Ostin tuossa yhtenä päivänä itselleni kesäkuun Elle- lehden. En ole tuota lehteä paljon lueskellut tai edes selaillut missään, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen ja katsoa, mitä lehden sivuilta löytyykään. No, löytyihän sieltä paljonkin kaikenlaista, etupäässä tietysti muotia, johon kyseinen lehti on suuntautunutkin. Löytyi sellaista muotia, mistä minä en suuremmin piitannut, mutta myös sellaista, mille sytyin oitis.
Esimerkiksi ihanan värikkäät Afrikka-aiheiset vaatteet ja asusteet olivat juuri niitä, mistä tykkäsin ihan kympillä. Voisin kuvitella itselleni jotkin teemaan sopivat kengät, tai jonkun hameen. Tai miksei jotain muutakin. Pitäisi ilmeisesti kierrellä kaupoissa katsomassa, löytyykö sieltä mitään tyyliin istuvaa. Ellestä toki löytyi myös vinkkejä siihen, ketkä suunnittelijat näitä sivuilla olleita luomuksia olivat olleet värkkäämässä, mutta suunnittelijoiden nimi sattuikin sitten paljastamaan, että tuotteet heiltä ostettuna ovat ilman muuta liian hinnakkaita minulle. Niin, eihän tässä nyt silti vielä ihan Pradaan taida olla rahaa, vaikka kyseinen merkki kovasti houkuttelisikin. ;-D
Afrikka- aiheisessa muodissa oli kovasti erilaisia värejä, musta oli niistä vähiten esillä, vaikka sitä löytyikin pieninä laikkuina joistain vaatekappaleista tai koruista. Eniten hyppäsi kuitenkin silmille sellainen hieman oranssihtava väri, todella kaunis tähän aikaan vuodesta. Aivan upea. Jos sitä löytäisikin jotain siihen sävyyn viittaavaa kaupasta, niin ostaisin kyllä ilman muuta... Ei siis muuta kuin katselemaan heti vaikka huomenissa. :-)
Kokeilin muuten tänään sitä hiljattain ostamaani violettia mekkoa. Tämä on kyllä oikein mukava ja nätti päällä, mutta tämä malli on vain vähän sellainen, että häiritsee. Selkeää muotoa kun ei sen kummemmin ole monessakaan näissä nykyajan modernissa mekossa. Tuntuu melkein, kuin olisi pukeutunut äitiysmekkoon. ("Juu, ensin se ostaa vaatteita ja sitten se valittaa niistä", voin jo kuulla jonkun huokaisevan, mutta totta se on.) Toinen häiritsevä asia kyseisessä vaatteessa on tämä materiaali, joka tuntuu olevan sähköistä vähän väliä. Muuta vikaa tässä ei olekaan. Mekko on oikein kauniin värinen ja miellyttävän pehmeä, kuin silkkinen.
Eilen ja tänään kiinnitin huomiota ihmisten kenkiin. Yllättävän harvalla korkokengät jalassaan olivat kaupungilla ollessaan. Monella sen sijaan näin ballerinoja ja muita kenkiä. Ballerinoja pitäisi minunkin hankkia, keveät kengät ne ovat, eivätkä kuumat. Eikä niillä kävellessään tarvitse tietenkään pelätä koron juuttumista mihinkään loveen, joihin myös kaupungilla hengaillessaan saattaa törmätä... Heh. Aurinkolasejakin näin monen päässä. Minunkin pitäisi hankkia jotkut oikein stailit, tässä vielä joku kaunis päivä. Harmi, että monetkaan niistä tyylikkäistä eivät ole oikein suojaavat silmiä ajatellen.. :-D
Ps. Silmäilin tuossa aiemmin tekemääni vaatehankintalistaa, jossa mietin myös samalla laukkuja sekä kenkiä. Tuota listaa voisi vähän uudistaa ja lyhentää, koska tällä hetkellä se näyttäytyy itselleni oikeastaan aika turhamaisena. Tuntuu, että siinä on liian monta asiaa, vaikka tietysti se voi johtua siitä, että ne kaikki on ahdettu samalle listalle. Pitäisikin siis ehkä tehdä listat tiettyjä sesonkeja varten, jonne vaatteita hankitaan. Luultavasti listani sitten näyttäytyisi minulle hivenen inhimillisemmässä valossa, kuka tietää...
No kuitenkin. Eri väristen korkkareiden sijaan päätin, että hankin ehkä parit eri väriset ballerinat ja yhdet kuositetut korkkarit, jotka voisivat hyvin edustaa vaikka sitä diggailemaani Afrikka- teemaa. Lisäksi etsin kesämekon, ja jonkin polvipituisen hameen, jota voisin mahdollisesti käyttää syksylläkin. Hankinnan alla ovat myös jotkut legginsit ja uudet housut, mutta nuo jälkimmäiseksi mainitut pöksyt ovat vielä toissijainen asia. Täytyy katsella niitä koruja myös jossakin vaiheessa, samoin kuin myös meikkejä. Huomenna voisi olla hyvä päivä metsästää edullisia meikkejä, ehkä ostaa jotkut korutkin.
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti