Tästä päivästä

Kuten sanottu, en herännyt taaskaan niin aikaisin, kuin olisi pitänyt, mutta toivoani en kuitenkaan menettänyt. Lähdin melkeinpä heti koneelta noustuani sille pitkälle lenkille, joka on peräti 12 kilometriä pitkä. Eilinen pyöräily kyllä tuntui sikäli, että kolmen kilometrin jälkeen jalat tuntuivat menevän hapoille. Jatkoin kuitenkin lenkin urheasti loppuun saakka, eikä ne hapotkaan sitten niin tuntuneet jylläävän, kun sitä lenkkeilyä vain jatkoi. Matkalla nautin taas sitten kauniista hevosista laitumella, lintujen laulusta ja hyvästä ilmasta. Niin - uumoilin tulevan sadetta, mutta eipä se sitten satanutkaan, tuli aivan uskomattoman hyvä ja lämmin ilma. Oikein nautinnollinen sää ulkoiluun nähden. :-) Viimeisimmät metrit sujuivat ehkä vähän hitaammin, kuin lenkin alussa, mutta sujuivatpa kuitenkin. Koira kulki luonnollisesti koko ajan mukanani, joten sekin sai siinä samalla aivan riittävästi raitista ilmaa. :-D

Lenkin jälkeen alkoi sitten vetää suoni aivan mielettömästi jalasta, mutta aivan omituisesta paikasta. Ikään kuin jalkapohjasta, mutta tuolta sivusta ja sisimmäiseltä puolelta. Suoni tuntui vetävän tosi kauan aikaa, ja jalka tuntui kipeältä. Koetin sitä suonenvetoa jollakin paikata, mutta eipä se oikein onnistunut. Edelleen samassa kohdassa tuntuu kipua, ja tuntuu vieläkin siltä, kuin jalka olisi siitä kohden jotenkin jumissa, tai kuin suoni vieläkin jollakin tavoin siitä kohtaa vetäisi. Mikä ei kuitenkaan liene mahdollista, siis se suonenveto? Ei kai se suonikaan nyt varsinaisesti voi vetää montaa tuntia putkeen, heh. :-D Isäni perusteli tätä suonenvetoa liian vähällä suolalla, liian vähällä juomalla ja liian vähällä syönnillä. Ja myös sillä, että liikkuu paljon. Ihan pätevät syyt, huomenna täytyy ehdottomasti tankata ihan kunnolla, ennen kuin lähden lenkille.

Tänään oli tarkoituksena tehdä myös se pyörälenkki, mutta ikävä kyllä, en saanutkaan sitä aikaiseksi suunnitelmieni mukaan. Sen sijaan eksyin kirjastoon, tarkoituksenani lainata yksi kirja - lainasinkin kolme. Lukemaan en ole myöskään vielä oikein ehtinyt, sillä aika on rientänyt myöskin koneen ääressä. (Lainaamistani kirjoista sen verran, että lainasin sen yhden puuttuvan osan Laatokka- sarjasta, eli siis Laila Hietamiestä. Yksi kirja Eve Hietamieheltä, eli "Niin paljon kuuluu rakkauteen", sekä Fjodor Dostojevskin Idiootti, osa 2. Siinäpä sitä sitten onkin taas lukemista vähäksi aikaa.) Huomenna kuitenkin lähden aikaisin aamulla poljeskelemaan pyörällä ja otan pyörälenkillekin hieman juomaa mukaan noin kaiken varalta. Pyörälenkiltä tultuani lepäilen hieman, ja lähden sitten tekemään varteenotettavan mittaisen lenkin koirani kanssa. Sen jälkeen ohjelmistossa on kaupoissa kiertelyä, tiedä mitä mukavaa sieltä vielä löytää, kun etsii. Vai mitä. ;-) Tuli nyt tässä samalla sitten mieleeni, että näin tänään sattumalta eräässä lehdessä kuvan kenkäkokoelmasta, tai siis osasta siitä. Aloin välittömästi himoita punaisia korkkareita itselleni. Nehän minun pitääkin jollain keinolla hankkia, pitääkin mennä huomenna kantapaikkaani katselemaan, mitä sieltä löytyisi sopivaan hintaan. ;-)

Olen tietysti jutellut M:n kanssa tänään, mutta aluksi kerron TJ:stä. Se on ruukannut soittaa minulle kerran päivässä, ja jutellut niitä näitä. Minä olen kertonut sille oman päiväni kuulumisia ja tekemisiä, ja se oman päivänsä. Se on nyt aika kaukana minusta erään työprojektin takia, mutta tarkoituksemme olisi nähdä perjantaina. Minä tässä olen kuitenkin hieman pessimistinen sen suhteen, menenkö sittenkään torstaina - tai edes perjantaina - "Sinne", koska viikonlopuksi on luvattu vesisadetta. Minua tympii pelkkä ajatuskin, ja mieleeni juolahtikin, että minun on huomenna ilmoitettava jokaiselle osapuolelle, että olen menossa vasta seuraavana viikonloppuna. Mieluiten sitä kuitenkin menisi silloin, kun on hyvät ilmat. Voisi olla ulkona, ei tarvitsisi istua sisällä... TJ vaikuttaa edelleen varsin mukavalta ja tavalliselta ihmiseltä. Kukapa sen tietää, vaikka meille syntyisikin oikein vuosisadan rakkaustarina, se jää nähtäväksi. TJ ainakin suunnittelee kaikenlaista kovasti ja haaveilee, mikä voisi olla mukavaa. Niinhän se kuuluisi ollakin, eikä koko ajan vain sellaista päivä kerrallaan- meininkiä. Päivä toki pitääkin ottaa kerrallaan, mutta myös jonkinlainen varmuus tulevaisuudesta on mukavaa. Ettei tarvitse miettiä, että onko minulla tuota kumppania enää huomenna. No, mutta se TJ:stä, kun oikeastaan sen enempää kerrottavaa minulla ei hänestä ole. Tai olisi tietenkin paljon sellaisia perustietoja, joita en kuitenkaan syystä tai toisesta laita tänne.

Siirtykäämme sitten M:ään. Se joi monta päivää - en tiedä tarkalleen, kuinka monta, ja on jo toipunut krapulasta. Se kuitenkin kertoi, että sillä on edelleen hieman kätevä olo, niin kuin varmasti onkin. Miksikäs se ei tuntuisi hieman huteralta, jos kerran on kitannut viinaa monta päivää. Tänään se kuitenkin oli jo suurin piirtein toipunut koko krapulastaan, ja touhuili kotonaan kaikenlaista. Siivoili, tiskaili, pesi pyykkiä. Se jutteli, miten se aikoo lopettaa koko juomistouhun. Tai että jos juo, niin sitten juo vain kerran kuukaudessa, ja silloinkin vain yhtenä iltana. Enhän minä voinut siihen muuta hymähtää, kuin että hyvähän se on, jos asia noin menee. Mietin kuitenkin mielessäni, että tokko se ihan noin vain käy, ellei ihmisellä ole huikeaa tahdonvoimaa. Mutta mietin myös samalla, että eihän se mikään mahdottomuuskaan ole, jos sitä tahdonvoimaa tosiaan löytyy. Samalla M lupasi lopettaa erään toisenkin, loppujen lopuksi viinaan verraten aika harmittoman jutun, josta en nyt kuitenkaan mainitse tässä. Tänään sen luokse meni kuitenkin kaveri (joka on siellä edelleen) jonka tiedän saattavan houkutella M:n pahoille teille. En tietenkään voi sanoa, että niin tapahtuu, mutta pahinta pelkään. M soitti juuri hetki sitten, ja sanoi soittavansa minulle noin puolen tunnin päästä. En ymmärrä, miksi se ei voi kaverinsa läsnäollessa puhua minun kanssani. Siis en tietenkään tarkoita, että pitäisi tunti tai edes minuuttikaan kaupalla olla puhelimessa, mutta voisihan sitä muutaman sanan vaihtaa. Kun se kuitenkin vaatii minuakin vastailemaan puhelimeeni minkä ehdin, ja sitten ihmettelee, kun en vastaa. Vaikka toki minullakin on tilanteita, jolloin puhelimessa puhuminen ei edes ole sopivaa. Tuosta olenkin sille jonkun kerran riidellyt; tuntuu, ettei se ymmärrä minun laitaani ollenkaan. Riidat tuosta aiheesta eivät ole kylläkään aivan ajankohtaisia, vaan ne on riidelty paljon aikaisemmin. Me emme ole itse asiassa riidelleet M:n kanssa moneen päivään, koska olen pitänyt itseni mahdollisimman hyväntuulisena. :-D

Mutta se siitä, nyt lukemaan.