Niin arvaamatta tuuli kääntyy

Vaikka tässä ei olekaan mennyt useampaa päivää viimeisimmästä kirjoituksesta tähän kirjoitukseen, niin täytyy sanoa, että kyllä on taas tuulet kääntyneet minun elämässäni. Tiedä, mihin ne minua oikein kuljettavat tai mihin tuuleen kannattaisi tarttua.

Elämäni rakkaus, no, se ei ole ottanut enää nyt yhteyttä. En tiedä, mikä se sen homma nyt viimeksi oikein edes oli. Olisin kovasti kyllä halunnut nähdä sen paikan päällä ja jutella tietyistä asioista ja koittaa sitäkin mahdollisuutta, tulisiko meistä enää mitään. Mutta sehän on tietysti vähän vaikeaa, jos toinen ei tee asian eteen mitään. Se lupasi soittaa minulle jo eilispäivänä, muttei soittanut. Näin toki vähän arvelinkin, syystä, jota en oikein tiedä. Koetan ajatella, että ehkä se on kuitenkin parempi niin, mutta sydämessäni en kyllä ole aivan tuota mieltä. Heh. Kyllähän ihmisen pitäisi voida sanoa, aikooko tosiaan seuraavana päivänä soittaa vai eikö aio. Jollei aio, niin ei lupaa. Hyvin yksinkertaista. Tietysti hän on saattanut jäädä jahkailemaan ja pähkäilemäänkin, mutta vaikka nyt olisikin, niin soittoa en enää jotenkin osaa edes odottaa. Mietin vain, mikä tarkoitus tällä kaikella on ollut. Minä kun olen miettinyt, että näitä kaikkia asioita ei vain ole voinut tapahtua ilman tarkoitusta. Olisihan se aika mieletöntä, vai? No, kuka tietää...

Eilen homma meni sitten niin, että ajauduin kuuntelemaan M:ää oikein koko päivän edestä. Ensin päivällä, ja sitten lopulta vielä yöllä. Se oli hieman humalassa, jolloin sillä on tapana puhua hieman mitä sattuu, ja siten myös saada minut suuttumaan. Ihme, etten suuttunut. Ihme, ettei se puhunut mitään. Kaipa siinä sitten oli hieman molempia; minä kykenin hillitsemään itseni jo valmiiksi, ja M sai hillittyä kielenkannattamiaan sen verran, kuin oli tarpeen. Tai sitten se on tosiaan muuttunut mies, kuten se itse väittää. Tämähän pitäisi tietysti nähdä ja havannoida ihan käytännössä, eikä luottaa pelkästään siihen, mitä se itse sanoo. Minulle kuitenkin tuli yllätyksenä, että se oli nähnyt virheitä omassa käytöksessään. Se jopa tajusi, mitä ne olivat olleet. Esimerkiksi se, miten tietyllä tapaa törkeästikin se käyttäytyi minua kohtaan alkuaikoina. M pyyteli sitä anteeksi. Sen lisäksi se tietysti jutteli kaikkea muuta. Minä myöntelin, sanoin omia mielipiteitäni. Sanoin myös sen, että katsotaanpa nyt muutama päivä - mitähän se M sitten on mistäkin mieltä, kun on tarpeeksi selvä pää. M tuumaili, onko hän sitten joskus perunut puheitaan. Minä siihen kiirehtimään, että kyllähän näin on käynyt useammankin kerran. En toki tarkoittanut sanoa sitä pahalla, tai niitä muitakaan asioita. Mutta pitäähän asioista puhua, niin kuin ne ovat. Palasimme myös siihen, mikä nyt on oikeastaan muuttunut tai mikä on "tällä kertaa" erilaista, jos nyt otan sen askeleen, että menen M:n luo. Ollaanhan me tuosta puhuttu ennenkin, mutta oikeastaan mitään selvää vastausta en ole koskaan saanut, vaikka totta kai M on aina jotenkin koettanut selittää. Se puhui nytkin siitä, miten se on nyt sisimmässään tajunnut rakastavansa minua ja haluavansa tosiaan elää kanssani. Minä siinä sitten kuuntelin, ja painoin kyllä sanat mieleeni. Vaan katsotaanpa tosiaan ne pari päivää ja nimenomaan se päivä, kun M on selvä. Mitähän tuo silloin mahtanee asioista ajatella, tuskinpa enää ainakaan ihan samoin. Mistä sitä tietenkään tietää, mutta kokemukseni perusteella,...

Mielessäni kuitenkin lupasin antaa M:lle niin sanotusti uuden mahdollisuuden, syystä, jota en itsekään tiedä. Tuntuu hankalalta ajatella, että päästäisin siitä irti, etenkin kun minulla ei kuitenkaan ole ketään. No okei, onhan se TJ, jonka kanssa voisi asioita hyvinkin enemmän ajatella. Mutta täytyy nyt katsella, mitä tässä tapahtuu ja miten tapahtuu ja milloin tapahtuu. Toki minä TJ:täkin olen ajatellut ihan vakavammasti, pakkohan se on, jos haluaa oikeasti ihmisen rinnalleen. TJ:llä on paljon suunnitelmia, osasta se on puhunut minulle. Paljolti minä niihin liityn, mikä on tietysti mukava kuulla. Ihmisellä, jota minä jossain vaiheessa kutsuin "Häneksi", oli myös suunnitelmia, joissa minulla ei kuitenkaan kuulostanut olevan osaa eikä arpaa. Tai ainakaan se ei siitä mitään sanonut - eikä koko tyypistä ole kyllä edes kuulunut mitään pariin päivään. Olkoot, ottakoot itse yhteyttä. En minä ole niin miehenkipeä, että alan miestä pyytelemään. Paitsi jos kyseessä on tosi.

Nyt taitaa olla niin, että tämä tyttö lähtee pihalle tuulettumaan. Koirani itkee ja piipittää sen kuuloisesti, että sen on kerta kaikkiaan päästävä ulos mitä pikimmiten. Täytyypä siis lentää, kirjoittelen myöhemmin.