Eilinen

Niinhän siinä sitten kävi, että lähdin eilen illalla ajelemaan Sinne siinä toivossa, että saan jutella Miehen kanssa edes hieman. Olin lähtiessäni melkoisen raivokkaissa tunnelmissa, mietin jopa Miehen jättämistä ja sitä, olisiko meidän parempi jatkaa eri teitä. Kas kun Mies oli hetkeä aiemmin sanonut muutaman lauseen, jotka laittoivat minut jälleen kerran miettimään, onko tällä "suhteella" minkäänlaista tulevaisuutta, tai onko tätä juttua edes mitään järkeä jatkaa. Matkalla tuumailin, että en toki minä Miehestä eroon halua, mutta kyllä näihin asioihin on tultava joku muutos. Tuumin, että ehkä johonkin kompromissiin päästään paikan päällä.

Matkaan kului noin kaksi ja puoli tuntia. Soitin Miehelle, mutta en kerennyt ilmoittaa, että olen jo melkein perillä, kun hän sanoi, että soitellaan kohta. Paikalle tuli kuulemma joitain muita ihmisiä, joiden kanssa hänen piti ehdottomasti päästä jutulle. Ajelin sitten omille kämpilleni ja yritin virauttaa auton tuulilasia hieman huonoin tuloksin. Minun oli tarkoitus laittautua hienoksi, ihan Miehen takia. Jotta saisin jotenkin näytettyä sille. Vaikka en kyllä tiedä, miten. Mutta kuitenkin. Yritin soitella Miehelle, mutta se ei edelleenkään vastannut puhelimeen. Kastelin sitten omat kukkani, kävin läpi osan postistani, tapoin lattialla kävelevän suurehkon hämähäkin ja kauhistelin mistä se on oikein sisälle tullut, sekä kävin omalla koneellani naamakirjassa kirjoittelemassa hetkisen. Sitten pakkasin itseni takaisin autoon ja lähdin ajelemaan.

Ei nyt pidä luulla, etten olisi yrittänyt soittaa Miehelle kuin yhden ainoan kerran. Yritinhän minä soittaa monta monituista kertaa, varmaan likemmäs ellei jopa ylikin, kymmenen kertaa. Jossain vaiheessa kyllästyin, ja ajattelin, että antaa olla. Soittakoon Mies itse, tai sitten minä soitan sille seuraavana päivänä. Matkalla yritin vielä soittaa sille jossain vaiheessa, ja puhelimeen vastasi sen kantapaikan portsari. Löin puhelimen kiinni sanomatta luuriin sanaakaan. Tuumin, että Mies on jättänyt takkinsa ja puhelimensa ravintolaan, tai sitten se on itsekin edelleen ravintolassa mutta nämä jutut ovat vain portsarin hoteissa. Mietiskelin, että kyllä Mies perkele soikoon saa kuulla tästä asiasta vielä pitkän aikaa. Turhaan ajattaa minua monta sataa kilometriä, eikä sitten viitsi vastata puhelimeensa. Aika turhauttavaa. Kertoo myös paljon siitä, arvostaako Mies minun tekemisiäni pätkääkään vai eikö.

Noh. Sattumoisin juuri päästyäni kotiin Mies soitti. Se oli päissään, ja pyysi minut hakemaan itsensä kantapaikastaan. Yritin selittää sille, että minä en ole enää Siellä, vaan olen juuri päässyt takaisin Tänne. Ja että kaikki tämä siksi, ettei Mies vastannut puhelimeensa - en kai minä rupea koko yötä odottelemaan. Mies ei kuitenkaan ymmärtänyt puheitani, joten se jäi siihen luuloon, että olen omalla kämpälläni. Se kysyi, tulenko vai enkö tule hakemaan sitä. Minua korpesi, mietin, mitä ihmettä oikein sanoisin sille. Vedin hatusta, että olen parasta aikaa nukkumassa ja että soitan sille kohta, kunhan herään ensin kunnolla. Sen jälkeen aloin kylmästi nukkumaan. En tiedä, muistaako Mies eilisestä mitään, sillä siitä ei sanonut sen kummempaa - pohdiskeli ainoastaan sitä, millä ihmeellä se on mennyt kotiinsa. Arvelin, että taksilla. Miehellä ei kuitenkaan kuulu olevan muistikuvia asiasta.

Noh. Tänään Mies sitten raivosi eilisistä sanoistani minulle puhelimessa. Sanoin, ettei kaikkea toki tarvi ottaa niin kirjaimellisesti. Se raivosi myös siitä, että minun olisi pitänyt eilen illalla tietää, missä se oli, vaikka se ei vastannutkaan puhelimeen. Sanoin, etten toki voinut olla varma, missä se oli. Se sanoi, että minun pitäisi ihan hyvin tietää, ettei olisi ollut kuin kaksi paikkaa, mistä etsiä: Kantapaikka, ja koti. Totta kai minä olisin voinut ruveta haeskelemaan sitä ja vaikka hurauttaa sinne, missä sen kantapaikka sijaitsee. Mutta, kannattaako ihmistä lähteä etsimään, ihan oikeasti? Jos minä näen sen vaivan, että ajan parisataa kilometriä suuntaan, jotta pääsisin jutulle sen kanssa, niin pitääkö minun vielä nähdä sekin vaiva, että alan etsiskelemään sitä? Entä, jos se ei olisi ollutkaan kantapaikassaan? Mistä minä sitten olisin hakenut? Ja siitä kotihommasta, enhän minä olisi millään päässyt edes sen rappukäytävään sisälle. Parvekkeen kauttako minun olisi pitänyt kiivetä katsomaan, onko se kotona, kun herra ei suvaitse vastata puhelimeensa? Tätä kaikkea en sanonut Miehelle, mutta sanon sen nyt tässä. Tuo kaikki olisi kyllä syytä sanoa sille, jos se vaikka sitten tajuaisi jotain.

Sanoin sille myös, etten todellakaan halua riidellä sen kanssa, mutta eikö se nyt oikeasti tajua, miksi minä suutun sille ja riitelen sille? Mies sanoi, että tajuaa kyllä, mutta hän haluaa nyt viettää tätä elämää vielä vähän aikaa "näin", eli ei siis mitään vakavaa vielä minkään suhteen. Minulla olisi ollut asiaan paljonkin sanottavaa, mutta jätin sanomatta. Sen sijaan mietin, mitä ihmettä minä oikeasti Miehen kanssa tekisin, jotta tekisin oikein, pääasiallisesti itseni kannalta.

No, Mies sitten raivosi siinä hetken, ja perusteli sitten hermojensa tilaa sillä, että sillä on krapula. Sillä oli kuulemma kamala olo, ja sitä ahdisti. Tuumailin vain, että no niin varmasti on, niin varmasti on. Enhän minä sitä epäilekään, toki Miehen juomatavoilla tulee vaikka minkälainen olo. Se sanoi lähtevänsä kantapaikkaansa krapulakaljoille ja käski minun tulla sinne. En edelleenkään viitsinyt sanoa sille, että en enää ole Siellä, vaan sanoin, että olen eräässä maalaiskylässä sukulaisteni luona, ja että tulen sitten vähän myöhemmin. Se kysyi, meneekö minulla kauan. Sanoin, ettei minulla hirveän kauaa mene, mutta että olen nyt kuitenkin täällä jonkun aikaa, koska haluan nähdä sukulaisiani. Se meinasi hermostua siitäkin, mutta rauhoittui sitten. Entä, jos olisin oikeasti ollut sukulaisteni luona? Se ei ymmärrä, että näen niitä niin harvoin loppujen lopuksi, että on välillä ihan paikallaan istua vaikka yksi kokonainen päivä niiden luona. Mutta ehei, se ei mene Miehen päähän.

Mieleeni on myös tullut, että jos ja kun tämä juttu ei kerran ole niin älyttömän vakava, niin miten sitten voi olla mahdollista, että minun pitäisi olla jotenkin tilivelvollinen Miehelle tai toimia kaikissa asioissa, niin kuin se toivoo? Tulin siihen tulokseen, että koska Miehestä ei kerran ole ottamaan vielä tätä juttua vakavasti, niin silloin tämä ei ole edes niinkään vakavaa, että minä rupeaisin Miestä "tottelemaan". Saahan minulla toki olla omakin tahto ja omiakin juttuja. Niinhän Miehelleäkin on. Vai mitä tuo eilinen sitten oli? Yksinäänhän se siellä ravintolassa istui ja sitä ennen kuunteli yhtä hiphop keikkaa. Juu. Ei se todellakaan mitään yhteistäkään aikaa ollut, vaikka tuota asiaa yrittäisi nyt vääntää miten päin tahansa. Mies muuten sai tietysti asian käännettyä niin, että se on ihan minun syytäni, kun me emme nähneet eilen. Vaikka kyllä siinä jo on Miehessäkin vikaa tämän asian suhteen.

Mietin tässä parasta aikaa, lähtisinkö nyt tänään Sinne vaiko en. Jos lähden, niin tuossa parin - muutaman tunnin päästä. Hukkareissua minua ei huvittaisi tehdä, sillä vaikka auto syökin vain vähän naftaa, niin silti se ajeleminen maksaa, eikä minulla ole varaa jatkuvasti ajaa mielipuolen lailla edes takaisin tätä väliä. Ajattelinkin, että ehkä olisi hyvä pitää vähän taukoa siellä käymisessä, ja mennä sinne uudelleen esimerkiksi ensi perjantaina, tai jotain. Toki aikaisemminkin voisin mennä, mutta katsotaan sitä nyt sitten. Ei vain yksinkertaisesti kiinnosta koko ajan ajella kuumilla ilmoilla tätä väliä etenkään nyt, kun tuo eilinen nyt meni niin kuin meni. Toki se ei yleensä ihan noin ole mennyt, mutta monta kertaa on käynyt myös niin, että kun minä olen vaivautunut menemään ja ajamaan, niin Mies ei ole kuitenkaan antanut sille mitään arvoa, vaan on värvännyt minut kuskaamaan sitä ja sen juoppokavereita. Parhaimmassa tapauksessa liikkeellä on yhteensä oltu jopa 12 tuntia. Tekisiköhän Mies tuota minun hyväkseni? Epäilenpä, ettei, koska eihän se edes anna minun käydä ravintoloissa.

Tänään on ollut kaiken kaikkiaan tylsää. Kohta puolin lähden ajelemaan johonkin suuntaan ja otan mahdollisesti koirankin mukaan, jospa se tylsyys siitä vähän väistyisi.