Vielä lisää

Syön tässä Marianne- karkkia, ja palasin juuri takaisin tietokoneen ääreen. Otin äskettäin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin sekä niin sanotulle siskolleni, että Miehelle. Ensiksi yritin soittaa tälle siskohahmolle, joka ei kuitenkaan vastannut puhelimeen. Tuumin, että olisi nyt parempi alkaa vastaamaan, jos se luulee huomenna olevansa lähdössä johonkin Itä-Suomen suuntaan. Enhän minä voi lonkalta lähteä ajamaan sen luokse tietämättä, onko se hereillä tai yleensäkään siinä kunnossa, että kykenee edes istumaan auton kyydissä. Ja muutenkin; jos se kukkuu vaikka aamupuolelle saakka, niin tuskinpa se jaksaa nousta ylös siihen aikaan, kun minä olisin siellä perillä. Omahan on tietysti asiansa, tuumailin minä, ja soitin vuorostani Miehelle.

Mies oli sitten edelleen baarissa, kuinka ollakaan. Juttelimme jotain. Kysyin ivalliseen sävyyn, onko herra kenties nyt vapaana, koska enhän minä suinkaan halua häiritä sitä. Se sanoi, etten minä häiritse sitä. Se käski olla höpöttämättä. Sitten se käski minun olla olematta huolissaan mistään asioista. Minä olen sen, ja se siitä. Valistin sitä, etten suinkaan ole huolissani tuollaisista asioista, mutta saanhan nyt sanoa, minua vituttaa sen baarissa oleminen. Se minua tällä hetkellä riepoo, ei juuri mikään muu. Mies väitti, ettei olisi mennyt baariin, jos minä olisin mennyt sinne. Väitin vastaan. Mistä minä tietenkään tiedän, miten se asia olisi mennyt, mutta rohkenin kuitenkin olla sanallisesti sitä mieltä, että olisihan se juomaan mennyt joka tapauksessa, vaikka olisinkin ollut siellä, jos sillä olisi sellaisia haluja ollut. Se tuumasi, että voisin sanoa, menenkö sinne vai enkö mene. Vastasin, että en aiemmin tiennyt, voinko lähteä vai enkö voi. No joo. Sitten se kysyi kelloa, ja kuultuaan ajan se tuumi, että voisi pikku hiljaa alkaa lähteä kotiin nukkumaankin. Hymähdin, mutta en sanonut sille siihen mitään. Teki mieleni sanoa, että itsehän se aikuinen mies menonsa tietää, mutta en jaksanut enää edes haastaa riitaa. Lopuksi se sanoi, että se juo muutaman oluen, ja... (Tässä kohdassa jännitys tiivistyi, ja odotin että se sanoisi nämä sanat: "Lähden kotiin nukkumaan.") ...menee kaljabaarista ravintolan puolelle. Käski soittaa puolen tunnin päästä. Huokaisin. Lupasin soittaa.

Otin taas puhelimen käteen, ja pyörittelin siskoseni numeroa. Paasasin ääneen, että turha sitä on luulla lähtevänsä yhtään mihinkään, jos ei voi vastata puhelimeen. Pohdiskelin, että ei kai se nyt hyvänen aika näin lyhyessä ajassa ja tähän aikaan ole enää lähtenyt mihinkään raflaan, ajatus tuntui jotenkin tyhmältä. Mutta kun se vastasi puhelimeen, sain tietysti vahvistuksen siitä, että ravintolaanhan se oli sekin painellut. Sanoi soittavansa kohta. Eihän siinä tietysti muuten mitään, mutta minäkään tuskin jaksan olla koko yötä valveilla, ja tässä nyt kuitenkin olisi pitänyt suunnitella sitä huomista jonkin verran, jos kerran sinne Itä-Suomeen oltaisiin lähdetty. Luultavasti ei sitten kuitenkaan lähdetä yhtään mihinkään, eikä se kyllä ole minun vikani. Enhän minä voi suorittaa noita asioita kenenkään puolesta, siinä pitää olla toinenkin osapuoli hieman apuna. Suunnittelemassa ja muutenkin. Minä painelen kohta nukkumaan, ja nukun aamuun saakka, jolloin lähden serkkuni firmalle hakemaan puunattua moottoripyörää pois sieltä. Sitten luultavasti alan auringon ottoon, tai mihin lie. Ehkäpä käväisen torillakin. Itä-Suomeen minun sen sijaan on hankala lähteä, koska matkakumppanini istuu luultavasti puoli neljään saakka raflassa, ja nukkuu sitten seuraavana päivänä niin pitkälle, kuin vain kykenee.

Että sellaista. Mitä luultavimmin tulen vielä itkemään tänne jotain, mikäli saan Miehen puheista jonkun kimmokkeen tulla valittamaan tänne jostain, mitättömästä tai käyvästä asiasta. Tai jos jaksan. Kyllähän tuo kellokin eteenpäin menee, ja minä myös väsyn sen mukana. Hyvä, kun itse ymmärrän sen - muut näköjään eivät ymmärrä.