keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Keskiviikon treenisaldo

Tarkoitukseni oli kertoa "tämän" päivän treenistä, mutta kellon ajan vuoksi joudunkin nyt puhumaan jo eilisestä. Keskiviikkoinen kuntoilu sujui siis oikein mainiosti, kävin peräti kahdella pidemmällä lenkillä. Ensimmäisellä lenkillä hölkkäsin aika paljon, ja se tuntuikin sujuvan kohtalaisen vaivattomasti. Tietysti välillä piti sitten lopettaa, mutta siitähän se lähtee. Samaa rataa kun jatkan, niin eiköhän se kiitos siellä jossain seiso. Lenkillä poikkesin sitten myös harjoittamaan mäkijuoksua, mutta vain pikkiriikkisen, etten väsyisi liikaa. Koira oli mukana, joten se sitten vähän hillitsi tuota mäkijuoksua, mutta eipä se juuri onnistunut ilman koiraakaan. Heh, muuten kyllä, mutta silmäkulmastani näin, että sääsket hätyyttivät koiraa, joten pyrähdin tietysti paikalle pelastamaan koiraani niiden kynsistä.

Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, joten vaatteitakaan ei tarvinut kovinkaan paljoa. Ylläni minulla oli eräs toppi, ja sen päällä sitten vetoketjullinen ohut, hieman väljä neule. Neuleen sainkin heittää jossain vaiheessa pois, koska lämpöä tosiaan ilman kuntoiluakin oli ihan niin, että hiki virtasi. Jossain vaiheessa ennen ihmisten ilmoille tuloa laitoin sen neuleen sitten takaisin päälleni, koska topin selkämys oli melko avoin. Ajattelin, että kun metsässä ei kukaan katso, niin eipä tarvitse kenenkään muuallakaan haluamattaan tuijotella rintsikoitteni selkämystä. :-D

Toisenkin lenkin päädyin sitten vetämään, mutta se oli jo vähän rauhallisempi lenkki. Hölkätä koitin vähän silläkin lenkillä, mutta ainakin kävelin, ja juorusin samalla puhelimessa. Koirani unohtui taas sinne sun tänne haistelemaan, joten sekin vähän tökki... Mutta sainpahan kuitenkin liikuntaa tuossakin, ei voine muuta väittää! ;-D Tällä myöhemmällä lenkillä ilma ei ollut enää niin lämmin, joten neuleen sai pitää päällään vaikka vähän hölkkäsikin. Tulihan se hiki toki pintaan, mutta ei niin kovasti, kuin päivemmällä.

Tämän päivän treenisaldoon olen oikein tyytyväinen, huomenna ajattelin, että saman voisi ottaa uusiksi. Tosin tarkoituksenani on treenailla tuota mäkijuoksua ihan oikeasti enemmän, vaikkei se tänäänkään kovin mielekkäältä tuntunut. Haluaisin vain, että tuo urheilu tuntuisi jossakin, ja tietäisin pienoisesta särystä tehneeni jotain. Toki jalkani ovat nytkin väsyneet, mutta särkeekö niitä - no, sen näkee vasta, kun päivä valkenee... Jollei säre, niin pitää laittaa jalat sitten varmaan niin hapoille, että varmaan särkee. :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti