Lämmin päivä takana

Alkoihan sitä väriä tulla iholle - vähän pakostakin. Loikoilin nimittäin tänään tuolla parvekkeella muutaman tunnin nimenomaan sen takia, että saisin auringosta hieman väriä iholleni. Bikinien yläosasta jäi rajat, joita aion huomenna mahdollisuuksien mukaan syventää. Selkäni kaipaa myöskin rusketusta, samoin kasvoni, jotka eivät vastoin muuta vartaloa ruskettuneet kovinkaan paljon. Iltalenkillä koiran kanssa katselin kuitenkin jalkojani ja totesin niiden olevan aika ruskeat, mutta toki tuota väriä olisi vielä hyvä syventää. Pääsisikin ulkomaille, niin olisin varmasti enemmän kuin tyytyväinen rusketukseeni. Heh. Katsotaan, jos siihen olisi syksyllä jokin mahdollisuus.

Mitään ihmeellistä en ole tänään tehnytkään. Lueskellut ja ottanut aurinkoa. Puhunut hieman puhelimessa. Ajanut autoa. Käyttänyt koiraa pihalla, ja käynyt jokapäiväisellä käynnillä mummon luona. Istunut myös hetken aikaa tietokoneen ääressä, mutta en todellakaan kovin kauaa. Facebookin välityksellähän ne täytyy katsoa sukulaisten kuulumiset, ja muidenkin tuttavien. Mitään erikoisen kiinnostavaa ei ollut tapahtunut, ja kaikki tuntuivat olevan Juhannuksen jäljiltä suhteellisen hengissä.

Olen tietysti jutellut myös Miehen kanssa. Sillä oli alun perin suunnitelmissa lähteä huomenna käymään etelässä päin serkkunsa kanssa. Se pakkaili siellä jo vaatteitaan, tai ainakin laitteli niitä kuntoon ja katseli, mitä vaatteita voisi ottaa mukaan. Hieman närkästyneenä myöntelin vain siihen, mitä se jutteli, mutta en puhunut närkästyksestäni mitään. Ajattelin, että menkööt. Myöhemmin Mies ilmoittikin peruneensa lähtönsä. Kysyessäni syytä se vastasi, että siellä taitaa olla muutamia ihmisiä, jotka eivät niinkään tykkää hänestä. Niinpä hän ei siis lähde. Meinasin piikitellä (kuten se saattaa joskus tehdä minulle) että menikö nyt joku asia pieleen, mutta enpä sitten viitsinytkään. Mies kyseli, milloin voisin mennä taas Sinne. Vastasin, että periaatteessa vaikka tällä viikolla. En taida kuitenkaan nyt olla menossa. Kommentoinkin Miehelle, että kannattaneeko minun tullakaan, kun Miehellä on niin paljon niitä sen omia harrastuksia ja virikkeitä. Niillä tarkoitin tietysti sarkastisesti sen baari-innostusta ja nestepainotteista ravintoa. Se huokaisi ja sanoi, että kyllä tämän on nyt loputtava. "Tämän" - yltiömäisen juomisen. Ihan kiva, että se tiedostaa sen, mutta pysyisi sitten suunnitelmissaan. Sitä en sanonut sille. Päivällä paasasin sille hetken aikaa siitä, miten mikään asia ei varmastikaan parane sillä, että ihminen juo. Eikä sillä, että ihminen on vain paikallaan ja voivottelee elämäänsä. Se myönteli, tosi asioita kun on paha kiistää. Hmm, mitäs muuta? Niin, kertoihan se toki menettäneensä kilvetkin autostaan, mikä olikin minusta vain ajan kysymys. Varmaan puolisen vuotta se on yrittänyt saada autoonsa vakuutusta sun muuta, mutta se on tietenkin kerralla vähän kalliimpi juttu, kun luottotietoja ei ole. Kuitenkin varmaan noilla rahoilla, mitä Mies on kirjaimellisesti törsännyt paskaan, olisi saanut vaikka kymmenen vakuutusta autoon. Sen minä Miehelle olen sanonut useampaankin otteeseen, eikä se ole tietenkään sitä pystynyt kieltämään. Voi, kun se vielä tuon oivaltamisen lisäksi alkaisi oikeasti tehdäkin jotain tavoilleen.

Sain myös Itkevältä tänään puhelun. Sen kanssa minulla oli jossain vaiheessa juttua, mutta siitä ei kuitenkaan kehittynyt mitään sen vakavampaa. Kaiken lisäksi Itkevä lähti Ruotsiin, jonne se pyyteli minuakin vaikka kuinka pitkän aikaa. Minusta ei kuitenkaan ollut lähtijäksi, vaikka ajatus oli omalla tavallaan ihan kiehtova. Itkevä menetti hohtonsa minun silmissäni, vaikkei se sen kummemmin mitään tehnytkään. Itkevän kanssa yhteydenpito sitten jäi. Yhtenä päivänä se soitti minulle, ja kysyi, muistanko vielä häntä. Muistinhan minä. Juteltiin niitä näitä, se pyysi soittelemaan välillä. Lupasin soittaa, vielä en ole soittanut. Tänään se oli soittanut minulle kolme kertaa ja laittanut yhden viestin. Sitten se soitti vielä myöhemmin. Vastasin. Se tuumaili, että olisi mukavaa, jos olisin siellä. En oikein osannut sanoa mitään. En minä Ruotsiin halua asumaan, en ainakaan Itkevän kanssa. Käyminen onkin sitten toinen juttu. Eikä tuo Itkevä nyt muutenkaan niin minua houkuttele, enemmänkin Mies, vaikka senkään kanssa ei juuri koskaan kovin putkeen mene.