Viime yö oli taas kerran melko hikinen. Täältä on pakko pitää parvekkeen ovea ja kaikkia mahdollisia ikkunoita auki, jotta ilma vaihtuu edes vähäsen. Muuten ei todellakaan pysty nukkumaan, ja sitten sitä onkin ihan hätää kärsimässä. Heräsin joskus yhdentoista korvilla ja lädin käyttämään koiraa pihalla. Muistin jopa senkin, että mummoa pitäisi lähteä käyttämään korjuuttamassa silmälasiensa kehyksiä. Pohdiskelin, unohtaisinko sen tahallani, mutta en sitten viitsinyt tehdä sille sitä, vaikka autossa olikin aivan hemmetin kuuma istua.
Se päätyi ostamaan itselleen kalliin verenpainemittarin. Nyt se arvatenkin sitten mittailee verenpainettaan monta kertaa päivässä, mutta noh... Kukin tavallaan. Kävimme myös apteekissa ja suutarilla. Lisäksi kävin kahdessa ruokakaupassa. Kävin myös kirjastossa palauttamassa jo luettuja kirjoja, sekä vaatekaupassa, josta tarttui mukaani ihana limenvihreä olkaimeton toppi, joka solmitaan naruilla pään takaa. Toppi maksoi vähän päälle seitsemän euroa.
Ai niin; pakettini Savonlinnasta saapui perille. Se leopardikuvioinen paljetein koristeltu mekko. Tai pitkä tuubitoppi, miksi tuota nyt pitäisikään sanoa. Toppi oli pitempi, kuin olin kuvitellut. Legginsejä ei välttämättä tuon kanssa tarvi. Pitää päästä näyttämään sitä mummolle ja muillekin, kunhan vain tässä kerkeää. Mahdollisesti otan jo tänä iltana joitakin kuvia. :-D Vielä, kun tulisi se minun takkini...
Painelen tänään vielä mahdollisesti uimaan ja otan koirastani joitain kuvia.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti