Taidan vihata miehiä.

...Ainakin yhtä tiettyä.
Mies nimittäin paljasti minulle eilen kolme asiaa. Suhteemme alkuaikoina se oli pettänyt minua kerran. Sen mielestä olisi normaalia, jos entiset seurustelukumppanit voisivat silloin tällöin käydä kuksimassa keskenään. Kolmannekseen; se ei halua lapsia enää.

Täytyy sanoa, että tuosta "pettämis"jutusta raivostuin ensin tosi pahasti, mutta suuttumukseni lieveni sitten ajatellessani, että ehkei se niin kamalaa olekaan, kun juttu on kerran tapahtunut joskus jutun ollessa aivan alussa. Siis, huonompi juttuhan se silloin olisi, mikäli jotain tuollaista olisi tapahtunut ihan nyt vasta. Tai vaikka koko "juttumme" ajan. Siksi en siis jaksakaan loppujen lopuksi pitää tuota kovin pahana, mutta mietin vain, miksi ihmeessä Mies kertoi tuon minulle. Oliko siitä jotain hyötyä? Minä ainakin sain siitä vain pahan mielen, ja yhden kimmokkeen mietintääni "Pitäisikö meidän erota?"

Ja sitten tuo toinen asia, Miehen kommentti. Siitä suutuin aivan älyttömästi. Loukkaannuin. En tiennyt, mitä sanoa. Sain entistä suuremman kimmokkeen siihen, että mietin vakavissani, onko tämä juttu nyt tässä. En edes ole varma, sanoiko Mies tuon kommenttinsa aivan vakavalla naamalla, mutta siltä se ainakin kuulosti, eikä piru vie tuntunut minusta kovinkaan hyvältä.

Kolmannekseen; minä kyllä haluan lapsia joskus. En välttämättä vielä, mutta joskus tulevaisuudessa. Jos toinen ei halua lapsia ollenkaan "enää", niin mietinpähän vain, mitä minä sellaisen ihmisen kanssa teen. Ihan oikeasti. Vaikka kuten sanottu, ei sitä jälkikasvua juuri nyt tarvita. Mutta kuitenkin. Tietysti voidaan ajatella, että mielipiteet muuttuvat, mutta epäilenpä, että Miehen kohdalla ne eivät muutu.

Tuskinpa nuo ovat minunkaan suhteeni juurikaan muuttuneet tässä kahdeksan kuukauden aikana.

Vaan mitä helvettiä minä nyt teen? Miksi ne kuukautisetkaan eivät ala millään? Ehkä olen laskenut jotenkin väärin ja odottelen niitä etuajassa hermoillen aivan turhaan. Yritin tuossa laskeskella, milloin ne ovat viimeksi olleet, mutta en todellakaan muista. Muistan vain, että Juhannuksena ne eivät ainakaan olleet. Jos ne ovat loppuneet juuri ennen Juhannusta, niin silloinhan tässä ei periaatteessa ole vielä mitään hätää. Pitääpä varmaan tarkistaa tästä blogista, milloin olen alkanut pohdiskelemaan kuukautisten poissaoloa. Jos tästä on enemmän kuin kuukausi, niin...

Ja mitä tulee Miehen suhtautumiseen siihen, jos olisin raskaana, niin minähän tiedän vastauksen. Se sanoi sen eilen. Se sanoi, että minun pitäisi välittömästi tehdä abortti. Suutahdin, sillä minunhan päätökseni se ensisijaisesti kuitenkin olisi, ja karjaisin, että luuleeko se mielessään, että kysyisin siltä siinä vaiheessa yhtään mitään. Mies sanoi, että todellakin kysyisin, koska hänenhän lapsensa se olisi. Mieleni teki sanoa, että minunhan kroppani se on, jolle toimenpiteitä tehtäisiin. Ja että lapsi olisi yhtälailla minunkin. Vituttaa tuollainen. Mies luulee tosissaan, että hyppään ilmaan tai juoksen pääni seinään, jos se vain käskee.

Siinä se erehtyy ja todella pahasti.

Mutta mitä minä Miehen suhteen tekisin? Soitin sille joku aika sitten, juttelin normaaleja. Hieman kipakasti, tosin. Päätin, etten soita sille enää. Soittakoon itse, jos on asiaa. Varmaan se illemmalla soittaakin ja käskee minun soittaa sille. Saatanhan minä tietysti soittaa, ja sanoa, että tulin siihen tulokseen, ettei minun kannata varmaan soitella sille. Siksi, koska sen mielestä olisi kerran ihan normaalia käydä kuksimassa exiä.

Ehkä olisi fiksumpaa ja aikuisempaa muotoilla asia jotenkin toisin. Kuitenkin niin, että sanoma olisi suurinpiirtein sama. Vaan ymmärtäisikö se sittenkään, että nuo sen kommentit oikeasti loukkaavat minua? No, ehkä se on tarkoituskin, en tiedä.

Sen minä kuitenkin tiedän, että saan taatusti jonkun sellaisenkin kumppanin, jonka mielestä ei olisi normaalia silloin tällöin kuksia jotain entistä kumppania, ja joka ottaa homman alusta asti vakavasti. Tosiaan, miksi jäädä huonoon suhteeseen, jos kerran parempaakin kohtelua on tarjolla.