava, potentiaalinen mieshenkilö. :-D Kuka oikeastaan olisikaan sopivampi, kuin hän? Jostain syystä meillä on niin samansuuntaiset ajatuksetkin joissain asioissa. En tarkoita nyt pelkästään mielipiteitä musiikin tai elokuvien tai televisio-ohjelmien suhteen. Vaan yleisesti ottaaenkin. Ajattelin salaa mielessäni, miten mukava olisi, jos voisi suunnitella tulevaa. En kuitenkaan sanonut sitä ääneen. Sen sijaan hän otti sen esille aivan kuin olisi lukenut ajatukseni. Juu, mukavahan se olisi tulevaisuutta suunnitella, mutta emme me sitä vielä suunnitelleet. Eiköhän tulevaisuuskin tule puheeksi sitten aikanaan, toivon mukaan. Tulevaisuudensuunnitelmat ja haaveetkin kun meillä on aikalailla samansuuntaiset. Heh. Turha niistä on kuitenkaan puhua vielä tässä vaiheessa, kun kaikki on niin alussa, ettei ole edes kunnolla alkanutkaan. Enkä minäkään haluaisi taas huomata hätäilleeni liikaa ja joutuvani sitten sen takia pettymään, en suinkaan... Olen vain ihminen, joka monesti innostuu liikaa, ja haluaa suunnitella asioita. Ehkä siksi, että haluaisin niin monen asian tapahtuvan. Mutta pitää osata odottaa, hiljaa hyvä tulee, eikö vain?

Pitäisi kai myös puhua tästä kolmannesta henkilöstä, jota olen kutsunut Häneksi. Tuntuu muuten oudolta kirjoittaa tuolla tavoin, ikään kuin puhuisin jostain korkea-arvoisemmasta henkilöstä tai tuosta Yläkerran isännästä. Lakkaan siis kirjoittamasta noin, vaan miksi minä häntä nyt sitten sanoisin... Olkoon tämä henkilö nyt sitten vaikka HooKoo, niin kuin hymykuoppa, sillä hymykuopat hänellä on. HooKoosta minä en ole kuullut yhtikäs mitään tänä päivänä, enkä myöskään vaivautunut itse ilmoittelemaan hänelle itsestäni. Tuntuu, että tuppaudun liikaa, jos soitan. Eikä edes enää tunnu siltä, että olisi jotain erityistä syytä tai aihetta tuppautua. Olen kokenut, että vaikka HooKoo minulle silloin eräänä päivänä yllättäen soittikin, en kuitenkaan kuulu hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa, siis jos lähitulevaisuuttakin ajatellaan. Jos kuuluisin, niin kai se jotain siihen suuntaan mainitsisi edes välillä. Vaan ei. Ja jos kuuluisin, niin miksi ihmeessä se sitten etsii asuntoa jostain niinkin kaukaa, kuin Vantaalta? Täältä on Vantaalle viitisensataa kilometriä, sen kotipaikasta vielä enemmän. Voisin hymähtää koko jutulle, jos HooKoo olisi puhunut jotain meidän mahdollisuuksistamme asua tai oleilla siellä yhdessä, mutta ei. Enkä minä sitä oikeastaan edes odottanut tai olettanutkaan, miksi ihmeessä olisin. Tyhmäähän se olisi olettaa tuollaista ihmiseltä, jolle en selvästikään merkitse tippaakaan. Jos HooKoolle ei olisi ihan sama missä minä olen tai onko minulla kaikki hyvin, niin kyllähän sen huomaisi. Se näkyisi ja kuuluisi. Vaan ei. Joko asia on niin kuin minä luulen, tai sitten HooKoo on vain liian saamaton. Kumpikaan ei ole mikään mieltälämmittävä vaihtoehto.

Nyt kuitenkin nukkumaan.